torstai 20.6.2013 | Into  Onnittele e-kortilla

Tv-tason kokoaminen kysyy hermoja

Kasa laudankappaleita, ruuveja ja muita pieniä osia keskellä olohuoneen lattiaa. Tarpeista pitäisi saada aikaan huonekalu. 19-vuotias, juuri omilleen muuttanut Jalmari Sarla testasi kolmen tv-tason kokoamista.

28.11.2010 3:00

Ville Männikkö

Jalmari Sarla otti käyttöön sähköllä toimivan ruuvinvääntimen, sillä ruuvattavaa riitti. Kuvassa koottavana on Ikean tv-taso.

Jalmari Sarla otti käyttöön sähköllä toimivan ruuvinvääntimen, sillä ruuvattavaa riitti. Kuvassa koottavana on Ikean tv-taso.

Huonekalujen kokoaminen ei ole Jalmari Sarlalle tuttua hommaa.

"Koska suosin kierrätystä, en ole kalusteita joutunut omiin tarpeisiini kasaamaan", hän kertoo.

Niinpä Sarla, 19, ryhtyi Koti-sivujen testihenkilöksi. Kokeilimme, miten kalusteiden kokoaminen sujuu tottumattomalta.

Sarla muutti lokakuussa lapsuudenkodistaan ystävänsä kanssa Jakomäkeen. Hän ei ole kalustekaupoilla käynyt, vaan huonekalut on hankittu kierrätettyinä tuttavien nurkista.

"Ollaan myös rakenneltu itse roskalavoilta löydetystä puutavarasta ja leca-harkoista tv-taso, ja kaikenlaista muutakin kalustetta", hän kertoo.

Testiin valittiin kolme samantapaista tv-tasoa. Ne lainattiin kolmesta suuresta huonekaluliikkeestä, Askosta, Iskusta ja Ikeasta.

Jalmari Sarla ei nähnyt kalusteita valmiina ennen urakan alkua. Kokoamisessa piti siis luottaa täysin mukana tuleviin ohjeisiin ja piirroksiin.

Kaikki kalusteet saapuivat osina paketeissa. Työn avuksi otettiin työkalupakki, josta löytyivät tavallisimmat työkalut.

Työkaluista tärkeimmäksi osoittautui ruuvimeisseli, joka tosin vaihtui hyvin nopeasti sähköiseen ruuvinvääntimeen. Kymmenten ruuvien vääntäminen sujui sähköisellä apulaisella vaivattomasti.

Lisäksi tarvittiin vasaraa, ja Ikean kalusteen kokoamisessa sen paketissa ollutta kuusiokoloavainta.

Kerran tarvittiin myös pihtejä irrottamaan väärään koloon joutunut puutappi.

Tv-tasot koottiin valokuvausstudion lattialla. Laaja vapaa tila helpotti työn kulkua – pienessä olohuoneessa kokoaminen olisi ollut hankalampaa.

Ikean tv-tason kiiltävä pinta oli suojattu tiiviillä muovikalvolla. Hyvä niin, sillä valmiin kalusteen pinta naarmuuntuu kokoamisvaiheessa helposti, jos lattiapinta on kova tai sillä on hiekanmurusia.

Askon ja Iskun kalusteiden suojaamaton, maalattu pinta kärsi kokoamistyön aikana kovalla, maalatulla lattialla. Kotona kokoamistyö kannattaa tehdä pehmeän maton päällä.

Kärsivällisyys on myös tarpeen, ja tarkka tutustuminen ohjeisiin sekä osiin. Samanlaisilta näyttäviä osia voi olla paketissa montaa kokoa. Jos osat menevät työn tuoksinassa sekaisin, lopussa voi odottaa yllätys.

Tv-tasojen kokoamisessa riitti työtä, ja kuuma tuli.

"Ikean tason kasaaminen tuntui selkeämmältä kuin kahden muun. Mikään kasatuista kalusteista ei kyllä ole aivan minun makuuni, eivätkä tv-tasot tuntuneet kovin laadukkailtakaan", Sarla sanoo.

Nopeimmin sujui Iskun hyllytason kokoaminen.

Se oli kokeilluista myös pienin kooltaan. Toisaalta sen kokoaminen tuntui sekavalta monien eri työvaiheiden takia.

Suurin oli Ikean televisiotaso, jonka kasaamiseen kului vastaavasti myös eniten aikaa. Tarvittavat osat löytyivät kaikista paketeista.

Jos huonekaluja ei jaksa koota itse, kalusteliikkeistä voi tilata kokoamispalvelun hoitamaan homman.

Siitä pitää olla valmis myös maksamaan. Yleensä työstä veloitetaan tuntihinnan mukaan, noin 40 euroa tunnilta.

Työstä voi saada kotitalousvähennyksen.

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>