lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
KOTI Sarjassa tutustutaan erikoisiin koteihin ja niiden asukkaisiin.

Naapurina leijonanharja

Kissalaakson isäntä Juha Pääkkönen saa asua kesät talvet eläinystävien seurassa.

23.10.2011 3:00

Ville Männikkö

"Jokainen ötökkä kyllä tunnistaa meikäläisen, kun kuljen ohi. Monesti ne tulevat jopa ihan kohti", kertoo eläintenhoitaja Juha Pääkkönen. Mohan-leijona olisi halunnut ottaa kunnolla kontaktia.

"Jokainen ötökkä kyllä tunnistaa meikäläisen, kun kuljen ohi. Monesti ne tulevat jopa ihan kohti", kertoo eläintenhoitaja Juha Pääkkönen. Mohan-leijona olisi halunnut ottaa kunnolla kontaktia.

"Ai asut eläintarhassa, mikä häkki?"

Tämä on letkautus, johon eläintenhoitaja Juha Pääkkönen on saanut tottua. Hänen postinsa on saapunut jo vuodesta 1980 osoitteella 00570 Korkeasaari.

"Silloin kun muutin, täällä oli neljätoista huushollia ja kymmeniä asukkaita", Pääkkönen muistelee.

Nyt saaren pieni yhdeksänhenkinen ihmisvähemmistö mahtuu neljän asunnon rivitaloon. 1960-luvun lopulla rakennettua punatiilitaloa ei tee erityiseksi sen ulkonäkö, vaan sijainti Korkeasaaressa, Mustikkamaan sillan vieressä.

"Toisinaan jotkut tulevat pihapiiriin, mutta nopeasti he tajuavat, ettei täällä asu ötököitä."

Lämpiminä kesäpäivinä talon luokse voi eksyä useampikin perhe, mutta nyt kun luonto on syysasussaan, vierailijoita tulee saareen harvoin – vaikka juuri nyt olisi erinomainen aika mennä eläintarhaan. Saaressa on väljää, ja eläimet näkee hyvin.

Pääkkösen ja hänen yliopistossa työskentelevän avovaimonsa Marjukka Laakson eteisessä Kukkis-kissa tervehtii vierailijoita. Löytöeläintalosta haettu Kukkis on Korkeasaaren ainoa lemmikki ja ainoa eläin, joka tarkkailee maailmanmenoa katonrajasta, levyhyllyn päältä.

Yli 1 500 lp-levyä sisältävä kokoelma on Pääkkösen ylpeys. Musiikkimakua voi kuulemma luonnehtia kaikkiruokaiseksi.

Hän asettaa soittimen neulan paikoilleen, ja pian nuori Eric Clapton täyttää koko 59-neliöisen kaksion.

Eripariset puuhuonekalut luovat kotoisan tunnelman. Niistä komein on vanha piironki, muisto kissanruokamainoksesta, joka kuvattiin Pääkkösen kotona 1990-luvulla. Mainoskasvo kertoo hymyillen, ettei palkka rajoittunut pelkkään piironkiin.

Eläintenhoitaja muistelee kaiholla edellistä kotiaan. Se oli punainen piparkakkutalo, Saarenvartijan tupa, lähellä lauttalaituria.

Siellä, verkkoaidan ja pensaiden takana piilossa, Pääkkönen grillaili vapaapäivinään kaikessa rauhassa lastensa kanssa, vaikka eläintarha oli täynnä ihmisiä.

Viisi vuotta sitten Saarenvartijan tuvasta tuli kuitenkin lähtö rivitaloon. Tuvasta tehtiin kahvila, ja pensaat kaadettiin terassipöytien tieltä.

"Hyvin täälläkin viihtyy, vaikka tämä on vain tällainen kämppä."

Käydään vielä tapaamassa naapureita. Pääkkösen kotitalon lähellä asuu Mohan-niminen leijona, jonka kanssa Pääkkösellä on selvittämättömiä asioita. Jokunen vuosi sitten Mohan retuutti naarasleijonaa, ja Pääkkönen puuttui tapahtumaan kajauttamalla ilmoille aggressiivisen räyhäisyn.

Mohan säikähti ihmisääntä sen verran pahanpäiväisesti, että suuttui hoitajalleen. Naapurusten välit ovat yhä viileät.

Pääkkönen on ollut valmis sopimaan, mutta Mohan vain tuijottaa naapuriaan niin kuin vain pitkävihainen leijona voi.

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.