Maalla kaupungissa

Kaupunki kasvoi Seleniusten sukutilan ympärille Vantaalla. Tiluksia himoitseville rakennuttajille perhe on sanonut ei.

Tästä ei kesäidylli parane: Grotenin tilaa ympäröivillä pelloilla kasvaa vehnää, ohraa ja rapsia, ja sinikukkainen kärhö nauttii auringosta päärakennuksen eteläseinällä. Mustia kissoja suihkii isojen lehmusten, vaahteroiden ja lehtikuusten lomassa.

Talonvahti, saksanpaimenkoira Ella riepottaa pallon raahkaa suussaan ja koulii bokserinpentu Fridaa talon tavoille.

Vanha sukutila sijaitsee Kehä III:n sisäpuolella Vantaan vilkkaalla ostos- ja työpaikka-alueella. Tilan peltojen halki jyrää 10 400 autoa päivässä Ylästöntietä pitkin.

"Helsinki on meidän rajanaapurimme", isäntä Hans Selenius nyökkää Vantaanjoen vastarannalle.

Pääkaupunkiin voikin melkein heittää kiven. Lentokentälle on matkaa muutama kilometri, kauppakeskus Jumbon torni pilkottaa puiden lomasta ja elämyskeskus Flamingonkin erottaa maisemasta.

Hans Selenius ja myös hänen tyttärensä Marika Portin ovat syntyneet ja kasvaneet tilalla.

"Kun olin lapsi, täällä oli vain sukulaisia ja muutama lehmä. Bussi 650 kulki Helsinkiin kahden tunnin välein", Portin muistelee.

Sen jälkeen kaupunki on kasvanut tilan ympärille. Naapuritilojen pelloilla seisovat nyt Pakkalan ja Kartanonkosken kerrostaloalueet. Peltoaukeaman toiselta reunalta alkavat Ylästön talot.

"Me olemme tottuneet ihmisiin. Saamme kuitenkin olla täällä rauhassa. Ja jos jotakin tarvitsee, palvelut ovat lähellä", tilaa viljelevä Hans Selenius sanoo.

"En tiedä, viihtyisimmekö oikeasti maalla, kaukana muista."

Grotenin tilan historia tunnetaan 1500-luvulle asti. Se on vanhan Tolkinkylän kantatiloja ja entinen rälssitila, joka kasvatti hevosia kuninkaalle. Seleniuksen sukua on asunut siellä 1850-luvulta asti. Tilalla seisoo kaksi isoa, vanhaa keltaista puutaloa. Petas-nimistä taloa emännöi suvun vanha täti. Grotenin talossa asuvat myös Hans Seleniuksen veli Kurt ja yläkerrassa tytär Marika Portin perheensä kanssa.

Talon ylä- ja alakerrassa on keittiön lisäksi tilava sali ja useita makuuhuoneita. Yläkerrassa on komeroita ja vinttitilaa, joista Portin on tehnyt löytöjä. Yksi on suvun vanha kahvimylly.

Erään vanhan lipaston laatikosta hän löysi isoisänsä päiväkirjoja. Isoisä kirjoitti niitä 1930-luvulla friiatessaan tulevaa puolisoaan Eilistä, Hansin tulevaa äitiä.

"Hän kuvaa, miten he olivat käyneet kävelyllä ja miten hän oli käynyt tervehtimässä lähistöllä asunutta Eilistä, kun tämä täytti 21 vuotta", Portin kertoo.

Yläkerran asunnossa on tehty keväällä remonttia Portinien tyttären ylioppilasjuhlia varten. Lattioita on uusittu ja avaraa terassia maalattu. Terassilta näkee kauas Helsingin puolelle.

"Pimeään aikaan kaupungin valot näkyvät tänne kauniisti", Marika Portin kuvaa.

Hän asui perheensä kanssa muualla ja muutti takaisin kotitaloon kuusi vuotta sitten.

"Ymmärrän kyllä, millainen etuoikeus on asua näin."

Isän silmä on tottunut pihapiirin miljööseen, mutta oikein kauniilla ilmalla hänkin huomaa, "miten hienoa täällä on."

"On tämä kiva paikka asua", Hans Selenius sanoo.

Hän aikoo viljellä tilaa niin kauan kuin "jaksaa ja EU suo". Kerrostaloja Grotenin pelloilla ei nähdä, ainakaan pitkään aikaan, hän sanoo.

"Onhan täällä näkynyt gryndereitä ja kaupunki kyselemässä. Golfkenttääkin joku suunnitteli näille maille."

"Mutta olemme yhtä mieltä, että maita ei myydä ennen kuin on ihan pakko. Minun aikanani ei ainakaan. Seuraavat sukupolvet saavat sitten tehdä, mitä tahtovat."

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi