lauantai 19.4.2014 | Pilvi, Pälvi  Onnittele e-kortilla

Kukkaniitty palkitsee odotuksen

Nyt on aika kylvää kotipihaan niitty. Kerromme, kuinka se käy.

7.8.2011 3:00

Helena Tuomaala

Apilat ovat tuoreen niityn kasveja. Myös hiirenvirna viihtyy paksussa, kosteassa multakerroksessa.

Apilat ovat tuoreen niityn kasveja. Myös hiirenvirna viihtyy paksussa, kosteassa multakerroksessa.

Millainen maaperän täytyy olla?

Kuivat niityt eli kedot vaativat paahteisen ja lämpimän paikan, jonka maaperä läpäisee vettä. Maaperässä saa mielellään olla hiekkaa. Myös kallioinen paikka sopii.

Kedon kasveja ovat esimerkiksi lampaannata, nurmirölli ja jäkki. Myös siankärsämö, kissankello ja mäkitervakko koristavat ketoja. Puulajeista kataja ja mänty viihtyvät kuivassa maaperässä.

Niityn voi perustaa myös kosteaan maahan, jossa paksu multakerros pidättää vettä. Silloin tulos on tuore niitty. Tuoreen niityn kasvilajeja ovat esimerkiksi päivänkakkara, peurankello, apilat, hiirenvirna, poimulehdet ja ahomatara.

Millaisia pohjatöitä pitää tehdä?

Jos paikka on rehevästi kasvava entinen pelto, kesannointi on hyvä tapa tuhota alueelta monivuotiset rikkakasvit kuten juolavehnä, pelto-ohdake, pujo ja voikukka.

Myös yksivuotiset rikkakasvit kuten pihatähtimö on kitkettävä, etteivät ne tukahduta pieniä taimia.

Lisähiekka parantaa maan rakennetta. Ennen kylvöä maa täytyy myös muokata.

Toinen tapa on kuoria kasvusto pois 15–20 sentin syvyydeltä ja lisätä noin kymmenen sentin hiekkakerros. Tämän konstin etu on, että maaperässä oleva juuristo ja vanhat kasvit sekä siemenet poistetaan kokonaan. Niittyä ei tarvitse lannoittaa.

Milloin on paras kylvöaika?

Syksyllä ennen kuin maa jäätyy. Näin siemenet saavat luonnollisen kylmäkäsittelyn. Siemenet lepäävät talvella lumen alla ja itävät vasta keväällä, jolloin olosuhteet ovat parhaat mahdolliset.

Siementen kylmäkäsittelyn voi tehdä jääkaapissakin, mutta syyskylvö on luonnollinen keino. Siemenet voi kylvää myös varhain keväällä tai esikasvattaa taimia.

On olemassa erityisiä luonnonkasvien siemenseoksia, joiden siemenet on valikoitu lämpimälle, kuivalle moreenipohjaiselle tai kosteutta pidättävälle maaperälle. Aloittelevalle niitynhoitajalle riittää aluksi noin 20 neliömetrin ala.

Miten niittyä pitäisi hoitaa?

Rikkaruohot kannattaa kitkeä ja viedä pois. Kitkemisoperaation voi joutua tekemään monta kertaa kesässä. Varsinainen niittoaika on elo–syyskuun vaihteessa. Tällöin siemenet ovat tuleentuneet. Näin varmistetaan tulevan vuoden kukinta.

Kasvusto jätetään maahan muutamaksi päiväksi, niin että siemenet varisevat maaperään. Tämän jälkeen niittojäte haravoidaan ja viedään pois.

Kun niittykasvit ovat vakiintuneet kasvupaikalleen, voimakas haravointi keväisin ja syksyisin on hyväksi. Haravointi jäljittelee karjan sorkkien maanmuokkausta

Milloin niitty on valmis?

Jos aloittaa siemenkylvöillä syksyllä, niitty näyttää niityltä toisena kesänä kylvämisen jälkeen. Jokavuotisella hoidolla niitty säilyy avoimena ja kukkivana loputtomiin.


Neuvot antoi Hyötykasviyhdistyksen toiminnanjohtaja Anu Ranta.

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>