perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla

Kasvihuone käy huvimajasta

Puutarha on viljelyn lisäksi myös rentoutumista varten. Tee kasvihuoneesta tarpeeksi tilava, sijoita se varjoisaan paikkaan ja huolehdi tuuletuksesta, niin kesäinen huvimaja on valmis käyttöön.

20.6.2010 3:00

Kuvan kasvihuone on 12-neliöinen Juliana Premium, joka maksoi lasikatteella 1 990 euroa. Metalliperustuksen hinta oli 159 euroa. Huoneen harjakorkeus on 250 milliä sokkelin kanssa.

Kuvan kasvihuone on 12-neliöinen Juliana Premium, joka maksoi lasikatteella 1 990 euroa. Metalliperustuksen hinta oli 159 euroa. Huoneen harjakorkeus on 250 milliä sokkelin kanssa.

Pihapiiriin rakennettu kasvihuone on ihanteellinen paikka useimmille kasveille. Siitä voi tehdä miellyttävän oleskelupaikan myös ihmiselle.

Kasvihuone on samaan aikaan sekä avoin että suojaisa tila. Maisemat avautuvat läpikuultavien seinien läpi joka suuntaan, mutta samalla on suoja sateelta ja tuulelta.

Mieli lepää kukkia ja hyötykasveja hoitaessa. Voi vain ojentaa käden ja poimia tomaatin pensaasta ja basilikaa sen päälle. Kuunnella, kun mopo päristää ohi.

Oleskelukausi kasvihuoneessa on jopa puoli vuotta pidempi kuin ulkoterassilla.

Ensimmäiset pullakahvit pääsee nauttimaan jo pääsiäisen tienoilla. Auringon paistaessa lämpötila kasvihuoneen sisällä voi silloin nousta 20 asteeseen. Vaikka päivällä paistaisi, kasvit tarvitsevat silti lämmittimen kevään kylmiä öitä varten.

Suomessa on ollut tapana rakentaa kasvihuone pihan perälle satoa tuottamaan. Piiloon ne ovat kuuluneetkin, muovilla katetut rumilukset.

Nykyään tarjolla on toinen toistaan kauniimpia kasvihuoneita, viktoriaanisesta tyylistä modernimpaan. Suorakulmio on tyypillinen muoto, mutta huvimajamaisen pyöreitäkin on saatavilla.

12-neliöisten kasvihuoneiden hinnat vaihtelevat 1 000 ja 7 000 euron välillä. Hintaa nostaa esimerkiksi alumiinirungon laatu ja väri, ovien muunneltavuus sekä seinien ja katon materiaali.

Käsistään kätevä rakentaa vanhoista ikkunoista oman luomuksensa.

Lasi on klassinen ja edullinen materiaali kasvihuoneen katteeksi eli seiniksi ja katoksi. Yleisesti käytetty kolmen millin paksuinen lasi menee kuitenkin melko herkästi rikki. Valitse millin tukevampi lasi, jos vain runko kestää sen painon.

Polykarbonaatista tehty kennolevy seinissä on kevyt ja kestävä, mutta maisemat eivät erotu kunnolla sen läpi. Pitäähän tähtitaivaskin näkyä!

Kasvihuoneen paikka kannattaa suunnitella tarkoin. Missä kohtaa tonttia haluaa juoda kahvit? Keittiön vesipisteineen tulisi olla lähellä.

Mistä aukeavat parhaimmat maisemat? Yksityisyyttäkin saattaa kaivata. Pensaat antavat suojaa sekä katseilta että tuulelta.

Puutarhaharrastajien pienikokoisissa kasvihuoneissa lämpötila kohoaa kesällä helposti yli 30 asteen. Silloin alkaa jo tomaattikin kärsiä, samoin oleskelija.

Kasvihuonetta ei siis kannata sijoittaa keskelle paahtavaa aukeaa. Puun on hyvä varjostaa huonetta ainakin osan päivää tai muuten tarvitaan varjostusverhot.

Kuumalla kelillä oven avaaminen ei riitä, vaan tilaan on saatava läpiveto. Tuuletusluukut ovat kasvihuoneessa siksi aivan ehdottomat. Kätevimmät ovat automaattisesti lämmöstä avautuvat kattoluukut.

Kasvihuoneen kokoa valitessa kannattaa laskea lattiapinta-alan lisäksi huoneen tilavuus.

Harjakattoisessa huoneessa pitää pystyä seisomaan suorassa, mieluiten myös seinustan vieressä.

Viljelyinnostuksella on taipumus kasvaa, ja vieraidenkin on mahduttava pöydän ääreen. Pinta-alaa saisi olla vähintään 10 neliötä. Siihen mahtuu pieni pöytä tuoleineen, työskentelytaso ja viljelyksiä. Reilun kokoisessa kasvihuoneessa lasiseinät eivät helise joka kerta, kun vieras nojautuu tuoliinsa.

Kalusteiden tulee kestää kosteutta ja paahdetta, joten polyrottinkikalusteet ovat oivallisia. Tukeva tuolimalli on turvallisin.

Kun kasvit kasvavat ruukuissa, tila on sisustukseltaan muunneltava ja siisti. Perinteisessä kasvihuoneessa kasvit on istutettu maapohjaan, mutta oleskelua varten lattia kannattaa päällystää kauttaaltaan.

Materiaaliksi sopii tiili, betonilaatta, klinkkeri, luonnonkivi tai kestopuu.

Jätä lattiaan silti aukko. Siinä viihtyy viiniköynnös, joka talvehtii sijoillaan juuret maaperässä.

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.