lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
KOTI

Sisusta kasveilla

Huonekasveja voi käyttää kuin tauluja ja veistoksia

16.1.2009 0:00

Viherkasvit ovat kauneimmillaan ryhmänä. Samanlaiset ruukut sitovat ne yhdeksi kokonaisuudeksi.

Viherkasvit ovat kauneimmillaan ryhmänä. Samanlaiset ruukut sitovat ne yhdeksi kokonaisuudeksi.

 Huonekasvit ovat itsessään kauniita, mutta niillä voi myös sisustaa: korostaa tai peittää, rytmittää ja jakaa tilaa.

Uuden juttusarjan ensimmäisessä osassa luonnehditaan vihersisustuksen periaatteita. Kevään mittaan näytetään yksityiskohtaisemmin tapaus kerrallaan, miten viherkasveilla voi sisustaa kotia.

Keski-Euroopassa viherkasvien käyttö sisustuksessa on trendi. Kasvit otetaan huomioon jopa rakennuksia suunniteltaessa: kasveille tehdään omia viherhuoneita, erkkereitä, kaappeja ja lepotiloja.

Rohkeimmissa kodeissa ja julkisissa tiloissa kasveista on tehty vihreitä, kasvavia seiniä.

Ruuan, kuten yrttien ja salaattien kasvattaminen on sekin suosittua vihersisustamista. Myös parvekkeelle ja pihalle istutetaan entistä innokkaammin kukkimattomia ja kirjavalehtisiä kasveja kesäkukkien sijaan.

Kasveista voi luoda maisemia ja pienoismaailmoja kotiin. Niissä yhdistellään kasveja esimerkiksi kiviin, hiekkaan ja pieniin patsaisiin.

Uutta ovat miniatyyrikasvit: pienikokoisiksi jalostettuja lajikkeita tutuista viherkasveista tai tavallisia kasveja, jotka myydään pikku taimina.

Niitä voi käyttää vaikkapa juhlapöydässä leikkokukkien asemesta.

Iso kasvi näyttävässä ruukussa täyttää tilan yksinkin ja korvaa esimeriksi taulun tai veistoksen. Pienemmät kasvit kannattaa kerätä isoksi vihernurkaksi tai -ryhmäksi.

Kokoa yhteen kasvit, jotka vaativat saman määrän valoa ja lämpöä. Luonnossakin ne ovat lähellä toisiaan ja viihtyvät paremmin ryhmänä. Sijoita isot kasvit taakse ja pienet eteen.

Kasvit näyttävät hyvältä, jos niissä on jotain yhteistä, vaikkapa väri, laji tai ruukku. Kolme saman lajin kasvia näyttää usein paremmalta kuin yksi.

Kiinnostavia yhdistelmiä syntyy myös saman lajin eri lajikkeista. Esimerkiksi juoruja on yksivärisiä, kirjavia ja punertavia. Samoin helpoista rönsyliljoista löytyy yksivärinen vihreä, vihreän kellertävä ja lehdiltään kihartuva lajike.

Kaunis on myös kokonaisuus, jossa on samanlaisia mutta erikokoisia ruukkuja.

Ruukuiksi kelpaavat myös kaikki vanhat keittiön astiat ja lahjavaasit, joita ei muuten tule käytettyä. Lasiruukut, -maljat ja kulhot sopivat moneen nykykotiin. Istuta kasvi multaan ja täytä astia reunoilta erivärisillä hiekoilla ja kivillä.

Pääroolin voi antaa näyttävälle ruukullekin. Silloin kasvi voi olla vähemmän koristeellinen, jopa karu.

Isoon ruukkuun voi istuttaa myös pienen kasvin tai mehikasviyhdistelmän, jota koristavat kauniit kivet.

Kun käyttää useaa kasvia, niistä rakentuu rytmiä sisustukseen. Laita samanlaiset kasvit tai ruukut riviin. Siten ne näyttävät paremmalta kuin hujan hajan sijoitettuina.

Voit koota kasveista myös tilan mukaan kolmion ja neljästä kasvista neliön. Graafinen kasvien asettelu sopii hyvin nykyiseen sisustustyyliin.

Helsingin Sanomat | hs.koti@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.