30.10.2011 3:00
Jyri Juustin suosikkipaikka on sohva, johon hän perustaa lauantaisin leirin. Vieressä on pino kirjoja, iso lasi maitoa ja hyvää syötävää.
Jyri Juusti, 51, on työeläkeyhtiö Varman työhyvinvointipalveluiden johtajana stressistä palautumisen asiantuntija.
Juustin perhe asuu rivitalossa Pikku-Huopalahdessa. Kolmesta lapsesta esikoinen opiskelee, mutta tukikohta on vielä kotona. Keskimmäinen käy armeijaa, ja kuopus aloitti syksyllä yläasteen.
"Kolmi–nelikymppisenä oli se vaihe, että kotona oli työmaa ja töihin pääsi rentoutumaan. Silloin istuttiin aika usein päivän jälkeen työkavereiden kanssa oluella. Jossain vaiheessa se muuttui.
Huomaan, että kaikki kaaret ovat pitempiä ja palautuminen vie aikaa. Töissä on paljon palavereja ja tapaamisia, ja sen vastapainoksi on mukava olla rauhassa kotona omien ajatusten kanssa.
Asumme kolmessa tasossa, ja keskimmäisen kerroksen olohuone on lepäämistä varten.
Lauantaisin siivoan sen kunnolla. Kun päässä pyörii paljon asioita, ympäristön täytyy olla järjestyksessä.
Sitten perustan olohuoneeseen leirin. Pino kirjoja viereen lattialle, tyyny niskan taakse ja sohvalle pitkäkseen.
Evääksi otan ison lasin maitoa ja jotain hyvää syötävää – vaimo on mestari leipomaan.
Luen kahta tai kolmea erilaista kirjaa vuorotellen. Nyt pinossa on Juhani Suomen Umpeutuva latu Kekkosen viimeisistä vuosista, Håkan Nesserin dekkari ja makupalana Baarimies Tallinnassa, oman olutseuran aktivistien kirja Tallinnan kuppiloista.
Saatan makoilla koko iltapäivän. Välillä luen, välillä katselen ikkunasta ulos ja annan ajatusten kulkea.
Nyt syksyllä, kun on pimeää ja märkää, arkipäiviin tulee kokonaan uusi rytmi: töistä kuntosalille, sen jälkeen saunaan ja kotiin huilaamaan. Tulee täysin levollinen olo.
Illalla saatan lämmittää vielä kotonakin saunan. Tervanhajua löylyveteen ja kuopuksen kanssa lauteille käymään päivän tapahtumia läpi.
Työni takia olen miettinyt paljon kuormittumisen ja palautumisen kenttää.
Lepo on tärkeää, mutta työn sujuvuuden ongelmat eivät sohvalla makaamalla korjaannu.
Pitää olla selkeät tavoitteet ja poistaa porukalla esteitä, jotta työt etenevät."
Keisari mestarin yöpöydällä 30.10.2011
Oma hetki ennen työvuoroa 30.10.2011
Hiljaa ja kahdestaan tarinan kanssa 30.10.2011
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi