18.4.2010 3:00
"Mitä kalliimpi laatikko, sitä hankalampi se on yleensä jakajan kannalta", sanoo nimetön lehdenjakaja keskustelufoorumilla.
Postin saaja haluaa kävellä aamulla sievälle laatikolle, jossa kirjeet ovat turvassa. Postinjakajalle tärkeintä on kansi.
"Hyvä postilaatikko aukeaa ylöspäin ja sinne mahtuvat paksummatkin lähetykset", sanoo postinjakaja ja ryhmävastaava Kerttu Junttila Lahden Postista.
Toimiva laatikko ei kellahda myrskyssä kumoon, ruostu tai haalistu, eikä sen kansi jäädy.
Risuja saavat sivusta täytettävät mallit, joihin postit on vaikea sujauttaa suorana.
Myös sijainnilla on väliä.
"Postilaatikon paikasta pitää sopia postin kanssa jo talon rakennusvaiheessa", opastaa Postin kehityspäällikkö Irina Armfelt-Jokela.
Hän suosittelee siirreltävän väliaikaisen postitelineen käyttöä, kunnes piha on muuten valmis. Sitten laatikon voi "valaa betoniin". Lopullisessa sijoituspaikassaan laatikko ei saa haitata katujen kunnossapitoa eikä liikennettä.
Yleensä laatikko pystytetään julkiselle alueelle kohtuullisen välimatkan päähän asunnosta. Taajama-alueilla kohtuullisena pidetään enintään 50 metrin ja haja-asutusalueilla 300–500 metrin matkaa.
Satojen metrien aamulenkki on monille huonojalkaisille liikaa. Viestintäviraston ohjeiden ja suositusten mukaan yli 75-vuotiailla tai liikuntaesteisillä onkin oikeus saada posti ilmaiseksi joko tontin rajalle ajo- tai kulkuliittymään sijoitettuun postilaatikkoon tai omaan postiluukkuun. Virasto on kuitenkin ehdottanut, että kotiinkannon alaikärajaa nostettaisiin ensi vuoden alusta 80 ikävuoteen, kuten esimerkiksi Ruotsissa on jo tehty.
Entä mitä postilaatikossa pitää lukea?
"Vastaanottajan nimen lisäksi olisi hyvä olla vähintään kiinteistön ja huoneiston numero", Armfelt-Jokela neuvoo.
Tarkka osoitetieto on siis jopa nimitietoa tärkeämpi.
"Postinjakajan painajainen on laatikko, joka ei pysy paikallansa ja jossa ei ole mitään tietoa, kenen se on", sanoo Kerttu Junttila.
Jos postilaatikot on aseteltu ryhmään, numeroiden tulisi juosta oikealta vasemmalle pienimmästä suurimpaan. Se helpottaa postinjakajan työtä.
Postialan vaatimusten lisäksi ihmisillä riittää omia toiveita laatikoilleen: yksi panostaa väriin, toinen kokoon.
"Nettitilailijalla ja paljon matkustavalla voi olla hyvin erilaiset tarpeet", Lasse Lehtimäki postilaatikkoja valmistavasta Bobicompanysta kertoo.
Nettitilaukset mahtuvat suuresta syöttöaukosta, mutta paljon reissaaville se voi olla turvallisuusriski. Varas voi kurkata, onko postit haettu.
"Kaupunkiseudulla lukittava postilaatikko alkaa olla must-juttu. Maaseudulla sitä vielä vierastetaan."
Ja sitten on vielä tyyli. Rautakaupassa muovinen peruslaatikko maksaa pari kymppiä. Design-laatikosta voi joutua pulittamaan satoja euroja.
Vantaan kaupunkikuva-arkkitehdin Kaisa Ikävalkon mukaan laatikoiden tyylit voivat kadun varrella vaihdella, kunhan vierekkäiset ovat keskenään samanlaisia.
"Kaupunkikuvan kannalta tärkeintä on, että laatikot ovat siistissä kunnossa ja ryhdikkäästi ja tukevasti kiinnitetty."
Persoonallisen postilaatikon voi teettää muun muassa Jokelan vankilan vangeilla. Hinta riippuu työmäärästä.
"Tuo vain meille piirustus ja me suunnittelemme loput", sanoo Jokelan vankilan työnjohtaja Raimo Salonen.
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi