Kauhujen paritalo

Naapurisopu on paritalossa joskus koetuksella. Pahimmillaan seinänaapuri iskee autonrenkaisiin nauloja tai käy jopa käsiksi, lukija kertoo. Toisenlaisiakin tarinoita löytyy. Lue seuraavalta sivulta, mistä muodostuu paritalon onni.

'Olemme asuneet paritalossa kahdeksan vuotta. Heti alusta lähtien naapurit alkoivat määräillä.

Heillä on tapana ilmoittaa yksiselitteisesti, miten asiat heidän mielestään hoidetaan. He voivat esimerkiksi pysäköidä pihaan kuusi autoa, mutta me vain kaksi. He voivat uudistaa piha-aluetta, me emme.

Varsinainen terrorisointi alkoi noin viisi vuotta sitten. Tavaramme lentelivät itsestään pitkin pihaa. Auton ikkunoihin ilmestyi räkää ja renkaisiin nauloja. Auton sivupeilejä väänneltiin ja kylkiä naarmutettiin. Naapurin mies on yrittänyt ajaa ylitsemme autolla ja lyönyt minua useasti, välillä päiväkoti-ikäisen poikamme nähden.

Emme tyytyneet tilanteeseen. Haastoimme naapurin oikeuteen pihan rajaamiseen liittyneestä asiasta ja voitimme. Oikeudenkäynti ei kuitenkaan muuttanut mitään.

Olemme valittaneet naapuristamme poliisille, mutta asiaan ei puututa. Poliisin mukaan olemme riitaisia naapureita ja meidän pitäisi sopia – tai toisten muuttaa pois.

Erilainen ilkivalta on yhteiskunnassa yleistä, mutta paritaloissa poikkeuksellista on se, että kohde pysyy samana. Yleensä kohteeksi joutuneet vaihtavat vähin äänin maisemaa. Me emme halua muuttaa. Pidämme kodistamme."

'Muutin paritaloon puoli vuotta sitten. Taloyhtiössä on kymmeniä paritaloja.

Elämä eteni rauhallisesti, kunnes erehdyin huomauttamaan naapurille liian kovasta musiikin kuuntelusta. Aloin saada nimettömiä kirjeitä, joissa naapuri muun muassa ilmoitti hakevansa minulle lähestymiskieltoa.

Selvitin taloyhtiöstä naapurin taustoja. Sain kuulla, että hän on arvaamaton tyyppi.

Hiljalleen tilanne tasaantui. Keväällä aloitin piharemontin. Isännöitsijä ja taloyhtiön hallitus hyväksyivät rakennussuunnitelman, ja laitoin naapurille asiasta kirjallisen viestin. Hänestä ei kuulunut mitään. Ajattelin, että asia on kunnossa.

Kun remontti alkoi, postilaatikkooni ilmestyi nimettömiä uhkauskirjeitä. Niissä lueteltiin tarkkoja määräyksiä siitä, millaisen aidan saisin pihaani rakentaa. Jos aidasta ei tulisi ohjeiden mukaista, naapuri uhkasi purkaa sen.

Kerroin asiasta isännöitsijälle. Kirjoittelu loppui, mutta toisenlainen kiusanteko alkoi. Ulko-oveni eteen ilmestyi pitsan paloja ja pähkinän kuoria, postilaatikkoon isoja kasoja syötyä purukumia.

Kerroin asiasta jälleen isännöitsijälle ja hankin kotiini valvontajärjestelmän. Olen saanut olla rauhassa. Tilannetta helpotti taloyhtiön toisten asukkaiden tuki ja tieto siitä, että naapuri on muidenkin mielestä erikoinen tapaus."

'Naapurimme myivät asuntonsa kolmisen vuotta sitten. Koska meillä on vähemmän osakkeita, halusimme varautua mahdollisiin ristiriitoihin uusien naapureiden kanssa. Ennen osakkaiden vaihtumista muutimme yhtiöjärjestyksen yhtiövastikepykälää. Nyt osakkaat vastaavat itse kaikista huoneistoonsa kohdistuvista kuluista.

Sovimme myös kirjallisesti, että kumpikin osakas vastaa oman piha-alueensa kuluista ja kunnossapidosta, ja että puhdistamme yhteisen etupihamme vuoroviikoin. Valitettavasti tämä on jäänyt pelkäksi pöytäkirjamerkinnäksi.

Aiempien naapureiden kanssa pihanhoidosta ei ollut vaivaa. He huolehtivat sekä omastaan että yhteisestä pihastamme tarkasti.

Uusia naapureitamme ei kiinnosta piha-alueen asfaltin harjaaminen, lehtien haravointi tai lumenluonti.

Kerran otimme pihanhoidon puheeksi yhtiökokouksessa. Naapurimme loukkaantuivat, eivätkä enää tervehdi.

Naapurimme ovat keski-ikäisiä, meitä nuorempia ja kiinnostuneita lähinnä työstä ja omasta seuraelämästään. Ymmärrämme toki, ettei kiireisillä ihmisillä ole aikaa eikä haluja hoitaa pihaansa, mutta mikseivät he järjestä asumistaan elämäntilanteensa mukaan? On todella harmillista kunnostaa ja hoitaa omaa pihaansa, kun aidattoman pihan toisella puolella puuha ei kiinnosta."

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi