Kerhohuone on kodin jatke

Kerhohuoneen ovi käy tiuhaan Pihlajamäessä, Kannelmäessä ja Viikissä. Harrastus kotitalon vieressä helpottaa työikäisten kiireistä elämää.

Pihlajamäkeläisen pienkerrostalon kerhohuoneen nurkassa roikkuu diskopallo.

Tiistait eivät kuitenkaan ole varhaisteinien diskoiltoja, vaan ne ovat omistettu taloyhtiön varttuneemman väen tilkkutöille.

"Mutta voi tänne tulla hyvin housun punttiakin lyhentämään", tilkkukerhon äiti Tuula Luoma sanoo.

Tänään paikalla on viisi naista.

Leena Paavilainen aikoo ommella jämäpalat yhteen suureksi leikkipeitoksi lapsenlapsille.

Kirsi Sulaojan hyppysissä syntyy oranssisävyinen paita 3-vuotiaalle tyttärelle. Lapasia kutova Tuulan tyttö, Mirja Luoma, asuu jo muualla, mutta tulee edelleen tiistaisin tilkkukerhoon.

Yhteistilassa toimii myös aikakauslehtien vaihtopiste.

"Pihalla tutustuu muihin äiteihin, mutta en olisi välttämättä oppinut tuntemaan Tuulaa ja Leenaa ilman tätä", Sulaoja sanoo.

Taloyhtiön parisataa asukasta saavat vapaasti varata kerhohuonetta esimerkiksi elokuvien katseluun videotykillä.

Tutkija Mervi Ilmonen Aalto-yliopistosta näkeekin, että moderni taloyhtiön yhteistila on ikään kuin asunnon jatke. Sitä voidaan käyttää myös yksityisiin tarkoituksiin, kuten isojen perhejuhlien järjestämiseen.

Kerhohuoneita alettiin rakentaa taloyhtiöihin 1960-luvulla, kun väkeä virtasi maalta kaupunkiin. Kerhotilojen avulla haluttiin edistää asuinalueiden yhteisöllisyyttä ja ihmisten juurtumista lähiöön.

Pihlajamäen länsipuolella Kannelmäessä on 1970-luvulla rakennettu pientaloalue nimeltä Kannelkylä, jossa yhteisöllisyydestä on hyviä kokemuksia – jo vuosikymmenien ajalta.

Viidensadan asukkaan taloyhtiön kerhohuoneella on jumpattu viikoittain jo kolmekymmentä vuotta.

Keskiviikkoiltana seitsemältä pärähtää soimaan Abban Mamma Mia. Mukana on myös Katri Kallio, joka asui lapsena Kannelkylässä. Kolme vuotta sitten hän muutti takaisin pienen tyttärensä kanssa. Muitakin kolmikymppisiä paluumuuttajia löytyy. "Tätä yhteisöllisyyttä voi pitää tietynlaisena myyntivalttina", Kallio sanoo.

Jumpan läheinen sijainti on helpottanut lastenhoito-ongelmia.

"Pystyn kerhohuoneen ikkunasta katsomaan, mitä lapseni puuhaa olohuoneessa."

Kerhohuoneella kokoontuu myös kuoro, joka käy lakkiaispäivänä laulamassa tuoreille ylioppilaille.

Viikin Latokartanossa yhteisöllisyyttä on kehitetty taloyhtiön kerhohuonetta laajemman asukastalon idealla.

Neljässä asukastalossa latokartanolaislapset ja -aikuiset voivat harrastaa esimerkiksi askartelua, auton kunnostusta ja liikuntaa. Taloja ylläpidetään yhteiskerhotilamaksulla, joka kerätään vuokrissa ja vastikkeissa.

Keskiviikkoisin on lasten kuvataidekoulu. Tytöt ja pojat istuvat eri puolilla huonetta. Frida Defaa piirtää naarasleijonaa mallinaan Eläinmaailma-lehden kansi.

"Ensin meinasin piirtää urosleijonan, mutta naarasleijonat ovat kivemman näköisiä", 10-vuotias tyttö kertoo.

Lähes kaikki lapset käyvät lähikoulua. Kiitosta saa lyhyt matka kodin, koulun ja harrastuksen välillä.

Aktiivinen kerhotoiminta Kannelmäen, Pihlajamäen ja Viikin tapaan on nykypäivänä harvinaista.

Usein yhteisöllisyys on vain hetkittäistä.

"Tulee joku intomielinen tyyppi, joka järjestää lapsille ja aikuisille ohjelmaa. Toiminta on harvoin pysyvää, jos se on täysin vapaaehtoista", sanoo merirastilalaisen asukastila Fokan toiminnanohjaaja Jaana Pylkkänen.

Hän on huomannut, että aktiivisimpia asukastoimintaan osallistuvia ovat eläkeläiset.

Oman talon kerhohuoneen käyttö voisi helpottaa myös kiireisen työikäisen ympäri kaupunkia levinnyttä harrastusrulettia.

"Jumppa on niin lähellä, että ei ole mitään tekosyitä olla tulematta", Katri Kallio sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi