Kaunis maisema, parempi mieli

Mieliala kohoaa, kun kodin ikkunasta näkyy kaistale kasvillisuutta. Luontonäkymää tärkeämpää on kuitenkin se, miten asukas maisemaansa käyttää.

Kun suomalaisilta kysytään, miten he haluaisivat asua, valtaosa alkaa puhua luonnosta. Haaveillaan järven rannalle rakennetusta omakotitalosta, jonka kuistilta avautuu vehreä näkymä.

Luonnon hiljaisessa helmassa voi rentoutua raskaan päivän päätteeksi ja seurata, miten lehdet ikkunan takana vaihtavat väriään ja kukkien nuput avautuvat. Sielu lepää ja stressi helpottaa.

Pitäisikö koko kansa siirtää Nurmijärvelle rentoutumaan?

Ei välttämättä. Vähänkin vihreää ikkunan takana lisää henkistä hyvinvointia. Tampereen yliopiston psykologian laitoksen professori Kalevi Korpela luettelee, mitä kaikkea hyvää ikkunasta aukeavan vihermaiseman seuraaminen saa aikaan: mieliala kohoaa, stressitaso laskee ja keskittymiskyky ja tarkkaavuus paranevat.

Vain katsomalla ikkunasta ulos!

Vihernäkymän elvyttävän vaikutuksen klassikkotutkimus julkaistiin jo vuonna 1984 Yhdysvalloissa. Sappikivileikkauksesta toipuvat potilaat jaettiin kahteen ryhmään: puolet sijoitettiin huoneeseen, jonka ikkunasta avautui näkymä läheiseen puistoon, puolet katseli vastapäisen talon tiiliseinää.

"Potilasryhmä, joka katseli puistoa, oli leikkauksen jälkeen keskimäärin vuorokauden vähemmän sairaalassa ja käytti yli kaksi ja puoli kertaa vähemmän voimakkaaksi luokiteltua kipulääkitystä."

Korpelan mukaan yksi syy viheralueiden viehätykseen löytyy evoluutiosta. Ihmisillä on valmius tunnistaa ympäristöjä, joissa on suojaa, turvaa, vettä, kasvillisuutta ja ravintoa – eli ympäristöjä, jotka ovat lajin säilymiselle edullisia.

Myös kulttuuriset syyt vaikuttavat. Kun suomalaisia on pyydetty nimeämään mielipaikkansa, sadasta vastaajasta 60 puhuu luonnosta.

"Toki ihmisiä, erityisesti meitä suomalaisia, on perinteisesti opetettu arvostamaan luontoa, mutta johonkin sekin perustuu", Korpela pohtii.

Vaikka arvostus luontoa kohtaan on korkealla, moni suomalainen ikkuna aukeaa kaupunkinäkymään. Viidessä suurimmassa keskustataajamassa, yhteensä vajaan 1 500 neliökilometrin kokoisella alueella, asuu lähes 1,9 miljoonaa suomalaista. Pelkästään Helsingin kaupungin alueella asuu yli 580 000 ihmistä, eli liki 2 700 neliökilometriä kohti.

Moni heistä katselee aamuisin töihin kipittäviä naapureita, asfaltoitua sisäpihaa tai autoja kadulla.

Näkymä ei kuitenkaan automaattisesti nostata heidän verenpainettaan tai lisää stressiä. Keskeistä on se, pääsevätkö he käyttämään maisemaa haluamallaan tavalla. Kun yksi lähtee juoksemaan talonsa vierestä alkavalle lenkkipolulle, toinen kantaa jumppakassinsa kuntosalille vastapäiseen rakennukseen.

"Lähiömäisessä maisemassa ikkunan takana voi aueta synkänoloinen metsä, jota kaupunkilainen ei välttämättä haluaisi katsoa", Kalevi Korpela muistuttaa.

Erikoistutkija Marketta Kyttä Aalto-yliopiston Yhteiskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksesta muistuttaa, miten erilaisiin maisemiin ihmiset mieltyvät.

"Yhdelle luonnonläheisyydeksi riittää ikkunasta näkyvä puu tai lähipuistikko, toinen kaipaa erämaatunnelmaa."

Ennen kuin pakkaat kassisi Nurmijärvelle, pidä mielessä, että myös tehty luonto virkistää.

"Kaupunkiluonto on luontoa, joka on tuotu kaupunkiin istutettuna ja käsiteltynä. Siinä on järjestyksen ja johdonmukaisuuden tuntua", Kalevi Korpela sanoo.

Valitettavan usein luonto on kaupunkisuunnittelun näkökulmasta vain potentiaalista rakennustyömaata. Sen sijaan, että ihmiset ajavat kymmenien kilometrien päähän luonnon keskelle mielipaikkaansa, he voisivat elpyä oman ikkunansa takana.

"Kehittämisen varaa on pienipiirteisessä viherrakentamisessa, kuten kerrostalojen pihoissa tai kattopuutarhoissa", Korpela sanoo.

Marketta Kyttä satsaisi luonnonläheiseksi koetun kaupunkiympäristön rakentamiseen.

"Kyse ei ole mahdottomasta tavoitteesta. Sen osoittavat monet aikaisempien vuosikymmenien ratkaisut, kuten Tapiolan tai Kulosaaren puutarhakaupungit ja monet 1950-luvun alueet, esimerkiksi Ruskeasuo."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi