16.5.2010 3:00
Olkikate tai ruohosilppu lisäävät humusta ja pitävät maan tasakosteana. Kuvan kasvit ovat mangoldeja.
Kasvit saavat elintilaa rikkaruohoilta
Kateviljely tarkoittaa mullan peittämistä eloperäisellä aineksella kuten ruoho- tai olkisilpulla. Kasvimaan ja kasvien hoitaminen helpottuu kummasti, jos käyttää katetta.
Kate auttaa pitämään rikkaruohot kurissa, jolloin kasvit saavat elintilaa. Katteen ansiosta kasveja voi kastella harvemmin. Rankkasateen osuessa kohdalle multa ei lähde liikkeelle eikä sotke kasveja.
Katetta laitetaan maahan noin viiden sentin kerros. Sitä voi kesän mittaan lisätä muutaman kerran. Etenkin matojen suosikki ruohosilppu hupenee suorastaan silmissä.
Pitkien sadejaksojen aikana katteita on hyvä pöyhäistä ja varmistaa, ettei home pääse tuhoamaan satoa. Katteen alla voi myös lymytä etanoita, joten säännöllinen tarkistus on paikallaan.
Katetta voi lisätä vielä heinäkuussakin, mutta sadonkorjuun lähestyessä sen tarve vähenee. Yltiöpäinen katteen käyttö ei ole järkevää: Jos kasvit hukkuvat katteeseen, ne eivät saa tarpeeksi valoa.
Maa rikastuu ja kasvit kukoistavat
Katteina olki ja ruohonsilppu ovat ylitse muiden, sillä maata möyhentävät madot suorastaan rakastavat niitä.
Ruohosilppu lisää maan typpipitoisuutta ja sitä voikin suositella niille kasveille, jotka tarvitsevat paljon ravinteita. Tällaisia kasvimaan asukkeja ovat esimerkiksi purjo ja valkosipuli.
Olkikatteen maatuminen puolestaan kuluttaa kasvimaan typpivarantoja. Sen takia lisäannos typpeä vaikkapa nokkosveden muodossa voi olla paikallaan.
Ruoho- ja olkisilppu ovat oivia valintoja vasta-alkajalle halvan hintansa takia. Hyvälaatuista, kuivaa olkea on lisäksi helppo käsitellä, ja kate näyttää kauniilta.
Oljella voi myös kattaa käytävät, jotka pysyvät siistinä, kun rikkaruohot eivät pääse valtaamaan niitä. Silloin myös käytävän viereiset penkit pysyvät siisteinä – esimerkiksi juolavehnä on riiviömäinen kitkettävä.
Niittojäte tai puiden lehtisilppu käyvät myös katteeksi. Muiden eloperäisten katteiden tapaan ne muhevoittavat maata maatuessaan. Monet ovat kokeilleet katteena myös hiekkaa ja pitävät sitä hyvänä vaihtoehtona.
Mustaa muovia ei voi pitää kovin ekologisena saati esteettisenä katevaihtoehtona. Se myös kerää kuumuutta ja homehduttaa helposti juuriston. Maaperäkään ei muovista rikastu, päinvastoin.
Kate viimeistelee
Kate puolustaa paikkaansa myös pensaiden, pikkupuiden ja perennojen juuristolla. Katteella voi viimeistellä myös kaikki koristeistutukset.
Kotitarvekatteiden sijasta voi hankkia värillistä puuhaketta. Värivalikoimasta löytyvät muun muassa oranssi ja violetti.
Tämän kevään uutuustuote on hake, joka sävytetään asiakkaan omien väritoiveiden mukaan. Mikä tahansa sävy on mahdollista toteuttaa.
Ruukkuistutuksissa ja pienissä pihoissa voi käyttää hakkeen lisäksi esimerkiksi värillisiä sorakatteita ja korostaa kasveja vastavärein tai kuvioin.
Katteesta voi tehdä myös raitoja ja kuvioita – anna mielikuvituksen lentää!
Katevalikoimat ovat laajat, sillä tarjolla on muun muassa pyöreitä jokikiviä, sävytettyä soraa ja hiottua lasia. Myös kotitekoinen tiilimurska käy katteesta.
Mitkään näistä eivät maadu, mutta ne pitävät rikkaruohot kurissa ja tasaavat maan kosteutta.
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi