lauantai 25.5.2013 | Urpo  Onnittele e-kortilla

Tärkein kaikista on oikea tapetti

Lelumuseon emäntä Petra Tandefelt sisustaa intohimoisesti ja kaihtaa turhaa hempeilyä.

29.4.2012 3:00 | Päivitetty: 30.4.2012 9:35

Milla von Konow

"Perheemme asuu Suomenlinnassa huvilassa, jonka rakennutti venäläinen kapteeni Vasiljev vuonna 1911.

Vanhempani ostivat taloröttelön vuonna 1978 ja kunnostivat sen.

Pohjakerrokseen rakennettiin tila äitini lelumuseolle, jonka emännöintiä jatkan.

Olen käytännössä aina kotona. Nautin yksinolosta, mutta etenkin talvella lähden mantereelle jumppaan tai tapettikauppoihin kiertelemään. Muuten tulisin mökkihöperöksi.

Olen sisustanut taloa pikkuhiljaa itseni näköiseksi, vaikka olen perinyt paljon tavaroita suvulta ja vanhemmilta.

Pidän vanhoista huonekaluista, koska niihin, kuten nalleihinkin, tulee ajan mittaan sielu.

Sisustus lähtee tapetin ja lampun valinnasta. Makuuhuoneeseen halusin tumman tapetin, ja pyörittelin erilaisia malleja seinällä. Avaruuslintu-tapetissa linnut lentävät iltaruskoon kultaisten pilvien lomassa.

Tapetin sininen väri rauhoittaa mieltä. En voisi nukkua kirkkaanpunaisessa huoneessa, punainen on liian energinen väri. Ihokin näyttää kauniimmalta sinistä vasten.

Minusta on kamalaa, kun naiset sisustavat liian sievästi. On turhaa hertastelua: vaaleanpunaisia ruusuja ja pitsisiä helmalakanoita. Naiset taitavat silloin sisustaa miehen ulos talosta.

Makuuhuoneessa pitää olla dramatiikkaa ja intohimoa. Meillä on musta rautasänky keskellä huonetta vinottain.

Makuuhuoneesemme ei saa tuoda läppäriä eikä mitään muutakaan tietotekniikkaa.

Televisiota en salli missään nimessä.

Nukumme yhteisen ison peiton alla kuin pesässä.

Syysmyrskyjen aikaan nukun huonosti, kun peltikatto paukkuu ja sade hakkaa taloa kuin olisimme auton pesussa.

Pelottaa, että tapahtuu onnettomuus, vaikka talo on kestänyt näitä myrskyjä jo sata vuotta. Vanhalle puuhuvilalle Suomenlinnan ilmasto on todella rankka."

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>