Perinteiden puristuksessa

Vanhan talon remontissa joutuu tekemään kompromisseja. Myös parisuhde joutuu lujille, tietää Katarina Gäddnäs, joka kirjoitti vanhan hirsitalon muodonmuutoksesta kirjan.

Vanhan talon tunnelmaa ei saisi rikkoa, kun uudistaa tiloja nykyaikaisiksi. Mitä iäkkäämpi rakennus, sitä hankalampaa on tasapainoilla säilyttämisen ja särkemisen välillä.

Katarina Gäddnäs kertoo 200-vuotiaan parituvan remontista kirjassaan Vanhan talon uusi elämä. Remontti vei enemmän aikaa kuin tekijät suunnittelivat. Se vaati myös puolinaisia ratkaisuja ja tuli luultua kalliimmaksi – monella tavalla.

Ahvenanmaalla sijaitseva Södergård on Gäddnäsin lapsuudenkoti. Talon ostivat hänen äidinisänsä isoäiti ja isoisä vuonna 1896. Tila kuitenkin mainitaan jo 1400-luvun asiakirjoissa. Paikka suorastaan huokuu perinteitä, joita ei ole ihan helppo pitää yllä.

Esimerkiksi keittiössä on iät ja ajat roikkunut valokuvia suvun matriarkoista ja patriarkoista. Katarina Gäddnäsistä kuitenkin tuntui, että esiäiti Anna Gustava ja tämän puoliso Karl Emanuel katsoivat seinältä liian velvoittavasti, ja hän siirsi muotokuvan muualle.

Ei onnistunut. Sukulaiset ihmettelivät jatkuvasti, minne Anna ja Karl on häädetty, ja emäntä alkoi itsekin kaivata tuikeaa pariskuntaa. Täti ja setä palasivat entiselle seinälleen.

Porstua oli ennen vanhaan käyttökelpoinen tila. Ikkunaton huone pysyi kesälläkin viileänä ja toimi ruokakomerona. Muutama koukku riitti vaatteille aikana, jolloin kaikilla lapsilla ei ollut omia kenkiä.

Enää porstuaa ei tarvita ruuan säilyttämiseen. Sen sijaan sinne pitäisi sulloa nykyihmisen vaateröykkiöt ja kenkäkasat. Gäddnäs ratkaisi ongelman vanhoin nuppinaulakoin, rottinkikorein ja portaiden alle kätketyin, säkkikankaalla naamioiduin muovilaatikoin.

Vilpoisesta porstuasta tuli käytännöllinen eteinen, ja se on Gäddnäsistä haikeaa. Tulijaa eivät enää tervehdi vuodenaikojen tuoksut: syksyllä omenat, talvella piparkakut ja keväällä sima.

Remontissa talon öljylämmitys vaihdettiin maalämpöön. Perhe halusi porstuaan ja kylpyhuoneeseen lattialämmityksen. Koska menetelmä ei oikein sovi yhteen paksun lankkulattian kanssa, lattia oli korvattava klinkkerilaatoilla. Samalla lattia nousi, ja ulko-ovien yllä olleista puoliympyrän muotoisista ikkunoista piti luopua.

Gäddnäs joutuu tekemään useita tällaisia päätöksiä, eli korvaamaan vanhaa ja ainutlaatuista uudella, kätevällä ja tylsällä. Monelle remontoijalle kompromissit ovat tuttuja. Eihän ikinä ole määrättömästi aikaa tai rahaa.

Lattialankkuja ei toki hylätty, vaan niistä tuli pöytä ja penkkejä. Lattian alle oli saatava kunnollinen eristys ja tuuletus. Oli pakko käydä perustuksen eli kimppuun. Talon alta piti poistaa maata ja kivenmurikoita, ja kaikki kaivettiin käsin.

Gäddnäs kirjoittaa avoimesti, mitä tekisi toisin, jos aloittaisi alusta. Remontissa hänet esimerkiksi ohjailtiin purkamaan vanhat lastulevyt ja lasivillat ja asennuttamaan uudet eristeet ja kipsilevyt. Se oli järjenvastainen valinta, joka sotii lähes kaikkia rakennushistoriallisia ja esteettisiä periaatteita vastaan, hän sanoo kirjassaan.

Ohjailijoita olivat rakennusammattilaiset, jotka halusivat käyttää helposti työstettäviä materiaaleja.

Paitsi materiaalien, myös vanhaan taloon sopivien värien valinta on vaikeaa.

Porstua oli hehkuvan keltainen. Väri valaisi pimeää tilaa ja muistutti 1970-luvulla eläneestä mummosta mutta oli kai liian räiskyvä tämän päivän tyyliniekalle.

Ilmiselvä suosikki kautta vuosikymmenten on ollut sininen: kynnyksistä, kaapeista ja ovista paljastui siniharmaata, kyyhkysensävyä, ultramariinia ja ruiskukkaa.

Gäddnäs päätyi suosimaan samaa kuin monet sisustuslehdet eli "hierrettyä antiikinvalkoista". Silti hän arvelee, että tulevat polvet vieroksuvat "2000-luvun nukkavierun eleganssin janoa."

Kirjassaan Gäddnäs muistelee remonttia niin eloisasti, että lukijakin miettii, onko leijonantassuilla seisova kylpyamme liian pröystäilevä entiseen pienviljelijän taloon.

Tarinat entisaikojen elämästä antavat ajattelun aihetta. Vielä 1800-luvun alussa jopa 15 ihmistä ahtautui talvella nukkumaan samaan tupaan. Miten he pystyivät siihen? Nyt meillä on tilaa ja rauhaa, mutta kärsimme uniongelmista.

Kirja sisältää myös asiantuntijoiden neuvoja muun muassa vanhan talon paloturvallisuudesta, sähköasennuksista ja valaistuksesta.

Remontissa Gäddnäs sai toteuttaa monta unelmaansa. Valitettavasti myös pelot kävivät toteen. Kun talo tuli valmiiksi, päättyi myös omistajien 20-vuotinen avioliitto.

Erosta ja remontista seurasi niin paljon kuluja, että välillä Södergårdin pitäminen näytti mahdottomalta. Myykää koko mörskä, ehdotti ystävä.

Sitä ei sentään tehty.

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi