Kesä on kulman takana

Kesäaika on alkanut. On hyvä hetki käydä Jari Kinnarin kanssa tarkistamassa, miten mökillä on selviydytty talvesta – ja muistella, miltä uiminen, onkiminen ja sammakoiden pyydystäminen tuntuvat.

Jari Kinnari, 52, harppoo Lauttasaaren Länsiulapanniemessä auringon hapertamalla lumihangella.

Tiiviisti lähes toisissaan kiinni kyyröttävät, pikkuruiset lautamökit ovat vielä autioita. Vihreät, sulaneet lämpäreet siellä täällä kuitenkin paljastavat, että kevät puskee jo väkevänä.

Enää kuukausi, ja kuisteilla tuuletetaan petivaatteita ja ensimmäisiä muuttokuormia kannetaan sisään.

Ollaan HKL:n Kesämajoilla, entisellä Helsingin kaupungin liikennelaitoksen työntekijöiden virkistysalueella.

Kinnari on viettänyt mäntyjen reunustaman meren ja sileiden kallioiden äärellä kaikki kesänsä jo 50 vuoden ajan.

Kinnarin isä, metallisorvarina HKL:llä työskennellyt Rauno osti Länsiulapanniemestä 14 neliön mökin 1962. Sähköjä ei ollut. Ruuat säilytettiin maakellarissa, ja Jarin oli luettava Tex Willeriä iltaisin öljylampun valossa.

"Mökki maksoi 200 markkaa. Olimme onnekkaita saadessamme sen, sillä meillä ei olisi ollut varaa kalliimpaan kesäpaikkaan", Kinnari sanoo.

Nelihenkinen duunariperhe nukkui yönsä mökin lattialla kylki kyljessä. "Ahdasta oli", muistelee perheen äiti Brita Kinnari, 79.

Silti he matkustivat joka ikinen kesäviikonloppu bussilla Kalliosta Lauttasaareen. Kivikaupungin pölyt vaihtuivat merelliseksi paratiisiksi.

"Meitä kakaroita juoksi täällä hirveästi", Jari Kinnari sanoo.

"Joka ilta pelattiin sulkista ja kymmentä tikkua laudalla."

Usein pojat soutivat läheiselle Käärmeluodolle onkimaan, uimaan ja paistamaan nuotiokalaa.

Välillä pyydystettiin sammakoita vatiin. Kerran lokit huomasivat pihalle katetun lounaan ja söivät lasten lemmikit. Kun uudet sammakot oli juostu kiinni, Brita-äiti antoi luvan tuoda vadin yöksi sisälle.

"Illalla kuulimme läiskettä. Sammakot olivat lähteneet vadista karkuun ja hyppelivät ympäri mökkiä", Brita Kinnari sanoo.

1990-luvun loppuun saakka vain HKL:n työntekijät saivat ostaa mökin alueelta. Nykyään ostajaksi kelpaa kuka tahansa helsinkiläinen, mutta mökkejä tulee myyntiin vain harvoin.

"Siksi tunnelma täällä on pysynyt samanlaisena vuosikymmenestä toiseen", Jari Kinnari sanoo.

Mökkiläiset kylpevät yhteissaunassa kolme kertaa viikossa. Juhannuksena valssataan orkesterin tahdissa omalla tanssilavalla. Lapset remeltävät keskenään meressä, eivätkä välitä aikuisten kehotuksista tulla lämmittelemään.

Juuri yhteisöllisyys saa Kinnarin vaimoineen muuttamaan mökkikylään joka vappu yhä uudelleen.

Viime vuonna Kinnarin isän ostama mökkivanhus purettiin, koska se oli lahonnut. Tilalle rakennettiin Lapin hongasta uusi.

Ahdasta on edelleen, mutta kesäkotiin mahtuu kaikki tarpeellinen: sohvasänky, uuni, jääkaappipakastin ja pöytä. Vedet haetaan yhteisestä vesipisteestä. Myös vessoja käytetään sovussa muiden kanssa.

Kerrostalokodissaan Puotilassa Kinnarit käyvät kesän aikana vain pesemässä lakanat ja katsomassa postit. Kaupunkiin he palaavat syys–lokakuussa kun vesijohdot suljetaan.

Eikä ihme, että Kinnarit viihtyvät Lauttasaaressa. Länsiulapanniemessä unohtaa olevansa vain runsaan viiden kilometrin päässä Helsingin Rautatienasemalta. Puiden välissä rapistelevat vesikot ja rusakot, ja hylkeitäkin näkee toisinaan rannan tuntumassa.

"Toissa kesänä syötin ryynimakkaraa ketulle suoraan kädestäni", Kinnari sanoo – ja alkaa lakaista hiirenpapanoita kuistilta.

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi