lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Luonto tuli eteiseen

Vaatteet ripustetaan veistokselliseen naulakkoon kuin puun oksaan

20.3.2009 0:00

Espanjalaisen Vilagrasan valmistamassa naulakossa koukkujen korkeutta voi säätää. Zarro, kuvan versio 264 e.

Espanjalaisen Vilagrasan valmistamassa naulakossa koukkujen korkeutta voi säätää. Zarro, kuvan versio 264 e.

 Suomalaisten kotien eteiset ovat usein ahtaita, ja vaateongelmia ratkaistaan liukuovikaapeilla.

Kevyet ja koristeelliset naulakot eivät pääse ahtaissa tiloissa juuri oikeuksiinsa.

Jos eteisessä on tilaa vähän enemmän, sen sisustamiseen löytyy monenlaisia näyttäviä naulakoita perinteisten tylsien ja persoonattomien sijasta.

Osa naulakoista on suunniteltu ja tehty lähinnä julkisia tiloja ajatellen, mutta ne toimivat myös kodeissa näyttävinä sisustuksen yksityiskohtina.

Luontoaiheet ovat tulleet yhä näkyvämmin naulakoihin, kuten muuhunkin sisustukseen. Naulakot voivat muistuttaa esimerkiksi puuta, jonka oksille vaatteet ripustetaan.

Yksi kekseliäs vaihtoehto on muutaman vuoden vanhat Inno Interiorin Oka-naulakot, jotka kiinnitetään kattoon. Naulakko toimii vaijerin varassa ja vaatteet ripustetaan oksille.

Yksi näyttävistä suomalaissuunnittelijoiden naulakoista on Mikko Laakkosen Latva, jonka italialainen Covo otti valmistukseensa.

Moniin muihin luontoaiheisiin naulakoihin verrattuna Latva on viitteellisempi ja kestää siten aikaa hyvin. Lattialla seisovasta naulakosta on tehty myös seinäversio.

Seinälle kiinnitettävien naulakoiden valikoimissa onkin paljon vaihtoehtoja ilmeettömille ja eleettömille koukkunaulakoille.

Yksi persoonallinen vaihtoehto on tanskalaisen Frost Designin valmistamat ameebamaiset Camouflage-naulakot, joista voi rakentaa seinille halutun kokoisia kokonaisuuksia.

Tiedustelut:

Aero Design Furniture (09) 680 2185

Artek (09) 6132 5277

Formverk (09) 6214 611

Martela 010 345 50

Nomart (09) 661 477

Vepsäläinen 020 7801 410

Zarro (09) 603 806

Helsingin Sanomat | hs.koti@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.