Mummi seinän takana

Lapsiperhe osti ison paritalon, jonka toiseen puoliskoon muutti mummi. Hankinnoissa säästettiin, ja pian osattiin arvostaa läheisyyttä – ja ottaa etäisyyttä.

Lahti. Saara Harju, 29, on käynyt rautakaupan sisustusosastolla – taas. Tällä kertaa hänellä on näytepala tapettia.

"Kävisikö tämä siihen takkahuoneen eteisenpuoleiseen seinään?" hän kysyy äidiltään Ulla-Maija Harjulta, 56.

Myös aviomies Ville Tolvanen, 33, pyydetään kommentoimaan.

Syy neuvotteluun on se, että takkahuone on kaikkien yhteinen. Äidillä on seinän takana oma asunto, mutta yhteistä tilaa on yli 200 neliötä: sauna, takkahuone, kodinhoitohuone, vierashuone, autotallit ja varasto.

Yhteisestä isosta talosta innostui ensimmäisenä Ville.

"Neljäsataaviisikymmentä neliötä tilaa", hän iloitsi.

Saarasta ja Ulla-Maijasta talo vaikutti aluksi liian työläältä projektilta. 1970-luvulla rakennetussa tiilitalossa tarvittiin iso remontti. Silti alettiin laskea, mikä kannattaa.

Elettiin alkuvuotta 2010, kun nuori lapsiperhe alkoi jo tosissaan suunnitella lahtelaisen omakotitalon ostoa.

Esikoinen, kaksivuotias Nooa, alkoi tarvita lisää tilaa. Tilansa ottaa myös suurikokoinen unkarinvizsla Leo.

Mikkelissä työnsä takia asunut Ulla-Maija Harju oli eronnut ja halusi muuttaa takaisin kotikaupunkiinsa ja lähemmäksi lapsiaan ja lastenlapsiaan.

Listaan alkoi tulla yhä enemmän plus-merkkisiä perusteluja yhteisen paritalon puolesta.

"Minä halusin autotallin ja saunan. Kerrostaloasuntoon ne eivät välttämättä kuulu", Ulla-Maija Harju sanoo.

"Me taas tarvitsimme tilaa, ja yhteisessä talossa neliöhinta jäi omakotitaloa edullisemmaksi", Saara Harju kertoo.

Yhteinen ratkaisu alkoi näyttää yhä järkevämmältä.

Äiti, tytär ja vävy laativat sopimuksen.

"Istuimme monta iltaa ja saimme laadittua hyvin tarkan hallinnanjakosopimuksen", Saara Harju kertoo.

Kaikki on otettu huomioon. Esimerkiksi niin, että yhteiset tilat voidaan vaikka jakaa.

"Vaikka kaikki tulevat nyt hyvin toimeen keskenään, tulevaisuudesta ei voi tietää. Ja äiti voi esimerkiksi löytää uuden kumppanin", Saara Harju sanoo.

Myös suhteet on pitänyt ajatella uudestaan. Mummi ei ole automaattinen lastenhoitaja, ja Nooa on alusta asti opetettu kysymään, sopiiko tulla, ennen kuin ryntää kylään.

"Käytännössä istumme usein yhdessä aamukahvilla, mutta aina siitä sovitaan. Saan olla myös yksin, jos haluan", Ulla-Maija Harju sanoo.

Naiset painottavat, ettei projektiin kannata lähteä, jos välit eivät ole kunnossa. Läheisyyttä pitää kestää, ja täytyy osata sanoa suoraan.

Anopin ja vävyn välit ovat remontin ja tiiviin yhdessäolon myötä arkipäiväistyneet.

"Ennen olin paljon vieraskoreampi", Ville Tolvanen sanoo.

Vipinää remonteissa on riittänyt. Pintaremonttien lisäksi yhteisiin tiloihin ovat valmistuneet kodinhoitohuone, kylpyhuone ja sauna, johon mahtuu kerralla koko suku.

Tekeillä ovat vielä takkatila ja työhuone. Remontin aikana perheeseen syntyi toukokuussa myös toinen lapsi, Iiris.

Yhteisten tilojen remonttikulut puolitetaan, ja moni ratkaisuista säästää myös luonnonvaroja. Yksi sauna riittää, ja pyykit pestään yhdessä.

Monia tarvikkeita on voitu ostaa yhdessä. Myös kotityötaakka on kevyempi, kun esimerkiksi pyykkihuoltoa, kaupassakäyntejä ja ruuanlaittovuoroja on voitu jakaa.

Sekä Saara että Ulla-Maija Harju puhuvat elämänkaaritalosta, joka voi muuttua elämäntilanteen mukaan.

Vaikka kolme sukupolvea asuu lähekkäin, se ei tarkoita, että kaikki olisivat koko ajan yhdessä. Molemmilla käy omia vieraita, ja kaikilla on omat menonsa.

Ulla-Maija Harju tekee matkatyötä ja on osan viikosta toisella paikkakunnalla.

"Kun tulen myöhään illalla kotiin ajettuani pitkän päivän, Ville on käynyt sytyttämässä minun puolelleni valot. Ja Nooa odottaa omassa ikkunassaan", Ulla-Maija Harju kertoo.

"On tosi mukavaa, kun ei tarvitse tulla pimeään ja tyhjään kotiin."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi