perjantai 24.5.2013 | Tuukka, Touko  Onnittele e-kortilla

Omakotitalkkari tulee hätiin

Jos omat voimat eivät riitä pitämään taloa ja pihaa kunnossa, kotiin voi kutsua omakotitalkkarin. Heitä toimii eri puolilla Suomea jo parisataa.

9.5.2010 3:00

Pertti Kallio (takana) ja Mika Kalliopohja puistelevat mattoja.

Pertti Kallio (takana) ja Mika Kalliopohja puistelevat mattoja.

Hämeenlinna. "Voisitte nostaa tuon ensin pois", Hely Leppäkoski sanoo ja osoittaa verkkoa, joka on suojannut talven ajan omakotitalon uima-allasta Hämeenlinnan Kankaantaustassa.

Omakotitalkkarit Pertti Kallio ja Mika Kalliopohja tekevät työtä käskettyä. Laaja verkko täynnä möhnääntyneitä lehtiä nousee kuin nuotta. Omin voimin 67-vuotias talonomistaja olisi hankaluuksissa.

Hely Leppäkoski on teettänyt puutarhatöitä säännöllisesti omakotitalkkareilla.

"Olen mullalle allerginen. Iho alkaa punoittaa ja kutisee vietävästi", eläkkeellä oleva opettaja kertoo.

Suomen Omakotiliiton paikallisyhdistysten talkkaripalvelu käynnistyi 2002. Yleishyöllinen toiminta on tarkoitettu yhdistyksiin kuuluville vanhuksille, joiden kotona asumista halutaan edistää ja tukea.

Nyt omakotiyhdistyksillä on jo parisataa omakotitalkkaria eri puolilla Suomea. Toiminta on levinnyt hissun kissun.

Pihatöiden lisäksi talkkarit pesevät ikkunoita, pilkkovat puita ja tekevät pieniä kunnossapitotöitä, kuten maalausta. Hommat hoidetaan asukkaan omilla välineillä ja aineilla.

Vastaavaa toimintaa pyörittää ainakin yksi liiton ulkopuolinen vapaa toimija, Kaakonojan alueen asukasyhdistys Valkeakoskella.

Leppäkosken pihalla haravoivat omakotitalkkarit Kallio ja Kalliopohja ovat Hämeenlinnan omakotiyhdistyksen työntekijöitä.

Kallio on tosin juuri lopettanut vuoden talkkaripestinsä. Hän on kuitenkin tullut tervehtimään vanhaa vakioasiakastaan. Samalla hän opastaa seuraajaansa.

"Olen siivonnut, ravistellut mattoja ja pyyhkinyt pölyjä. Viime talven lumimyräköiden jälkeen kolasin parhaina päivinä kuudessa paikassa", Kallio kertoo.

Pihalla saavat seuraavaksi kyytiä lehdet: miehet alkavat haravoida pihaa puhtaaksi.

Rapsutettavaa Leppäkosken pihalla riittää – isoista koivuista pudonneet lukuisat lehtikasat odottavat haravaa.

"Työt ovat kuin naapuriapua", kertoo projektipäällikkö Ilmari Valkama, joka organisoi talkkaritoimintaa Suomen Omakotiliitossa.

Joillakin paikkakunnalla perheen aikuiset lapset ovat tilanneet talkkarin ulkoiluttamaan mummoa tai pappaa.

Paikoin talkkari käy asiakkaan puolesta tai hänen kanssaan kaupassa tai apteekissa.

Valkama korostaa, ettei talkkari kilpaile ammattilaisten töistä, vaan päinvastoin kertoo asiakkaalle paikkakunnan muistakin ammattilaisista.

Nimestään huolimatta omakotitalkkari tulee myös rivitaloon, kesämökille ja Valkeakosken yhdistyksen toimialueella kerrostaloonkin.

Asiakkaalle talkkarin työ on edullista: 6–8 euroa tunnilta ja matkakulut 0,45 euroa kilometriltä. Asiakas voi lisäksi saada verottajalta kotitaloustyövähennystä.

Yhdistysten talkkaripalvelujen halpuus perustuu siihen, että valtio tukee talkkarin palkkausta.

Talkkari on pitkäaikaistyötön, josta työ- ja elinkeinotoimisto maksaa työnantajalle työllistämistukea. Kukin työllistetty toimii talkkarina vuoden.

Omakotitalkkarointi lienee myös vähitellen kaupallistumassa. Esimerkiksi Tampereella paikallinen aloitteleva yrittäjä on kartoittanut sähköpostikyselyllä mahdollisia asiakkaita.

Koska talkkari tulee kotiin, hänen on tultava ihmisten kanssa hyvin juttuun.

"On tärkeää, että talkkari on luotettava ja ulospäin suuntautunut", korostaa Omakotiliiton Hämeen piirin projektipäällikkö Seppo Tamminen, joka on käytännössä Hämeenlinnan talkkareiden työnantaja.

Ainakin talkkari Kallio on ilmeinen sosiaalinen kyky.

Hän nauraa hereästi ja pulputtaa Hely Leppäkosken kanssa yhteisiä muistoja.

"Pertti oli talvella niin nopea, että en ehtinyt teetä keittää, kun hän oli jo kolannut kattolumet terassilta. Pertille pitää kirjoittaa hyvä työtodistus", Leppäkoski sanoo.

Talkkarin on hyvä olla käsistään kätevä, mutta alan työkokemusta ei edellytetä. Talkkareina on ollut esimerkiksi rakennus- ja metallimiehiä.

Pertti Kallio on aiemmin toiminut jauhemaalarina ja Mika Kalliopohja kiinteistöhuollossa ja kalan fileoijana.

Haravoinnin päätteeksi Leppäkosken yläpihalla katsastetaan vanhaa syreenipuskaa, jota lumi on runnellut.

Ensiavuksi Leppäkosken poika on sahannut katkenneet rungot ja koko latvuskomeus makaa maassa.

Miehissä ja naisissa sovitaan, että uusi talkkari tulee seuraavalla viikolla jatkamaan haravointia ja syreeni karsitaan ja pilkotaan, kunhan Leppäkoski on hommannut paikalle sähkösahan.


Lisätietoja: www.omakotitalkkari.fi

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>