lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
Sarja vierailee kodeissa, joissa asutaan työn puolesta. Osa 4.

Opelle koulu on koti

Liikunnanopettaja Jan Särkiniemi asuu Kallion ala-asteella. Kun oppilaat lähtevät kotiin, opettaja menee liikuntasaliin palloilemaan.

6.11.2010 3:00

Laura Oja

Jan Särkiniemi on asunut Kallion ala-asteella kolme vuotta. "Kun soitin opetusvirastoon, edellinen asukas oli luovuttamassa asuntoa. Hain avaimet seuraavalla välitunnilla."

Jan Särkiniemi on asunut Kallion ala-asteella kolme vuotta. "Kun soitin opetusvirastoon, edellinen asukas oli luovuttamassa asuntoa. Hain avaimet seuraavalla välitunnilla."

Raamikas mies seisoo keskellä Kallion ala-asteen pihaa. Hän pompottaa tennispalloa, joka kumahtelee asfaltin pintaan.

Kumahdukset rikkovat leikkitelineen ja ala-asteen väliin lankeavan hiljaisuuden. Koulupäivä on ohi, oppilaat ovat lähteneet. Nyt ollaan liikunnanopettaja Jan Särkiniemen kotipihassa.

"Koti on rauhoittumista varten, oma valtakunta", hän sanoo ja heittää pallon ilmaan.

Oma.

Paitsi päivisin.

Särkiniemi, 37, asuu Kallion ala-asteen työsuhdeasunnossa. Hän ei asu työpaikallaan, vaan opettaa liikuntaa yläaste- ja lukioikäisille kahdessa lähikoulussa.

Joka arkiaamu varttia yli kahdeksan Kallion koulun kello soi niin, että Kaj Stenvallin ankkataulut Särkiniemen olohuoneen seinällä tärisevät. Kello antaa pihalla parveileville 300 oppilaalle merkin siitä, minkä he jo tietävät: päivän ajan asfalttipiha on heidän.

"Postiluukustani on välitunneilla tungettu sisään värikyniä, keppejä ja roskia", Särkiniemi kertoo.

Oveen teipattu nimikyltti on revitty irti. Silloin kun se vielä oli paikoillaan, oppilaat huhuilivat postiluukusta "herra Särkiniemeä". Summeria ovessa ei onneksi ole.

Eikö

rauhattomuuteen mene hermot? Särkiniemi puistelee päätään.

"Tulen lasten kanssa hyvin toimeen, eikä kouluympäristö haittaa. Omassa koulussani en kuitenkaan haluaisi asua. Siinä menee raja."

Ja koulupäivien jälkeen täällä on tyyntä. Silloin Särkiniemi pelaa yläkerran Villen kanssa koulun liikuntasalissa koripalloa ja futista. Ville on kouluavustaja.

"Samanlainen retku kuin minäkin", Särkiniemi sanoo ja nauraa.

Särkiniemi myöntää joidenkin tuttujen ihmettelevän, kun hän kertoo, missä asuu.

"Onhan se vähän noloa, että lähes nelikymppisenä asuu vuokralla koulun pihassa."

Asumismuoto on kuitenkin tietoinen ja mieluinen valinta. Särkiniemi asui ennen Hakaniemessä omistusasunnossa. Kolme vuotta sitten hän myi sen.

"Halusin vapaan elämän ilman velkaa."

Velaton mies lähti reissuun. Hän surffasi Balilla, golfasi Malesiassa ja vaelsi Intiassa.

Runsaat kaksi vuotta sitten hän asettui Kallioon. 70 neliön työsuhdekaksion vuokra on halpa, pihassa on aina parkkitilaa ja sijainti on keskeinen. Kun äitinsä kanssa asuva 8-vuotias tytär käy isänsä luona, hänellä riittää tekemistä.

"Koulussa on kirjasto ja jumppasali, jossa tytär voi leikkiä ja temppuilla. Hän tykkää tästä hurjasti. "

Niin kuin isänsäkin. Asfalttipiha hiljenee, kun Särkiniemi nappaa pallon taskuunsa ja kävelee kotiin iltapuuhiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.