Turkkilainen jalkapallo kismittää öisin

Suomalais-turkkilaisessa perheessä television on oltava päällä joka yö. Muuten Antti ei nuku.

Minna Soukola-Erdogan, 42,

ravintolapäällikkö

"Tarvitsimme lisätilaa, kun aloin odottaa toista poikaamme, nyt 11-vuotiasta Emreä. Loppusuoralla tuli kiire, sillä hän syntyi viikko sen jälkeen, kun olimme muuttaneet kaksiosta Malmilla kolmioon Pukinmäessä.

Vanhat romuni seurasivat perässä uuteen kotiin. Miehelläni Adnanilla eli Antilla ei ollut omia huonekaluja eikä paljon muutakaan. Kun hän tuli Turkista Suomeen vuonna 1993, hänellä oli yksi matkalaukku. Minä saan täyttää yksin "mummonkaappiani" vanhoilla Arabian astioilla, mutta isot sisustuspäätökset teemme yhdessä eikä niistä synny kiistaa. Välejämme hiertävät muut asiat, kuten televisionkatselu.

Antti ei saa unta, jos on hiljaista. Siksi hän katsoo aina vuoteessa televisiota. Pelkkä kuva ei riitä, vaan turkinkielisten kanavien taukoamaton pulputus kantautuu myös minun korviini. Esikoispojallamme Alilla, 16, on oma televisio, ja pelkään, että hän tulee isäänsä nukkumaanmenotavoissaan.

Olen tottunut häiriöön, vaikka nauttisinkin täydellisestä hiljaisuudesta ja pimeydestä. Toisaalta nukahdan lähes poikkeuksetta heti, kun painan pääni tyynyyn.

Yhdessä asiassa Antti on samanlainen kuin siskoni Marjo: molemmat ovat ärsyttävän tarkkoja. He ovat myös siivoojatyyppejä, minä en. Kun kämppä on mielestäni suurin piirtein siivottu, Antista urakka voi olla kesken. Hän saattaa huomauttaa, että jätin pölyt pyyhkimättä, mutta ei tyydy vain motkottamaan, vaan tarttuu joskus itse rättiin. Hän pitää myös jääkaapin ja vessanpöntön putipuhtaina.

Tilanne muuttuu, jos meille on tulossa vieraita. Silloin haluan siivota kaiken vaikka hammasharjalla. Eikö kuulosta oudolta? En tiedä, miksi toimin niin kuin toimin. Meillä on Pukinmäessä ravintola, ja siellä kaiken pitää olla tiptop.

Jos jotakin toivoisin, niin enemmän yhteistä aikaa Antin kanssa. Työpäivät ovat pitkiä, ja kun minä olen vapaalla, Antti on töissä. Jos myös pojat ovat menossa, luen jotakin kirjaa tai katselen hömppäleffaa. Voi olla, että innostun kutsumaan naapurin akat juoruilemaan. Tiedän, että Antti ei voi sietää sitä.

Toisinaan mietiskelen, mitä tapahtuu, kun jäämme eläkkeelle. Ehkä muutamme kahdestaan Turkin lämpöön."

Adnan Erdogan, 40, ravintoloitsija

"Tapasin Minnan Marmariksessa, jossa työskentelin nahkavaatteita myyvässä liikkeessä. Sesonkikuukausina me myyjät teimme töitä maanantaista sunnuntaihin ja aamukahdeksasta puolille öin. Yleensä pääsin nukkumaan vasta aamuyöllä.

Vähitellen unirytmini meni täysin sekaisin. Kun muutin Suomeen ja menimme Minnan kanssa naimisiin, seurasivat huonot nukkumistottumukset mukana.

Pystyn nukkumaan vain neljän viiden tunnin yöunia. Ilman television apua en nukkuisi ollenkaan. Välillä jokin äänekäs kohta herättää minut ja jään katsomaan ohjelmaa vähäksi aikaa. Havahdun aina, jos joku yrittää sulkea television. Katson Turkin jalkapalloliigaa, muita urheiluohjelmia ja poliittisia väittelyitä.

Minna ei yhtään pidä siitä, että televisio on aina päällä. Vähitellen hän on lakannut huomauttelemasta asiasta. Vain toisinaan hän menee toiseen huoneeseen nukkumaan.

Minnan ärsyttävin piirre on suurpiirteisyys. Se näkyy elämänasenteessa ja jopa kasvatustavoissa: pojat saavat häneltä enemmän vapauksia kuin minä haluaisin antaa. Alin ja Emren pitäisi oppia parempia käytöstapoja ja oppia käyttämään rahaa vastuullisemmin. Tai olisi pitänyt oppia. Se alkaa olla myöhäistä.

Varsinkin kotityöt voisivat sujua Minnalta paremmin ja myös joutuisammin.

Lapsuudenkodissani oli tapana kerätä astiat ja tiskata ne heti ate- rian jälkeen. Yksikään juomalasi ei jäänyt pesemättä. Meillä voi olla jopa pari päivää astioita odottamassa tiskaamista tai pesukoneeseen laittamista.

Minäkin voisin tarttua useammin tiskiharjaan, imuriin ja rättiin, mutta helposti vain nalkutan Minnalle. Se jos mikä on tyhmää. Hänellä on täysi oikeus kysyä, miksi minä en siivoa.

Ehkä olemme antaneet vähän periksi kodinhoidosta siksi, että olemme usein aika väsyneitä. Teemme pitkää päivää ravintolassamme. Meillä on uusia työntekijöitä, joita pitää kouluttaa, ja jos joku sairastuu, jommankumman täytyy lähteä paikkaamaan. Kun työskentelin toisen palveluksessa, saatoin lähteä kotiin heti, kun vuoroni päättyi. Silloin minulla oli aikaa käydä kaverini kanssa kalassa. Pikkuhiljaa se on jäänyt.

Tietenkin näemme toisiamme työpaikalla, mutta se ei ole sama asia. Työaika kuuluu firmalle. Tällä hetkellä meillä on vain yksi yhteinen vapaapäivä viikossa, ja toivon, että tilanne muuttuu. Kaipaan enemmän yhteistä aikaa. Varmasti Minnakin kaipaa sitä."

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi