sunnuntai 19.5.2013 | Emilia, Emma  Onnittele e-kortilla

Sopii jopa salonkiin

Virtaviivainen, pyöreä, kulmikas, värikäs, musta, nostalginen. Keittiöaltaita muotoillaan nyt kuin parhaitakin designesineitä.

11.3.2012 3:00 | Päivitetty: 12.3.2012 12:44

Keittiössä vietetystä ajasta yli puolet kuluu tiskialtaan ääressä, vaikka kone hoitaisikin astioiden pesun. Siksi altaalla on väliä.

Altaassa huuhdotaan, valutetaan, kuoritaan ja silputaan ruokaa. Siinä pestään suuret padat ja pannut sekä kokkaajan kädet ja liotetaan likaisimmat tiskit. Avokeittiöiden aikakautena keittiöallas voi hyvinkin olla osa olohuonetta.

Kooltaan 60-senttinen allas on yleisin, mutta pienissä keittiöissä käytetään 40-senttisiäkin. Suuriin koteihin suunnitellaan jopa 80 senttiä leveitä altaita.

Koon ja ulkonäön lisäksi altaan valintaan vaikuttaa se, minkälainen pöytätason materiaali sopii itse altaaseen. Mitä tahansa allasta ei voi yhdistää mihin tahansa tasoon.

 

HINTA

Allas on arkinen keittiökaluste, mutta halutessaan siihen saa upotettua rahaa mielin määrin.

Kulmikkaat, teräväkulmaiset mallit ovat pyöreäkulmaisia kalliimpia. Myös samaan tasoon pöytäpinnan kanssa asettuvat altaat ovat hinnakkaampia kuin ne, joissa on reunat.

Hintaan vaikuttaa myös se, mitä on altaan alla: laadukkaissa altaissa tukirakenteet on tehty teräksestä, halvoissa lastulevystä.

 

MATERIAALI

Kivimassainen silgranit on nyt yksi halutuimmista allasmateriaaleista. Muottiin valettava, kivijauhetta ja akryyliä sisältävä massa ei naarmuunnu eikä ruostu. Se ei myöskään reagoi happoon tai emäkseen. Altaita tehdään erivärisinä ja -kokoisina, ja ne on helppo pitää puhtaina.

Silgranitinkaan suosio ei yllä ruostumattoman teräksen tasolle. Perinteinen teräsallas on edullinen ja pysyy ehkä siksi suomalaisten suosikkina.

Uudet teräsaltaat tehdään kulmikkaiksi, ja ne asennetaan tason päälle. Joissakin malleissa kulmat voivat olla liiankin terävät: ne keräävät helposti likaa, ja puhdistus vaatii vanupuikkoja.

Keittiöön riittää yksi suuri teräsallas, jos taloudessa on astianpesukone. Isossa altaassa mahtuu pesemään myös vaikkapa leivinpellit ja vokkipannut.

Ruostumaton teräs on kaunis materiaali, mutta naarmuuntuu ja tummuu käytössä herkästi.

Durat on kotimainen, uusiomuovista tehty massa, josta valetaan erikokoisia ja -värisiä tasoja ja altaita. Sileästä durat-pinnasta lika irtoaa helposti. Naarmut voi hioa näkymättömiin hienolla hiekkapaperilla. Integroituun tason ja altaan yhdistelmään ei myöskään tule ollenkaan likaa kerääviä saumoja. Värivaihtoehtoja on yli 70.

Muodikas betonitaso ja siihen integroitu allas on helppo valaa vaikka itse, mutta huokoisen materiaalin käsittely likaa ja kosteutta kestäväksi ei onnistu kotona.

Betoni on emäksinen materiaali, joka reagoi kemiallisesti happojen kanssa. Sen vuoksi vain teollisesti työstetty pinnoite sulkee pinnan niin, että tasosta tulee käyttökelpoinen.

Kiviposliinista tehty allas on kestävä ja sopii vanhantyyliseen keittiöön. Laadukkaan posliinialtaan pinta käsitellään valmistusvaiheessa likaa hylkiväksi samalla aineella kuin uunivuoatkin. Lika lähtee helposti huuhtelemalla.

Halvemmissa malleissa ei ole pintakäsittelyä, ja lika pinttyy helposti valkoiseen pintaan. Kivipohjaisesta keramiikasta valmistettu allas on savipohjaista keramiikkaa kestävämpi.

 

VARUSTELU

Altaisiin on saatavana jos vaikka minkälaisia töitä helpottavia lisävarusteita.

Keittiön saa äkkiä siistiksi, kun tiskit voi piilottaa altaan päälle liukuvan leikkuualustan alle. Erilaiset ritilät ja valutuskorit helpottavat ruuan esivalmisteluja ja lisäävät suuren altaan käyttöä.


Tiedustelut: www.lapetek.com www.durat.com www.creanno.fi www.puustelli.com www.stala.com www.ykkoskeittio.fi www.sisustusbetoni.fi

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>