17.7.2011 3:00
Pedersöre . Sieltä he saapuvat, niin että hiekka pölisee. Christian Lund polkee viljavainioiden reunustamaa kylätietä, ja pyörään kytketyssä kärryssä istuvat viisivuotias Pär ja kolmivuotias Bo. Isä tuo pellavapäitä päivähoidosta.
Aja Lund on vasta päässyt kertomasta, kuinka hiljaista Lundagårdissa on. Eipä ole enää. Pojat kipaisevat jääkaapista banaanit, ahmaisevat ne ja katoavat leikkeihinsä. Lego-palikat kolisevat lankkulattioilla, ja kohta kuuluu nahistelua. Bo kipittää keittiöön äidin helmoihin, mutta pian kaikki on taas hyvin. Melutaso kohoaisi kuulemma korkeammaksi, jos myös vanhimmat pojat, Holger, 10, ja Algot, 8, olisivat kotona.
Lundeilla on Pedersören Purmossa suuri pohjalaistalo, jonka kunnostaminen kestää vielä muutaman vuoden. Lundit haluavat kasvattaa lapsensa ympäristössä, joka tarjoaa muita virikkeitä kuin ostoskeskuksia.
Työtä riittää aamusta iltaan, mutta perhe voi koska tahansa pysähtyä nauttimaan jostakin kauniista. Vanhojen tavaroiden tarinat saavat heidät ihastumaan, ja kuluttamista varten luodut turhuudet vihastumaan.
"Pidämme mielessä, että työskentelemme vähemmän, rentoudumme enemmän, kulutamme vähemmän ja kierrätämme enemmän", Christian Lund runoilee.
Näillä elämänohjeilla he ehtivät tehdä paljon enemmän kuin moni muu.
Rauhanrakastajat
Christian Lund, 32, on rakennusmies ja alkuperäinen purmolainen. Samanikäinen Aja on maatilan kasvatti naapurikylästä. He asuivat muutama vuosi sitten vanhassa talossa Larsmossa, mutta kaipasivat vielä rauhallisempaan ympäristöön. Punamullatut talot, metsät ja pellot houkuttelivat. Purmossa he saivat ne kaikki.
"Kun katsoo peltoja, unohtuu helposti unelmoimaan", artesaaniksi kouluttautunut Aja sanoo.
Perhe ei voisi elää elämää, jossa työpäivät alkavat kahdeksalta ja päättyvät neljältä. Nykyisin he katsovat tuskin koskaan, paljonko kello on.
Sisustuskauppiaat
Purmossa Lundit avasivat sisustuspuodin entiseen kyläkauppaan. Sen takahuoneissa he asuivat viime lokakuuhun asti. Tarjonta käsittää lähes kaiken, mitä vanhan talon kunnostaja tarvitsee: heloja, koukkuja, bakeliittikatkaisijoita, maaleja, vanhoja ovia ja ikkunoita. Joukossa on antiikkiesineitä ja Ajan ulkomailta poimimia uusia sisustustuotteita.
"Emme löytäneet seudulta sitä, mitä kotimme tarvitsee", Aja perustelee oman liikkeen avaamista pieneen kylään.
Hän on parista se, jonka on joskus vaikea luopua kauniista tavaroista. Christian pystyy sanomaan helpommin, mitä on myytävä.
Puoti on auki vain kahtena päivänä viikossa, jotta Lundit ehtivät hoitaa nettikauppaansa ja ennen muuta viettää aikaa lasten kanssa. Joskus pojat tulevat vanhempiensa seuraksi työpaikalle. Purmossa he ovat aina lähellä.
Kunnostajat
Perheen punamullattu kotitalo on 1860-luvulta. Se on siirretty nykyiselle paikalleen Hirvlaxin kylästä, vajaan 50 kilometrin päästä. Aja ja Christian siirsivät rungon hirsi hirreltä vuonna 2003 lähelle kylän keskustaa. Pystytys oli valmis vuonna 2007, ja perhe muutti Lundagårdin alakertaan viime lokakuussa. Kun yläkerta ja kuisti valmistuvat, neliöitä on liki 300.
He ovat tehneet itse lähes kaiken. Vain tuvan uunin muurasi ammattilainen.
Kunnostamisessa on käytetty kierrätys-materiaaleja ja hengittäviä aineita, kuten selluloosakuitua ja pellavaöljymaaleja. Lämmitys hoituu maalämmöllä ja kahdella tulisijalla.
"Emme valita työtaakkaa. Yhdessä tekeminen on rentouttavaa", Christian vakuuttaa.
Huonekalujen siirtely ja remontointi käyvät voimailusta.
"Meitä ei saisi millään kuntosalille", hän hekottaa.
Sisustajat
Vaikuttaa siltä, että Aja saa vaikka lihamyllyn näyttämään kiinnostavalta, kun hän sijoittaa sen viereen kuhmuisen kynttilän-
jalan, messinkivadin, patinoituneita tarjottimia ja haalistuneen painokuvan. Koko sisustus perustuu hassuihin tyylitörmäyksiin ja pistämättömään värisilmään.
"On erityisen hauskaa, että sisustus koostuu esineistä, jotka muistuttavat eletystä elämästä", hän sanoo.
Christianilla on varastossa jättikokoinen sirkkelinterä, jonka hän aikoo kiinnittää koristeeksi olohuoneen seinälle. Aja on ehdottanut vessanpönttöä kesäkukkien ruukuksi ja vaaleanpunaista Hooverin vintageimuria joulukuusenjalaksi.
"Ideoita pursuaa kaiken aikaa, mutta ehdimme toteuttaa vain murto-osan."
Lundit ovat hulvattomia, mutta myös perfektionisteja. Kun Aja pystytti talon takapihalle kasvihuoneen vanhoista ikkunoista, siitä ei tullutkaan niin kaunis kuin oli tarkoitus. Hän aikoo pystyttää tilalle uuden, täydellisen.
Nautiskelijat
"Emme voi olla aina rakentamassa. Pitää olla myös perhe-elämää ja vapaa-aikaa", Christian sanoo.
Lundeille vapaa-aika voi tarkoittaa vaikka nukkumista niin pitkään kuin huvittaa, arkena tai pyhänä. Yhtä hyvin se voi tarkoittaa luontoretkeä, ruuanlaittoa ja musisointia – tai yhteistä leffailtaa.
Kun Lundit keksivät jokin aika sitten järjestää leffaillan, he huomasivat, että heiltä puuttuu sohva, johon koko perhe mahtuisi istumaan. Sopiva löytyi koko päivän etsintöjen jälkeen Seinäjoelta, ja ilta oli pelastettu.
Bloginpitäjät
Aja ja Christian kirjoittavat kodistaan myös ruotsinkielistä blogia. Blogissa he iloitsevat kunnostusprojektinsa edistysaskeleista ja kertovat, millaisia huutokauppalöytöjä ovat viime aikoina tehneet.
Ajan ottamissa kuvissa perhe nikkaroi, kuljeskelee metsässä eväsretkellä tai pitää juhlia muille bloginpitäjille. Elämä näyttää blogin kuvissa juuri siltä kuin se on Ströms. . . anteeksi Lundagårdissa: toden ja sadun sekoitukselta.
Ennen pitkää blogiin tupsahtaa myös postaus puutarhatöistä. Pihamaalla on toistaiseksi enemmän soraa kuin istutuksia, mutta sinne on tulossa omenapuita ja marjapensaita, pikkumökki ja puuvaja ja tietysti kanala. Ilman sitä maalaisidylli jäisi vajaaksi.
www.lundagard.fi
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi