9.10.2011 3:00
Kuparinsävyisen Sphere-kankaan pyyhittävä pinta on vinyyliä, pohja polyesteriä. Sopii vaativaan käyttöön. Metrihinta on 65 euroa. Lauritzon.
Koirallakin on kodissa oikeuksia, ja hyvä, jos ne käyvät yksiin muun perheen siisteyskäsitysten kanssa.
Jos koira saa nousta sohvalle, kankaan on syytä kestää pesän kaivamiset ja puruluun pyöritykset.
Apuun tulevat uudet tekokuidut, joista lika irtoaa helposti.
Ne sietävät hankausta ja säilyttävät värinsä hyvin. Erikoiskankaiden antistaattisen käsittelyn ansiosta koirankarvat irtoavat myös nukkaisesta pinnasta.
Koiraystävällisessä sohvakankaassa ei ole pitkiä lankajuoksuja tai silmukkanukkaa, joihin kynsi voisi tarttua.
Verhoilua valittaessa on hyvä myös muistaa, että kuviollisessa kankaassa elämisen jäljet peittyvät sileäpintaista paremmin.
Pehmeäpintaisessa chenillessä nukka heijastaa valoa joka suuntaan, joten sen epätasainen pinta on valmiiksi suopea myös tahroille.
Pöly ja irtolika taas lähtevät sileäpintaisista kankaista imuroimalla tai pyyhkimällä.
Monet verhoilukankaat on jo valmiiksi käsitelty likaa hylkiviksi.
Käsittelyn voi tehdä itsekin tekstiilisuoja-aineella.
Koirakodissa myös sohvatyynyt saavat kovaa kohtelua, kun lemmikit telmivät niiden kanssa ja heittelvät niitä lattialle. Kannattaa siis valita kestävä kangas.
Koira kuin koira pitää tyynyn kulmista, jos materiaali on maukasta.
Erilaiset teflon- ja PVC-pinnoitteet kestävät myös pyyhkimistä. Muovimaisuutensa vuoksi ne eivät kuitenkaan ole kaikkein miellyttävimpiä verhoilumateriaaleja.
Liukkaaseen pintaan ei kynsi juutu, mutta sellaisesta materiaalista koira ei ehkä pidä: kuopiminen ei onnistu. Sohvakoiralle on hyvä hankkia ikioma peitto, jota se saa muokata mielensä mukaan. Sohvan verhoilukin säästyy.
Kankaalle lisää ikää 9.10.2011
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi