Koti kulmilla

Silitysrautatalon asunto on Viivi Berghemille ja Antti Häikiölle tukikohta, jossa on aikuistuttu ja jonne on aina palattu.

Sänky oli kapea, niin kuin talokin.

Kymmenen vuotta sitten tuoreet ylioppilaat Viivi Berghem ja Antti Häikiö kantoivat petinsä ja muut kamppeensa Vuorimiehenkadun silitysrautataloon Ullanlinnaan.

"Sänky oli mun lapsuudenkotini huoneesta, alun perin isäni lastenhoitajan Elsan sänky. Siinä oli ahdasta nukkua, mutta koska olimme nuoria ja rakastuneita, mahduimme siihen hyvin. Kun muutimme tähän, siitä tehtiin sohva ja Häikän isä osti meille parisängyn. Se oli juhlaa", Berghem kertoo.

Kymmenessä vuodessa paljon on muuttunut. Tuoreet ylioppilaat ovat kasvaneet kolmekymppisiksi työssäkäyviksi opiskelijoiksi. On hankittu oikea sohva ja naarmutettu parkettia. Syyllinen, karkeakarvainen saksanseisoja Iines, kärkkyy pullaa pöydän vieressä.

Entisellään on se, mitä Berghem ja Häikiö kodistaan ajattelevat: tänne he kuuluvat.

"Olemme kiintyneet näihin kortteleihin tosi vahvasti."

Talo on saanut lempinimensä kapenevasta kolmiomuodostaan. Selim A. Lindqvistin suunnitteleman talon ensimmäiset kolme kerrosta rakennettiin 1880-luvun lopussa. Loput neljä lisättiin ja kärkeä pyöristettiin Max Frelanderin piirustusten mukaan vuosina 1936–1937.

Frelander lienee saanut työhönsä vaikutteita New Yorkin kuuluisasta flat iron buildingista, silitysrautatalosta, joka valmistui vuonna 1902.

Nyt Vuorimiehenkadun seitsemännen kerroksen asunnossa Iines toivoo rapsutusta.

Täältä Berghem ja Häikiö ovat kymmenen vuoden aikana lähteneet opiskelijavaihtoon ja työharjoitteluihin vuoroin Ranskaan, Moskovaan, Sveitsiin, Belgiaan ja Hongkongiin. Halu nähdä maailmaa on ollut voimakas, mutta molemmille on ollut tärkeää, että Helsingissä odottaa koti.

"Käyn kauppahallissa tutulla kala- tai juustokauppiaalla, ja luulen, että sellaista johonkin kuulumisen tunnetta ei voi saavuttaa muualla kuin siellä, mistä on kotoisin. Uskon vilpittömästi, että sinä et ole paikassa, vaan paikka on sinussa", Berghem sanoo.

Hänellä se taitaa olla verissä.

Viime vuonna Berghem törmäsi kaupassa 1990-luvun puolivälissä kuolleen isoäitinsä ystävään.

"Kun sanoin, että asun silitysrautatalossa, hän kertoi, että isoäitini on asunut tässä."

Berghem äimistyi. Helsinki oli ollut isoäidin elämässä vain ohikulkupaikka.

"Isovanhempani tapasivat sota-aikana. Vuonna 1939 ilmapiiri oli niin uhkaava, että kun isoisä käveli Vuorimiehenkatua tapaamaan isoäitiäni, hänellä oli pistooli mukana."

Berghemin ja Häikiön suhde alkoi vähemmän dramaattisissa merkeissä: 15-vuotiaina Norssissa yläasteella.

"Meillä on kaksi viikkoa ikäeroa. Veljeni aina vitsailee, että me olisimme voineet alkaa seurustella jo synnytyslaitoksella, tai viimeistään ala-asteella, jos olisimme menneet samaan kouluun", Häikiö nauraa.

Pitkän suhteen huomaa: kaksikko heittää toisilleen hyväntahtoisia piikkejä suhteensa kestosta ja täydentää toistensa lauseita.

"Täällä me ollaan aikuistuttu", Berghem sanoo.

Ja juhlittu, Häikiö lisää.

"Tosi paljon. Siitä femmat koko taloyhtiölle. Aina on saanut juhlia iloisesti ja kivalla tavalla."

Pariskunnan perinteikkäissä vappubileissä on ollut parhaimmillaan kerralla yli 60 juhlijaa.

"Pohjaratkaisu on ihana. Melkein kaikki 58 neliötä on annettu yhteiselle olemiselle", Häikiö kehuu.

Pariskunta on kaksioonsa hyvin tyytyväinen. Toki välillä ärsyttää, jos lattiasta irtoava parketin pala osuu jalkaan, tai keittiön sähkövian takia vedenkeittimen ja astianpesukoneen yhtäaikainen käyttö polttaa sulakkeen, mutta se on pientä.

"Kun on perheen perustamisen aika, sen aiheuttama tilan tarve olisi ainut, joka pakottaisi pois. Muuten tästä ei haluaisi missään nimessä lähteä", Häikiö sanoo.

Iines haukahtaa. Häikiö arvelee, että muutto voisi olla vaikea myös sille. Yläkerrassa asuu valkoinen länsiylämaanterrieri Teppo.

"Teppo on kuusi kertaa Iinestä pienempi ja kokee Iineksen vähän pelottavana, mutta se ei Iineksen rakkautta vähennä."

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi