Mun pyykit ja sun sohva

Merja ja Elliot Yeung kiersivät talonsa erikseen ja kertoivat vuorotellen, mikä kotona pistää silmään.

Ulko-ovi aukeaa naristen. Veranta sen takana on kuin Yeungin perheen punamultainen talo pienoiskoossa: täynnä värikästä kukkatapettia, lasten leluja ja kitisevää lautalattiaa, jonka koloista vetää.

Ruokapöydässä höyryävät teekuppi ja lautasellinen kalakeittoa kolmevuotiaalle Sulolle.

Merja Yeungin mies Elliot on töissä, ja vaimolla on aikaa kertoa, mikä häntä kotona ärsyttää. Merja nostaa kahden ja puolen kuukauden ikäisen Sulevin syliinsä ja lähtee kiertämään taloa.

"Olen siitä harvinaislaatuisen täydellinen vaimo, etten koskaan jäkätä mistään", Merja aloittaa ja virnistää.

No, ehkä joskus jostain.

Merja vilkaisee kuivuvia pyykkejä. Potkuhousut ja harsokangasliinat on levitetty siistiin riviin seinään nojaavien tikkaiden pauloille.

"Mun mielestä puhtaat pyykit pitää venyttää ja laskostaa kuivumaan. Elliot vain nostaa ne telineelle."

Olohuoneen lattialla on Sulon leluautoja. Lapsiperheessä tavarat eivät pysy paikoillaan.

"Sulo näkee lelukasassa autohärdellipesulaitoksen, Elliot näkee sotkun. Hän siivoaa sen pois, jonka jälkeen Sulo aloittaa huudon."

Merja ei sotkua hätkähdä.

Hänen katseensa kiertää huonetta. Nurkassa on kymmenen vuotta vanha kuvaputkitelevisio.

"Elliot haaveilee isosta taulutelevisiosta. Minä toivon, että tuo kestää vielä toisen vuosikymmenen. Mistään satatuumaisesta en ala edes keskustella. Sille pitää rakentaa oma lisäsiipi."

Niin,

lisäsiipi.

Kirkkonummella sijaitseva talo pursuaa liitoksistaan. Sen näkee pelkästään kirjoista. Niiden kirjavat selkämykset peittävät hyllyjä joka huoneessa.

"Tämä talo on syönyt liikaa tavaraa, ja sitä on alkanut närästää", Merja myöntää.

Hän ratkaisisi ongelman laajentamalla taloa. Koti onkin ollut kuusi vuotta jatkuvasti remontissa.

"Nyt kun kaikki on melkein valmista, pian voisi jo aloittaa uudelleen", hän sanoo.

Mitähän Elliot on siitä mieltä? Hän saapuu parahiksi kotiin. Merja lähtee Sulon kanssa saunaan.

Elliot Yeung istahtaa ruokapöytään. Se on tyhjä. Hän on ollut kotona vartin ja ehtinyt siivota pois pöydälle jääneet astiat.

"Minusta on järkevää, että astiat viedään suoraan koneeseen. En tajua, miksi Merja jättää ne pöydälle tai lavuaariin."

Tiskit tuntuvat kuitenkin olevan ainoa asia, joka Hong Kongista kotoisin olevaa Elliotia kotona risoo.

"It's fine", hän vastaa toistuvasti.

Ei, hän ei tarvitse isompaa televisiota – olisi välillä valmis luopumaan koko vehkeestä – eikä pölykään haittaa niin kuin ennen.

"Merja on yleensä tosi tarkka kaikesta, eikä mikään hänen tavoissaan ärsytä", Elliot sanoo kiltisti.

Ei edes vaimon kirpputoriharrastus, yksi syy talon ahtauteen?

"Merja saa minun puolestani hankkia tänne lisää tavaraa, jos löytää niille paikan", Elliot lupaa.

Lupaus on helppo pitää – tilaa kun ei taida löytyä. Elliot myöntää, että lisäsiipi voi olla tarpeen, kun pojille pitää saada omat huoneet.

"Ongelma ei lopulta ole tila vaan tavara, jota meillä on liikaa. Haluaisin päästä siitä eroon."

Elliot osoittaa muovisia säilytyslaatikoita ruokailuhuoneen nurkassa. Ne ovat täynnä leluja.

"Kun Sulo syntyi, sukulaiset ja tuttavat toivat meille älyttömästi tavaraa. En kestä sitä yhtään."

Elliot kipuaa yläkertaan.

Makuuhuoneessa on kaksi tuolia puolipitoisille vaatteille. Omalleen Elliot on viikannut housunsa. Merjan tuolilla on sekainen mytty.

"Epäjärjestykseen tottuu", Elliot sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi