11.4.2009 3:00
KILPISJÄRVI. Suomen korkeimmalla omakotitontilla Saanatunturin juurella seisoo kahdeksankulmainen, nelikerroksinen talo kuin suuri hyrrä.
Tavallisten omakotitalojen naapuriin noussut rakennus jakaa mielipiteitä: toiset pitävät, toisten mielestä se pilaa Saanan kansallismaiseman.
Asukkaat ovat jo tottuneet taloa kiertäviin ja ovelle kolkuttaviin matkailijoihin. Rakennusta on luultu näyttelytilaksi tai jopa hotelliksi.
Kaukaa katsoen erottuu ensin tummapintainen, nelikulmainen torni. Sen kutakin seinää somistaa värikäs kulmalaudoitus, jonka värit ovat vihreä, sininen, keltainen ja punainen, kuten Saamen lipussa.
Suuri keltainen pilkka näkyy kauas kuin merimerkki aavalla merellä.
Talon asukkaat eivät ole saamelaisia, vaan he ovat kotoisin Pohjois-Savosta ja Helsingistä.
"Taloa voisi kutsua myös lapinvuokoksi (Dryas octopetala), jolla on kahdeksan terälehteä", sanoo biologi Rauni Partanen, 52, joka on tehnyt elämäntyönsä kasvien parissa Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologisella asemalla.
Partanen rakennutti talon yhdessä puolisonsa, fysiikan emeritusprofessori TimoPaakkarin, 71, kanssa vuosina 2005–2006. Sen suunnitteli helsinkiläinen arkkitehti Petri Viita.
Kahden kerroksen korkuisen viherhuoneen suurista ikkunoista lankeava kevään ja etenkin kesän aurinko lämmittää taloa. Muina lämmönlähteinä on kaksi takkaa ja sähköllä toimiva lattialämmitys.
"Jo nyt kevätaurinko lämmittää viherhuonetta niin, että viiniköynnöksen nuput ovat aukeamassa. Puhaltimen avulla kierrätämme viherhuoneen lämmintä ilmaa eri puolille rakennusta", Partanen kertoo.
Kuutiomainen rakennus on Partasen mielestä energiatehokkaampi kuin pitkä suorakulmainen, vaikka kuutiossa onkin kolmioerkkereitä.
Kilpisjärvi on Suomen kylmin kylä. Vuoden keskilämpötila on –2,3 astetta.
Olohuoneessa on useita kahden kerroksen korkuisia ikkunoita. Niiden välissä on noin 1,5 metrin levyiset pystyseinät, ja niissä metrin levyinen matala vaakaikkuna.
"Arkkitehti on suunnitellut ikkunat sopivasti silmän korkeudelle. Vaakaikkunat ovat kuin maalauksia, joissa värit vaihtuvat luonnonaikojen mukaan", Partanen kertoo.
Runsas luonnonvalo ja valon vaihtelu luo sisätiloihin vaihtelevia tunnelmia.
Oleskelutilojen ja suurten työtilojen lisäksi talossa on kolme makuuhuonetta. Vierashuoneessa on pimennysverhot, sillä joillekin vieraille kesäyön aurinko on liikaa.
Keskellä rakennusta olevat portaat ulottuvat ylös torniin. Ilma kiertää niissä niin hyvin, että pyykit kuivavat hyvin kaiteilla, Partanen kertoo.
Tornista avautuu upea maisema. Alhaalla taajaman takana ovat Kilpisjärvi ja Salmivaara, joka jakaa järvialtaan kahteen osaan. Vastakkaisella puolella on luonnontilainen tunturikoivikko, joka päättyy Saanaan tunturiseinämään. Kaikkialla on valkoista puhdasta lunta.
"Etenkin ruskan aikaan näky on mykistyttävä, siihen ei kyllästy", Partanen kertoo.
TIETOKULMASuomen pohjoisin kylä 11.4.2009
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi