Karitsa keittiön lämmössä

Lammastilan emännän Leena Ingbergin keittiö on askeettinen monitoimitila.

"Ostimme viisi vuotta sitten maatilan vanhalta pariskunnalta Inkoon Ingarskilasta. Mansardikattoinen päärakennus on rakennettu 1800-luvulla. Asun talossa mieheni kanssa, lapset ovat maailmalla.

Keittiö on tilava, ikkunat kahteen suuntaan. Se on remontoitu viimeksi 1960-luvulla ja aiheuttanut siksi häpeän tunteita.

Kun meille tulee asiakkaita, alan puolustella spartalaisen keittiöni kuntoa. Olen kuitenkin pärjännyt siellä viisi vuotta, sillä hyvä ruoka ei ole kiinni varustetasosta. Opin sen, kun asuimme Pariisissa.

Kulahtanut keittiö on saanut toimia monitoimitilana. Viime vuoden kovilla kevätpakkasilla toin tänne vastasyntyneitä karitsoja virkoamaan.

Suomenlampaani voi saada jopa neljä karitsaa kerralla, ja joku voi jäädä ilman hoitoa. Aamuyöllä syntyneelle hyvä paikka oli patterin vieressä ja leivinuunin jälkilämmössä. Ohjeistin miestäni aamulla: 'Muista tarkistaa, onko leivinuunissa karitsa, ennen kuin sytytät tulen.'

Rakensimme uuden ja kauniin lampolan, joten enää karitsoja ei tarvitse tuoda keittiön lämpöön. Nyt huhtikuussa karitsointi on sujunut hyvin, ja kun se on ohi, ryhdymme remontoimaan keittiötä.

Leivinuuni ja puuhella saavat jäädä paikoilleen, mutta kaikki muu menee uusiksi.

Uuden kaasuhellan aion hankkia vinossa kyyköttävän 60-luvun Kosan-hellan tilalle.

Olen kotoisin Itä-Suomesta. Äitini oli martta ja huippukokki. Itse olen oppinut ruuanlaittajaksi vähitellen vasta aikuisiällä. Nykyään minussa on pitokokin ominaisuuksia. Lapseni sanovat, että kun äiti tekee ruokaa, sillä ruokkisi koko kylän.

Perheemme kokoontuu sunnuntaisin päivälliselle. Teen usein riistaruokaa ja tietenkin karitsaa.

Lapset haluavat tulla Helsingistä Inkooseen syömään, vaikka ehdotan, että tulisimme joskus pitsalle Helsinkiin.

Itäsuomalaisuus näkyy ja maistuu juhlapöydissämme. Haemme joka syksy muikunmätiä tutulta kalastajalta Pieliseltä. Ensimmäiset mädit syömme joulupöydässä, ja viimeiset rippeet koristavat kananmunia pääsiäispöydässämme.

Viisi rakkainta keittiön lempiesinettä:

1 Pääsiäisen ehdoton kuningatar on pasha. Puinen pashamuotti on käytössä tänäkin pääsiäisenä. Reseptejä minulla on useita, tutuilta saatuja ja itse kerättyjä.

2 Kun opiskelin Helsingissä agronomiksi, lapsuudenystävä lähetti minulle Kotiruoka-keittokirjan. Vuosi oli 1979. Saatesanoiksi hän kirjoitti: 'Kun se ruokakurssikin jäi antamatta.' Kotoa minulle lähetettiin puoli kiloa voita, jonka panin kokonaan ensimmäiseen pullataikinaani. Opiskelukaverit olivat ihastuksissaan leipurintaidoistani. Kirja on ollut kovassa käytössä, ja sivut irtoilevat.

3 Sain punaisen design-rautapadan tädiltäni kihlajaislahjaksi 30 vuotta sitten. Opiskelijalle pata oli suuri, mutta perheen myötä tarvitsin kaksi pataa.

4 Kun syömme ruokasalissa, kauniit astiat ja kyntttilät ovat minulle tärkeitä. Hopeiset kynttilänjalat olen antanut rippilahjaksi lapsille. "Muut saavat rahaa, me kynttilänjalkoja!" lapset ovat murisseet. Uskon kuitenkin, että kynttilät palavat vielä heidänkin kodeissaan ruokailuhetkiä koristamassa.

5 Korkkiruuvi on tärkeä kapistus, koska en kelpuuta viiniä pahvilaatikossa. Lihan kanssa kuuluu nauttia viiniä. Voisi sanoa leikillisesti, että on eläinrääkkäystä syödä pihviä ilman viiniä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi