perjantai 24.5.2013 | Tuukka, Touko  Onnittele e-kortilla
Ketä täällä asuu: Helsinkiläinen 48-vuotias johtaja, villakoirat Kasper ja Joonatan. Mökkielämän motto: Less is more.

Neljän tuulen tuvassa

Arkkitehti Ville Hara suunnitteli Virtain Vaskiveden saareen modernin luomumökin.

24.7.2011 3:00

Olohuoneen matala sohvapöytä on tehty vanhan aitan ovesta.

Olohuoneen matala sohvapöytä on tehty vanhan aitan ovesta.

Moottorivene hiljentää Vaskiveden kapeassa salmessa. Kuusikon keskeltä häivähtää mustaksi maalattu piilopirtti.

Ville Hara kääntää keulan kohti Lamminsaaren rantaa.

"Halusin, että tumma väri kätkee huvilan niin, ettei sitä juurikaan näe järveltä", arkkitehti kertoo.

Polulta katsottuna kesähuvila näyttää pieneltä: pikkuterassi kaksoisovineen, ulkoportaat ja pari metriä seinää.

Kun astuu sisään, komeita näkymiä avautuu neljään suuntaan.

Olohuoneen koko peräseinä on lattiasta kattoon ikkunaa. Metsästä muodostuu vaikuttava maisemataulu. Tuntuu kuin puut kasvaisivat sisällä. Avaraa vaikutelmaa lisäävät valkoisella vahalla käsitellyt puuseinät ja katot.

Hämmennyksen jälkeen oivaltaa, että Avanto arkkitehdit -toimiston Ville Haran ja Anu Puustisen suunnittelema huvila on ristin muotoinen. Tilaa on 75 neliötä.

"Näin sisälle saadaan valoa eri vuorokaudenaikoina, ja samalla syntyy vaihtelevia näkymiä", Hara kuvaa Neljän tuulen tupaa.

Aamiainen syödään aamuauringossa idän puoleisella keittiöterassilla. Näkymä avautuu järvelle.

Lounas nautitaan etelän puolen siivessä metsän läpi siivilöityvässä valossa. Eteläsiiven jatkeena on terassi, jonne voi kauniilla ilmoilla työntää kaksoisovista ruokapöydän.

Jotta aurinko ei lämmittäisi tupaa liikaa, Hara piirsi terassin päälle pitkän lipan.

Makuualkovi on taas pohjoisen puolella niin, ettei aurinko pääse porottamaan sinne.

Hara kutsuu Neljän tuulen tupaa myös luomumökiksi.

Alun perin se piti rakentaa omasta metsästä hakatuista puista, sillä tontilla kasvoi tiheä kuusikko. Osa puista oli kuitenkin kuollut pystyyn, ja muutkin osoittautuivat laadultaan huonoiksi.

Puutavara ja valtavat ikkunat tuotiin perille lautalla.

Talon paikka löytyi köyhän miehen maaperätutkimuksella. Hara iski monta kertaa rautakangen mättäikköön, löysi kallion ja rapsutti sen päältä maan pois.

Huvila seisoo pilareilla komeasti aaltoilevalla kalliolla.

"Oli luksusta, kun löysin paikkakunnalta taitavat kirvesmiehet Esko Martinin ja Jyrki Koivulammen, joilla on ammattiylpeys jäljellä", arkkitehti kiittelee.

Ulkoseinissä on paksusti pellavaeristettä. Olohuoneessa ja alkovissa on yksinkertainen kamiina.

"Kun tulee kylmillä ilmoilla käymään, mökki lämpiää muutamassa tunnissa", Ville Hara kertoo. Polttopuuta riittää omassa metsässä myös saunaa varten.

Tuvassa ei ole vesijohtoa, vaan vesi noudetaan järvestä. Tiskivesi juoksee viemäriin ja lämpöeristettyä putkea pitkin imeytyskaivoon.

Tiskialtaan päälle voi asettaa kannen, jonka alle likaiset astiat jäävät piiloon.

Sähköä jääkaappiin riittää katon aurinkopaneeleista. Hella toimii kaasulla. Radiota ja televisiota ei ole.

Luomumökillä syödään tietysti luomuruokaa. Alkukesästä saarelta löytyy korvasieniä, kesällä mustikoita ja puolukoita.

Järvestä nousee kuhaa, ja penkeissä kasvaa vihanneksia, juureksia ja yrttejä.

Luomumökille pääsee Helsingistä Tampereen kautta myös bussilla, ja mökille jaksaa jopa soutaa mantereelta. Talvella Hara kulkee kilometrin matkan Lamminsaareen jäätä pitkin.

"Luomumökki on vastaveto nopeasti yleistyneille kakkosasunnoille, joissa on kaikki mukavuudet ja joita lämmitetään läpi talven, vaikkei niitä käytettäisikään."

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>