lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
Sarjassa annetaan ensiapua puutarhan pieniin kriiseihin.

Mikä vikana, kun osa taimista kuukahtaa?

12.6.2011 3:00

DIAGNOOSI:

Kaikki alkoi hyvin. Siemenet itivät joutuisasti, mutta aivan yhtä äkkiä puolet taimista kuukahti.

Sirkkalehtivaiheeseen ehtineet kasvien lehdet käpristyivät, kasvu tyrehtyi kokonaan ja lopulta varret katkeilivat.  

ENSIAPU:

Osa taimista on saanut taimipoltteen. Se on esikasvatettavien taimien yleinen vitsaus, etenkin kurkkuihin ja tomaatteihin se tulee helposti.

Taimipoltteen aiheuttaa sienitauti, joka iskee kasvin solukkoon, ja kasvi kuukahtaa nopeasti. Sieni voi piillä kasvualustassa ja toisinaan myös siemenissä.

Ammattiviljelijät torjuvat taimipoltetta kemikaalein.

Sairastuneita kasveja ei voi pelastaa, joten taimet on hävitettävä. Samasta kylvöerästä voi osa olla täysin terveitä.

Taimitaudin voi välttää huolehtimalla hygieniasta eli puhtaista ruukuista ja laadukkaasta mullasta.

Hiekan ripottelu kylvösten päälle saattaa auttaa, samoin tarpeeksi lämpimät kasvuolo. Liika märkyys ja kylmyys edesauttavat taimipoltteen kehittymistä.

Ruukkujen ja kylvövälineiden pitäisi aina olla puhtaita. Jos käyttää suuria kylvölaatikoita, sienitauti voi tuhota kaikki taimet yhdellä kertaa.

Toisinaan kaupan on ollut taimipoltteen saastuttamia multaeriä. Mullan laatua ostaja ei voi arvioida.

Jos kierrättää vanhaa multaa, riski saada tämä ikävä kasvitauti on moninkertainen.

Jos haluaa pelata varman päälle, mullan voi desinfioida uunissa: sata astetta ja parinkymmentä minuuttia riittää.

Myös muut mullan mukana mahdollisesti tulevat taudit kuolevat steriloinnin myötä samalla.

Kasvitauteja on lukuisia, mutta taimipolte iskee vain taimiin. Siksi aloittelijankin on helppo se tunnistaa.

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.