21.8.2011 3:00
Laatua voi tehdä myös halvalla. Sen on todistanut opiskelija-asuntosäätiö Hoas, jonka Helsingin Arabiaan rakennuttama uusi asuntola on palkittu Rakentamisen Ruusulla. Palkitsijana on Helsingin kaupungin rakennuslautakunta.
Laaturakentamisen tunnustuspalkinnon antaminen vähävaraisia majoittavalle säätiölle on kiinnostavaa. Halpa ja hyvä eivät usein toteudu rakentamisessakaan, mutta Hoasin projekti todistaa toisin.
Verstas-arkkitehdit ideoivat talosta pajupillin, kun he osallistuivat arkkitehtuurikutsukilpailun vuonna 2008. Korttelin ulkosivut eli pillin kuori on muurattu käsinlyötyä jäljittelevästä ruskeasta tiilestä.
Sisäpihan puolelle pyydettiin kaavassa rikkautta ja yllätyksellisyyttä, ja pienen budjetin yllätys luotiin reippaan vihreillä värikentillä.
Vihreys pilkottaa tiilikuoren sisältä kuin puuaines kuoren viilloista, ja levyjen erilaiset sävyt näyttävät asuntojen reviirin.
Hieman karut mutta helppohoitoiset sinkityt kaiteet ja pilarit sopivat talon reippaaseen ilmeeseen.
Pieni osa palkinnosta voisi kuulua myös kaupungin asemakaavoitukselle.
Opiskelijataloihin saatiin laatua, kun Hoasin talot rakennettiin kilpailun pohjalta. Ilman kilpailua kiinnostavimmat lippulaivaprojektit olisivat todennäköisesti jääneet vaatimattomimmiksi.
Kielihumanisteiksi esittäytyvät opiskelijat Nina Pitkäranta ja Tapio Hietamäki ovat saaneet 39,5-neliöisen asunnon, joka on oikeastaan yksiö. Huoneistossa on suurehko tupakeittiö ja erillinen makuuhuone, mutta ei olohuonetta ollenkaan.
Soluasunnoissa suuri keittiö toimii usein ainoana yhteistilana, mutta tällainen pienen asunnon ratkaisu on harvinaisempi. Erillisestä keittokomerosta on luovuttu vaatehuoneen hyväksi.
Pitkäranta ja Hietamäki asuvat talon paremmalla puolella. Heillä on valtava parveke lounaaseen, vastapuolen asukkailla ranskalaiset parvekkeet kadulle päin. Kadun suuntaan ei ulokeparvekkeita olisi annettu rakentaa.
Kun talossa on paljon pieniä asuntoja, epätasa-arvoa asuntojen kesken syntyy väkisin.
Kaikki asukkaat voivat kuitenkin käyttää saunaosaston yhteyteen rakennettua suurta kattoterassia. Takkaakin saa lämmittää. Pohjakerroksessa on myös kaikille yhteistä tilaa.
Toistaiseksi työmaat talon ympärillä häiritsevät vielä asukkaiden elämää. Merenranta, kauppakeskus ja hyvät liikenneyhteydet ovat kuitenkin kävelyetäisyydellä.
"Aiomme asua tässä niin kauan kuin jompi kumpi meistä opiskelee", Nina Pitkäranta sanoo.
"Ei tästä kannata minnekkään muuttaa."
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi