lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
Arkkitehti Riikka Kuittinen arvioi uusia asuntoja. Tällä kertaa arvioitavana on HOASin neljä asuintaloa, Pasteurinkatu 1, Viikki. Suunnittelija Playa Arkkitehdit Oy. Esimerkkihuoneisto 2h + k , 55 m2, kuukausivuokra 760 e.

Opiskelija-asuntokin voi olla designia

Hoas kysyi opiskelijoiden toiveita Viikin uutta asunto- korttelia varten.

21.11.2010 3:00

Jussi Kajovaara ja Säde Niemi asuvat kaksiossa pariskuntana. Samanlaista huoneistoa vuokrataan myös soluasunnoksi.

Jussi Kajovaara ja Säde Niemi asuvat kaksiossa pariskuntana. Samanlaista huoneistoa vuokrataan myös soluasunnoksi.

Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoas aloitti Viikin uuden asuinkorttelin suunnittelun keräämällä opiskelijoiden mielipiteitä hyvästä asumisesta ja sopivasta vuokratasosta.

Kyselyn tulosten pohjalta päätettiin Pasteurinkadun asuntojen koko ja määrä, vuokrataso sekä yhteisten tilojen sijainti.

Lisäksi Hoas järjesti korttelin suunnittelusta arkkitehtuurikilpailun – sitä edellyttivät jo Helsingin kaupungin tontinluovutusehdot. Arkkitehtitoimisto valittiin halvimman hinnan sijaan luonnosten laadun perusteella.

Kilpailun voitti helsinkiläinen arkkitehtitoimisto Playa, jonka kolmikymppiset osakkaat muistavat hyvin, millaista opiskelijaelämä on. He halusivat luoda toimisto- ja opetusrakennusten vieressä sijaitsevalle korttelille omaleimaisen ilmeen.

Tavoitteessa on onnistuttu: opiskelijatalot poikkeavat tavanomaisista kerrostaloista.

Nykyrakentamista leimaavat lasitetut parvekkeet, mutta täällä niitä ei ole.

Pienten asuntojen parvekkeista olisi muodostunut koko julkisivun pituinen seinämä, ja parvekkeiden rakentaminen olisi näkynyt myös vuokrassa.

Niinpä ne on korvattu ranskalaisilla versioilla eli lattiaan saakka ulottuvilla ikkunaovilla. Korkeista ikkunoista avautuu komeita näkymiä Viikin pelloille.

Julkisivujen hillitty väritys ja ikkunoiden sattumanvaraiselta vaikuttava sijoittelu tekevät kokonaisuudesta mukavan eloisan. Rapattujen ulkoseinien murretut värisävyt sopivat hyvin ympäröivän luonnon keskelle.

Asunnoissa ei ole saunoja, mutta talojen pohjakerroksiin rakennettiin yhteissauna. Opiskelijoiden toiveesta saunojen ja pyykkituvan yhteyteen on sijoitettu kerhotiloja. Niissä asukkaiden on helppo kohdata ja tutustua. Kattokerroksessa on vielä lisää kerhotilaa.

Joka kerroksessa on kuusi asuntoa. Asunnot, joista avautuu ikkuna vain yhteen suuntaan, ovat kaikki yksiöitä.

Soluasunnoiksi tarkoitettuja kaksioita Hoas tarjoaa myös pariskunnille. Säde Niemen ja Jussi Kajovaaran yhteisessä kodissa oikeanpuoleinen huone on onnistuttu kalustamaan olohuoneeksi, vaikka kapeahkoon tilaan ei mahdu tavallista sohvan ja nojatuolien ryhmää.

Pariskunta on tyytyväinen siihen, että huoneesta toiseen kulkiessa näkee aina ulos. Näkymä koko asunnon läpi tuo avaruuden tunnetta.

Säde Niemi kertoo bonganneensa asunnon Helsinki Design Weekin esitteestä.

"Ajattelin ensin, että tässä esitellään taas sitä Helsinkiä, johon meillä opiskelijoina ei ole varaa. Kuinka ollakaan, sieltä löytyi kuitenkin oma koti." 

 

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.