14.8.2011 3:00
Sipe Santapukin sauna, taustalla näkyvä valmis vierastalo ja myöhemmin rakennettava päätalo nousevat Ruotsalainen-järven rannalle lähelle Heinolan keskustaa.
Heinola. "Sammalta tai turvetta tai kanervikkoa se voisi olla", Apulannan rumpali Sipe Santapukki pähkäilee saunan kattomateriaalia.
Ollaan Santarannan rantasaunan työmaalla Heinolassa. Loivaan rinteeseen mäntyjen ja koivujen keskelle syntyy ainutlaatuista arkkitehtuuria.
Myös kate istuu maisemaan luontevasti. Muovit, lasivillat ja pellit eivät tällä työmaalla tule kuuloonkaan.
Santapukin unelmatalon on piirtänyt modernin arkkitehtuurin pioneereihin kuuluneen Frank Lloyd Wrightin pojanpoika Eric, kuuluisa arkkitehti hänkin. Eric heltyi suunnittelemaan talon suomalaiselle rokkarille, joka ihaili Frankin piirtämän Pennsylvaniassa sijaitsevan "Vesiputoustalon" kuvaa jo alle kouluikäisenä nassikkana.
Eric Lloyd Wright sai ensimmäiset piirustukset valmiiksi kaksi ja puoli vuotta sitten.
Rakennusprojekti on kestänyt kolmisen vuotta. Lopputarkastusta vaille valmiina on 85 neliön suuruinen vierastalo sekä piakkoin myös sauna. Päätalon rakentaminen alkaa joskus myöhemmin. Vierastalokin riittää toistaiseksi 33-vuotiaalle poikamiehelle.
Kuinka kauan koko urakka kestää ja paljonko se maksaa, sitä ei tiedä vielä kukaan.
Kiirettä ei ole. Sipe kertoo, miten Eric Lloyd Wright, kotoisasti Eerikki, on 82-vuotias ja rakentanut omaa taloaan kaksikymmentä vuotta – ja se on kesken. Rakennuttaja filosofoi rauhalliseen tyyliinsä, ja skottimestari Jonathan Anderton-Tyers katkoo moottorisahalla saunan kattohirsiä tasaiseen linjaan. Runko nousee 40–50-vuotiaista, vain osittain kuorituista mäntytukeista.
Tukit on kuorittu käsin perinteisillä työkaluilla, ja lopputulos muistuttaa uudisraivaajan mökkiä vanhassa lännenelokuvassa.
Puunveistäjät Jere Jaakkola ja Eetu Puurtinen upottavat raskaita kattotuoleja millintarkasti paikoilleen ylimpien seinähirsien päälle.
"Tämä on rehellistä ja yksinkertaista rakentamista", Jere Jaakkola selittää rankan työn lomassa. "Kaikki rakenteet näkyvät ulospäin ja ovat sitä, miltä näyttävät: puuta, tiiltä, luonnonkiveä."
Hirsien lomasta pursuaa sammalta. Nilsiän kvartsista muuratun kiviseinän ja hirsien välistä pilkottaa puolestaan tuohi.
Eetu Puurtinen kertoo, että saunan eristeeksi on kerätty 32 Ikea-kassillista sammalta.
"Näinhän hirsiseinä perinteisesti kuuluu eristää, ettei se lahoa", Puurtinen sanoo.
Rantasaunan tekijät ovat luovia rakentajia. He käyttävät kaikissa rakennuskohteissaan puuta sen luonnonmukaisessa asussa muhkuroineen ja juurakoineen.
"Meillä on sellainen filosofia, että puuta veistetään vain sen verran kuin on pakko", Jaakkola sanoo.
Hän uskoo, että puu kertoo itse, mitä se haluaa olla. Sitä pitää kuunnella ja katsella vaistonvaraisesti.
Esimerkiksi saunan terassin tukipuihin on jätetty erikokoisia oksantynkiä, joista tulee luontojaan oivallisia ripustimia vaatteille ja pyyhkeille.
Rakennuspuilla on omat tarinansa. Erikoisimmat vaiheet lienevät 150-vuotiaalla jalavalla, josta Eetu Puurtinen on veistänyt löylyhuoneen massiivisen oven.
Hyväkuntoinen jalavavanhus on tiettävästi kaadettu helsinkiläisestä puistosta, josta se päätyi lopulta saunanveistäjien yrityksen, Mestariwerstaan, vuokraisännälle Haarajoen Sahalle.
Saunan laudelankut sahataan balsamipoppelista. Se on kaadettu Järvenpään Ystävyyden puistosta.
Arkkitehtuuri on Sipen mielestä taidetta. Rakennusten on soinnuttava yhteen ympäröivän luonnon kanssa. Juuri siksi hän valitsi unelmiensa talon ja rantasaunan suunnittelijaksi Eric Lloyd Wrightin.
"Saunotin Eerikkiä monessa paikassa", Santapukki selvittää.
"Halusin yhtä hyvän saunan kuin isoisällä oli Mäntässä. Siellä oli mahtavat löylyt ja hyvä hengittää. Tämä voi olla lähellä sitä."
Unelmasaunaan tulee puukiuas ja kantovesi, kuten isoisän saunassakin oli. Santapukki vakuuttaa, että hänellä on aikaa viritellä tulet saunanpesään ja kiikuttaa sisälle vesiämpäreitä.
Vielä puuttuvat ikkunat, tuppeen sahatusta laudasta rakennettava iso terassi, viimeiset muuraukset ja lauteet.
Saunan hengettäreksi Anderton-Tyers veistää mystisen naishahmon, joka pyyhkeeseen kietoutuneena katselee terassilta järvelle.
"Relaxed way – rentoutuneesti", Jonathan tunnelmoi.
Naisen hän loihtii järeästä kuusesta, jonka piti väistyä tontilla rantasaunan paikalta.
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi