torstai 20.6.2013 | Into  Onnittele e-kortilla
KOTI

Minäkö hallitukseen?

Ruuhkavuosien raskauttamat kolmikymppiset puuttuvat monen taloyhtiön hallituksesta. Petro Tammista, 31, ikä ei pidätellyt.

29.8.2010 3:00

Satu Kettunen

Helsinkiläinen Petro Tamminen herätti hämmästystä taloyhtiönsä yhtiökokouksessa maaliskuussa.

Oulunkylässä sijaitsevaan kerrostaloon hiljattain muuttanut Tamminen ilmoittautui vapaaehtoiseksi taloyhtiön hallitukseen. Yleensä luottamustehtäviin on ollut hankala saada etenkin ruuhkavuosia eläviä nuoria aikuisia.

Tammisesta tulikin hallituksen ainoa kolmikymppinen jäsen.

"Haluan olla mukana vaikuttamassa asumiseen niin paljon kuin mahdollista, ja hallitus on siihen luonteva väylä", hän sanoo.

Kynnys osallistua taloyhtiön toimintaan on noussut monille turhan korkeaksi – usein luullaan, että hallituksessa pärjää vain rakennusalan ammattilainen.

Heinäkuussa voimaan astunut uusi asunto-osakeyhtiölaki on herättänyt myös keskustelua siitä, lisääntyykö hallituksen jäsenten henkilökohtainen vastuu.

"Laki on herättänyt turhia pelkoja", sanoo päälakimies Anu Kärkkäinen Kiinteistöliitosta.

"Samat säädökset ovat olleet voimassa jo aiemmin osakeyhtiölaissa, mutta nyt ne on muotoiltu hieman erilaisin sanakääntein uuteen asunto-osakeyhtiölakiin."

Uusi laki korostaa, että hallituksen jäsenen täytyy toimia huolellisesti. Esimerkiksi yksittäisten asuntojen remontoinnissa hallituksella on kyllä valvontavastuu, mutta päävastuu remontista on tietenkin osakkaalla itsellään.

"Jos hallituksen jäsenten oma osaaminen ei riitä, palkataan avuksi ulkopuolinen ammattilainen. Se on hallituksen oikeus ja velvollisuus", Kärkkäinen sanoo.

Petro Tammista kiinnostaa erityisesti rakentamisen ekotehokkuus. Hän on jo pohtinut taloyhtiön tulevaisuutta: Mikä olisi sopiva ajankohta ikkunaremontille? Miten sähkönkulutus lasketaan, kun lämmitystolpissa aletaan ladata hybridiautoja?

Yksi ensimmäisistä tehtävistä hallituksen jäsenenä oli osallistua taloyhtiön kattoremontin lopputarkastukseen.

"En ole remonttialan ammattilainen, joten ajattelin jo etukäteen, että kysyn rohkeasti kaikki kysymykset, joita mieleen tulee", sanoo Tamminen, joka työskentelee maatalousteknologian tutkijana.

Mukana tarkastuksessa oli myös tekninen isännöitsijä, jolla on alan asiantuntemus.

Tammisen taloyhtiössä asuu paljon sekä ikääntyviä ihmisiä että nuoria lapsiperheitä. Ihmisten erilaiset tarpeet saattavat herättää ristiriitoja, mutta Tamminen ei pelkää konflikteja.

"Minulle on luontaista pyrkiä kompromisseihin. Sitä paitsi asiat voidaan loppujen lopuksi aina ratkaista äänestämällä."

Toistaiseksi hallitustyö on vienyt kahden pienen lapsen isän aikaa vain paria tuntia kuussa. Isojen remonttien yhteydessä työtunteja kertyy tietysti enemmän.

Usein hallituksen aktiivisuus on kiinni puheenjohtajasta. Niihinkin saappaisiin hän on valmis astumaan.

"Kunhan nyt ensin tutustun rauhassa pari vuotta talon asioihin", Tamminen sanoo ja nauraa.

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>