Keittiössä porisee harva se päivä

Syksyn satoa voi saada myös tutuntuttujen ylijäämistä. Sen keksi muotoilija Marianne Valola ja otti Facebookin avukseen.

Lauri Valola on äitinsä innokas apuri säilömispuuhissa. Omenaluumuhillon teko alkaa siten, että poika kiipeää omenapuuhun, ravistelee oksia, kurottelee kypsiä hedelmiä käsiinsä ja ojentaa niitä alaspäin. Äiti Marianne Valola ottaa omenoita vastaan – ja pelkää.

Seuraavaksi ravistellaan luumupuu. Valola varoittelee poimimasta luumuja suoraan puusta, sillä vain itsekseen irtoavat ovat makeita.

Keittiöön lähtee tällä kertaa kulhollinen omenoita ja luumuja.

Nelihenkisen Valolan perheen satavuotiasta puutaloa Lahdessa ympäröi rehevä puutarha.

Vanhojen omenapuiden rinnalla kasvaa vuosien varrella istutettuja päärynä-, luumu- ja kirsikkapuita. Eteläisellä rinteellä viihtyvät vadelma-, viinimarja- ja karhunvatukkapensaat. Uusin tuttavuus on tyrnimarja.

Satokauden edetessä Valola keksi, että marjoja voisi keittää mehuiksi enemmänkin.

Hän kyseli Facebookissa, josko jolla kulla olisi puutarhassaan satoa yli oman tarpeen. Marianne lupasi poimia ja mehustaa marjat ja antaa muutaman pullon valmista mehua kiitokseksi.

Pari ylituotannosta kärsivää omakotiasukasta otti yhteyttä, ja Lauri lähti äitinsä avuksi vieraisiin puskiin töihin.

Syntymäpäivänään Lauri voi nyt tarjota vierailleen itse poimimistaan marjoista tehtyä mehua.

Ennen kuin on päästy keittämään kymmenien litrojen satsit mehuja ja hilloja, Valolan perheen pakastimeen on kerätty parikymmentä litraa mustikoita ja saman verran mansikoita. Pakastimen täyttöön on osallistunut koko perhe.

Omenoita sen sijaan ei näytä tänä vuonna riittävän mehuasemalle vietäväksi.

Kiivaimmalla satokaudella hellalla kiehuu marjoja ja hedelmiä melkein joka päivä. Valolaa voisi siis kutsua himosäilöjäksi.

"Ei ollenkaan. Olen ihan harrastelija", Valola sanoo ja hämmentää hillokattilaa puulastalla.

"Olen oppinut, ettei hellan vierestä voi lähteä. Olen polttanut niin monet hillot pohjaan."

Syksyisen säilömisrituaalin Marianne Valola on perinyt äidiltään.

"Muistan, miten elokuun hämärinä iltoina äiti nosti mehumaijan lämpenemään hellalle. Se tuoksu!"

Omenaluumuhillon aromit leviävät keittiöön, kun talon emäntä täyttää hillopurkit ja asettelee ne ikkunan rakoon jäähtymään.

Pian kuuluu poksahduksia, kun peltikansien keskiosa napsahtaa alas. Silloin purkkiin on syntynyt tyhjiö, joka saa hillon säilymään pitkään.

Maakellarissa on jo melkoinen rivistö erilaisia mehupulloja ja hillopurkkeja.

Syys ja talvi voivat tulla.

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi