perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla

Joulustressi huuhtoutuu talon takapihalle

Mika Latvanen halusi perheelleen kylmäaltaan. Kun sitä ei löytynyt kaupasta valmiina, hän ryhtyi perusteelliseen suunnittelutyöhön.

18.12.2011 3:00

liisa takala

Helsinkiläinen perheenisä Mika Latvanen alkoi hoitovapaalla ollessaan googlailla yritystä, jolta voisi tilata kylmäaltaan omakotitalon takapihalle.

Vaimo Johanna Pellinenkin oli kiinnostunut avantouinnista, mutta kahden pienen lapsen perheessä ei ollut aikaa lähteä pulahtamaan kovin kauaksi.

Googlailuista on viisi vuotta, ja silloin Mika löysi vain yhden valmiin kylmäallaspaketin.

"Allas näytti arkkupakastimelta, jossa oli toisella puolella allas ja toisella viilennyskoneisto. Vaimo ilmoitti heti, että tuommoista ei meidän takapihalle tuoda."

Mika Latvanen alkoi systemaattisen selvitystyön. Kun lapset nukkuivat päiväunia, hän istui tietokoneella tai soitteli läpi allasfirmoja. Yhteensä noin 15 yritystä. Samalla hän kirjasi kysymyksiä: Onko altaassa kansi? Kuinka syvä kuoppa tarvitaan? Miten kuoppa kaivetaan?

"Jokainen puhelu antoi vähän lisätietoa siitä, mitä tarvitaan."

Altaan lisäksi tarvittiin portaat, kylmälaite ja altaan suodatinlaitteisto, joka pitää veden puhtaana.

Eniten aikaa vei suunnittelutyö, noin kolme kuukautta.

Tietotekniikka-alalla työskentelevä Latvanen tunsi pari insinööriä, jotka vinkkasivat, että altaalle kaivettava kuoppa kannattaa perustaa hyvin sepelillä ja betonilla.

Häntä neuvottiin, miten muovinen allas kannattaa ankkuroida betoniin, ettei se nouse tyhjänäkään maasta.

Latvanen piirsi ja laski, millaisen tilan valmis allas perustuksineen tarvitsee.

Mitä pidemmälle hanke eteni, sitä paremmalta ajatus kylmäaltaasta alkoi tuntua.

"Me rakastamme saunomista, ja kylmäallasta voi käyttää ympäri vuoden."

Lopulta hän päätyi käyttämään kolmen firman laitteistoja: kylmälaitefirma toimitti jäähdytysjärjestelmän, yksi allasfirma suodatinlaitteiston ja toinen allasfirma muovisen paljun ja portaat.

Lisäksi hommia tekivät putkimies, sähkömies ja maankaivuyrittäjä.

Puuvajan taakse rakennettiin pari metriä leveä vanerilaatikko jäähdytysjärjestelmää, pumppua ja suodatinta varten. Laatikko on eristetty niin, ettei laitteisto jäädy kovillakaan pakkasilla.

Myös suodatinlaitteistosta altaaseen kulkevat putket toimivat lämpövastuksella. Se käynnistyy, kun lämpö ulkona lähenee nollaa. Puhdistusjärjestelmä suodattaa vettä vartitunnin päivässä – se on riittänyt pitämään veden puhtaana. Jäähdytin huolehtii, että vesi pysyy altaassa 4–10-asteisena. Talvella jäähdytintä ei tarvita.

Rakennus ja viimeistelytyöt veivät yhteensä viisi kuukautta. Rahaa kului kaiken kaikkiaan seitsemäntuhatta euroa.

"Ihmettelen, ettei Suomessa ole saatavana tämmöistä valmiina. Luulisi kiinnostusta löytyvän."

Myös vaimo on tyytyväinen. He pulahtavat "avantoon" yleensä kerran viikossa, kesällä myös ilman saunaa.

"Yksi maratoneja juokseva tuttuni sanoi, että kylmäallas on hyvä palautus rankan urheilun jälkeen. Minulla ei ole siitä kokemusta, mutta kyllä se virkistää."

Perheen 6- ja 8-vuotiaat lapsetkin kastautuvat veteen. Mika Latvanen viettää ulkokylvyssä 15–30 sekuntia, mutta Johanna voi viipyä kylmässä minuutinkin tähtiä katsellen.

"Aluksi vaimo piti tätä vain minun projektina, mutta nyt hän on minuakin innostuneempi."

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.