Punamulta suojaa rakennuksen

Perinnemaali ei lohkeile, vaan pysyy seinässä ainakin sata vuotta.

Sysmä. Punamultamaalin teko alkaa veden keittämisellä, kuten moni muukin entisaikojen tärkeä puuha lapsenpäästöstä lähtien.

Kesäisenä aamupäivänä muuripata höyryää jo lupaavasti 1700-luvulta peräisin olevan Virtaan Vanha-Kartanon pihalla Sysmässä.

Isäntä, seppämestari Jocke Stjernvall on sytyttänyt hyvissä ajoin aamusta tulet muuripadan alle. Aikeissa on valmistaa 60 litraa punamultaa pihapiirin torpan maalausurakkaa varten.

Sammakko pomppaa padan kupeesta viileämpään paikkaan. Hyttysiä höyry ja maalinkeittäjät houkuttelevat paikalle sankoin joukoin.

Padassa on pidettävä visusti kansi päällä, ettei maalin sekaan päädy isompia hyönteisiä tai peräti sammakoita.

"Lihasoppa tästä taitaa kuitenkin tulla", isäntä toteaa, kun hyttynen häviää keitokseen.

Muuripadan viereen on koottu kaikki tarvittavat aineet: rautasulfaattia eli rautavihtrilliä, pussilliset ruis- ja vehnäjauhoja, punamultaa, pellavaöljyä ja suolaa.

Kun vesi alkaa roplottaa, on aika lisätä joukkoon kaksi kiloa rautavihtrilliä. Se toimii homeen- ja lahonestoaineena.

Sitten hämmennetään seosta. Perinteiseen tapaan se käy puisella melalla. Stjernvall kuitenkin hakee vajasta porakoneen ja vispilän.

"Olisivat ne ennenkin käyttäneet sähkötyökaluja, jos niitä olisi ollut", isäntä perustelee.

Seuraavaksi pataan sekoitetaan hienoja ruis- ja vehnäjauhoja, yhteensä neljä kiloa. Halutessaan voi käyttää vain jompia kumpia.

Ilmoille leijailee rukiin tuoksu.

Tämän jälkeen keitoksen annetaan hautua lähes kiehumispisteessä vähintään tunnin ajan. Hauduttaa voi kaksi tai kolmekin tuntia.

Jokainen ruispuuroa keittänyt tietää, että seosta pitää hämmentää vähän väliä. Muuten se palaa pohjaan.

Maalin vahvistukseksi Stjernvall lorauttaa keitokseen pari litraa pellavaöljyä. Tarkoitukseen sopii myös vernissa.

Haudutuksen jälkeen on punamullan vuoro. Stjernvall kaataa italianpunaisen punamultajauheen pataan ja sekoittaa tehosekoittimella. Mela on vieressä ja välillä isäntä hämmentää silläkin – perinteen nimissä.

Ruotsissa väriaineena käytetään tummempaa Falu-punaista.

Nyt keitos pulpahtelee rauhallisesti vielä puolisen tuntia. Porista se ei enää saa, ettei se ryöppyä yli.

Maalin valmiusastetta mitataan kastamalla siihen vuoltu puutikku. Maali on valmista, kun puutikusta ei auringossa tai tulen lämmössä kuivattelun jälkeen irtoa väriä, kun sitä pyyhkäisee kädellä.

Jotta maali säilyisi, seokseen nakataan vielä suolaa. Sen avulla maali säilyy pari päivää.

Jos maalia halutaan säilyttää pitempään, siihen on lisättävä tujumpaa säilöntäainetta formaliinia. Se sekoitetaan maaliin seuraavana päivänä maalin jäähdyttyä. Maali on näin käyttökelpoista useita kuukausia.

Maalin jäähdyttyä Stjernvall ryhtyy valmistelemaan maalausurakkaa. Kohteena on kartanon pihapiirissä seisova torppa, joka kuului ruotusotamies Klukille.

Stjernvall kertoo, että punamulta ilmestyi ensimmäisen kerran talojen ja torppien seinille 1700-luvulla, kun Suomenlinnaa rakennettiin ja ruotusotamiehille annettiin kotiin vietäväksi punamultamaalia.

"Tarkoituksena oli jäljitellä punatiiltä vauraamman vaikutuksen tekemiseksi."

Stjernvall keittää punamultaa joka kolmas vuosi isomman satsin, josta riittää jaettavaksi tutuillekin. Vaikka Sysmän lukuisat kartanot on maalattu vaaleammin värein, ehostettavia punamultaisia taloja, torppia ja ulkorakennuksia on niitäkin riittämiin.

Punamulta ei tarvitse pohjustusta. Sen voi vedellä suoraan hirren tai sahalaudan päälle. Sammaltakin saa jäädä alle.

Vanhetessaan punamulta kuluu, mutta ei lohkeile. Seinässä se pysyy ainakin sata vuotta.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi