15.1.2012 3:00
Jarne Atsarin viisihenkinen perhe asuu korkeassa loft-tyyppisessä asunnossa Helsingin Arabianrannassa.
Heti muuton jälkeen uudessa kodissa paljastui todellinen ongelma: kaiku. Etenkin pienten lasten kiljunta vihloi aikuisten korvia niin, että äänimaailmalle oli tehtävä jotain.
Avuksi tulivat iso matto ja ryijy sekä suurennos valokuvasta, jonka Jarne Atsar oli ottanut Botswanan safarilla muutama vuosi sitten.
Atsarin asunnossa oli kaikki kaikua lisäävät elementit: kovat seinät, kovat lattiat, korkea huone ja isot ikkunat.
Ilman akustoivia apuja moderni koti olisi kuin kaikuva laatikko, jonka äänimaailma voisi hyvin ylittää jopa melurajan desibelit.
Kaiku on yleistä juuri moderneissa, kaksikerroksisissa asunnoissa, mutta ongelmallisia ovat myös vanhojen kivitalojen korkeat huoneet. Ennen kerrostaloasunnot sisustettiin runsailla verhoilla, upottavilla sohvilla ja suurilla matoilla, mutta nykyisin suositut kulmikkaat kalusteet ja verhottomat ikkunat tuovat kaikuongelman myös vanhoihin, korkeisiin huoneisiin.
Aina kaiun poistoon ei tarvita kalliita erikoisratkaisuja. Esimerkiksi kotiteatterissa jo verhot ja matot voivat parantaa tilan akustiikkaa riittävästi. Kirjahylly takakaiuttimien välissä toimii hyvänä äänen hajottajana.
Pahassa kaikukammiossa verhot kannattaa ommella vaikkapa paksusta huovutetusta huonekaluvillasta. Poimutus tehostaa äänen vaimennusta.
Kokolattiamatto tai iso nukkamatto auttavat samalla tavalla.
Toimistoihin suunnitellut seinäpaneelit toimivat hyvin myös kotona. Niissä on usein valmiiksi asennetut akustoivat taustalevyt.
Huoneen akustiikka paranee myös ylimääräisellä kipsilevykerroksella tai huokoisella kuitulevyseinällä.
Myös tavallisen lautapaneelin alle voi asentaa ylimääräisen huokoisen levyn. Jo yhden seinän levyttäminen auttaa parantamaan kodin äänimaailmaa.
Erilaiset seinälle kiinnitettävät irtopaneelit ja kattolevyt poistavat kaikua tehokkaasti.
Markkinoilla on huovasta, kankaasta tai paperinarusta valmistettuja erikokoisia ja -muotoisia paneeleita, joita sommittelemalla voi muotoilla kotiinsa jopa taideteoksen.
Akustiikkataulun voi tehdä helposti itsekin päällystämällä rautakaupasta hankitun akustiikkalevyn sopivalla painokankaalla, yksivärisillä villakankailla tai kankaalle tulostetulla valokuvalla.
Seinätekstiilejäkään ei pidä unohtaa: mummon perintöryijylle löytyy vihdoin paikka ja tarkoitus.
Ryijy sopii erinomaisesti sohvan taakse tai portaikon korkealle seinälle ja toimii ensiluokkaisena akustiikkapaneelina. Ryijyt ovat sitä paitsi nyt suurta huutoa myös moderneissa kodeissa.
Lisätietoa: www.acqwool.fi www.ecophon.com www.musiikin.com www.soften.fi www.woodnotes.fi www.mood.fi
Ääni ei karkaa eikä valo kiusaa 15.1. 3:00
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi