Kasitonnin joulu

Sahalahti. Hertta Heinonen istuu pahaa aavistamatta puisessa syöttötuolissaan. Vuoden ja viiden kuukauden ikäinen neito ei tiedä, että isä aikoo vetää häntä nenästä.

"Joulupukki on hieno huijaus. Odotan, että Hertta on sen ikäinen, että pääsen puijaamaan häntä", isä Anssi Heinonen sanoo ja pärisyttää tyttärelleen huuliaan.

Heinonen tunnetaan taiteilijanimellä Anssi Kasitonni. Kasitonnina hän tekee veistoksia ja lyhytelokuvia sekä soittaa rosoista rokkia vaimonsa Marian kanssa. Hänelle taide on pyöränkumin suikaleista tehty liskopuku ja pahvista valmistettu Ritari Ässän auto.

Sopii kuvaan, että lapsena joulupukki oli hänelle kova sana. Aina kouluvuosiin asti pukki oli totta.

"Joulu oli jotenkin hienompaa niin kauan kuin uskoin joulupukkiin. Sitä oli koko ajan ihan paineessa siitä, saako lahjoja, tai kun mietti, että ulkona saattoi nähdä tontun."

Lapsuudenkodissaan Vilppulassa pikku-Anssi kiinnitti ulkovajan oveen nastalla lahjalistan joulupukille, liimasi joulukalenterin Smurffi-pehmotarroja sängynpäätyyn ja uppoutui Mauri Kunnaksen joulukirjojen maailmaan.

"Ala-asteella meidän piti viedä kouluun viiden markan pikkujoululahja, ja sitten ne jaettiin niin, että kaikki sai oman. Meidän luokan Pötsi-Kake toi valtavan pahvilaatikon, jossa oli sisällä vanha jääkiekko ja viiden markan edestä tyhjiä pulloja. Se oli hieno."

Nyt jouluun on muutama viikko. Vielä se ei Heinosten kodissa näy. Paitsi keittiön lipaston päällä on kuva poroista, joiden silmistä lähtee laser-säteitä, mutta se on siinä ympäri vuoden.

Tänä vuonna perhe viettää joulua Marian vanhempien kanssa, joko heidän luonaan Raumalla tai kotona Sahalahdella.

Joulu on perinteinen: Samu Sirkan joulutervehdys, saunomista, lohta, imellettyä perunalaatikkoa, kinkkua, yksi jouluolut ja kahvin jälkeen hömpsy konjakkia.

Ja marmeladia.

"Vihreät kuulat on parhaita, kun ne halkaisee ja laittaa puolikkaat silmien ja silmälasien väliin", Heinonen kertoo.

Jouluperinteisiin kuuluu myös Radio Suomen Kadonneet joululevyt. Heinosen oma suosikki on Aknestikin Oravan joulu, jossa orava rakentaa jouluksi uuden kodin. Pahaksi onnekseen se unohtaa maksaa asuntolainansa lyhennyksiä.

Ja oravalla keitti, alkoi päässä kiehua / se ryyppäs pullon viinaa ja alkoi riehua / joulurauha vasta sitten metsään palasi / kun pakkasrouva oravalta hengen halasi.

"Ei koko joulu voi olla liian iloisia rallatuksia, vähän synkempääkin tatsia on hyvä saada", Heinonen sanoo.

Vastoinkäymisiä mahtuu myös Heinosen jouluihin.

Viisi vuotta sitten joulukuussa keittiön lattialautojen alta alkoi kuulua äänekästä pureskelua. Jokin rottaa suurempi, ehkä hilleri, oli löytänyt tiensä talon alle.

Aattoon mennessä äänet olivat loppuneet ja haju alkanut. Heinonen etsi sen lähdettä lattianraosta peilin ja taskulampun avulla.

"Löysin vain pureskeltuja perunoita. Jouluna haisi niin, että poltimme suitsukkeita hajun peittämiseksi."

Lopulta haju hellitti, mutta eläintä ei koskaan löytynyt.

Heinonen kipaisee ulos nukuttamaan Hertan vaunuihin.

Hän toivoo, että tytär saa joulusta samanlaista iloa kuin hän itse sai lapsena. Hänestä myös pettymys kuuluu jouluun.

"Lapsena se tyhjyys, joka jäi, kun oli saanut viimeisenkin pehmeän paketin avattua, oli musertava. Samalla se oli opettavaista."

Heinonen miettii hetken.

"Joulun perimmäinen tarkoitus on se, että se pakottaa etsimään jotain syvempää. Sitähän se on. Jospa Hertasta sitten kasvaisi etsijä. Ihan minkä tahansa etsijä."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi