Unelmakodissa on avaruutta ja omaa rauhaa

Lapsiperhe löysi 1960-luvun kerrostalosta valoisan asunnon, joka tuntui heti omalta. Kirsi Rantama kertoo kodistaan arkkitehdin ja perheenäidin silmin.

Kun helsinkiläiset Kirsi Rantama, 40, ja Kivi Keller, 43, alkoivat etsiä uutta kotia, tärkeäksi kriteeriksi nousi tila.

Heidän mielestään ihanneasunnossa piti olla lääniä yhdessäololle, mutta kaikille myös omaa rauhaa. Kodin piti lisäksi olla sellainen, että se muuntuu perheen mukana.

Tilaa tarvittiin myös pitkälle pöydälle, sillä Kivi on innokas kokki ja vieraita käy usein.

Pitkän katselun jälkeen se oikea sitten löytyi alkuvuonna 2010.

Perhe asuu nyt Helsingin Niemenmäessä 120 neliön kodissa talossa, joka rakennettiin vuonna 1962. Kuudennen kerroksen asunto täytti toiveet valoisuudesta ja muunneltavuudesta. Etenkin 60-luvun selkeys miellytti heti ammattilaisten silmää. Sekä Kirsi että Kivi ovat arkkitehtejä.

"Asunto on modernin avara, mutta ikkunat isommat kuin uusissa taloissa", Kirsi kiittelee.

Koti toimii hyvin lapsiperheen arjessa. Oleskelutilat ja makuuhuoneet ovat selkeästi erillään. Välissä on pitkä käytävä, josta ovet avautuvat neljään makuuhuoneeseen.

"Jos tähän aukkoon tehtäisiin vielä liukuovi, kaikki äänet leikkejä myöten pysyisivät tuolla puolella", Kirsi suunnittelee olohuoneen puolella.

Perheeseen syntyy pian kolmas lapsi. Kolmikon kasvaessa huoneet järjestellään uudelleen: esikoinen siirtynee käytävän päähän.

Sieltä johtaa rappukäytävään lasten oma ovi. Nyt pojat, 8-vuotias Aaro ja 6-vuotias Arttur, jakavat yhteisen makuuhuoneen ja leikkihuoneen.

Kirsi pitää tilajakoa privaattipuoleen ja yhteisiin tiloihin mainiona asiana.

"Jos jotakin saisin muuttaa, lisäisin neliöitä keittiöön ja kylpyhuoneeseen. Vauvan hoidolle saisi olla enemmän tilaa. Sitten tämä olisi unelmien koti."

Suomalaiset asunnot palvelevat yleensä hyvin lapsiperheitä, Kirsi Rantama arvioi koteja ammattilaisen ja myös perheenäidin silmin.

"Ne suunnitellaan perusperheille eli pariskunnalle ja kahdelle lapselle. Tilat eivät hevin muunnu toisenlaisille perheille."

"Meillä kotien pohjat ovat tylsänkin järkeviä. Monimuotoisuus puuttuu. Tarvittaisiin tiloja, joita voi käyttää moneen tarkoitukseen asukkaiden tarpeiden mukaan."

Kirsi Rantama soisi myös, että kerrostaloihin rakennettaisiin enemmän yhteisiä tiloja.

"Niissä voisi olla vaikka yöpymistila asukkaiden vieraille tai tapaamistila, jossa lapset voivat leikkiä ja vanhemmat tavata toisiaan."

Lapsiperheille myös kodin seinien ulkopuolinen maailma on tärkeä. Oleellisia kysymyksiä ovat esimerkiksi nämä:

Onko parveketta, jossa vauva voi nukkua? Pääseekö asunnosta ulos ja sisään lastenvaunujen kanssa? Voivatko lapset leikkiä pihassa? Miten leikkipuistoon pääsee turvallisesti?

"Arki helpottuu, jos kaupat ovat lähellä. Hyvät julkiset kulkuyhteydet takaavat sen, että lapset pääsevät harrastuksiinsa, eikä perheen elämä pyöri lasten kuljetusten ympärillä", Kirsi luettelee.

Olohuoneessa piisaa tilaa pienen kaksion verran. Sieltä ovat löytäneet paikkansa kymmenen hengen pöytä, sohvanurkka ja lukusoppi. Se on yksi Kirsin lempipaikoista. "Tykkään istahtaa siihen lukemaan. Näen samalla, mitä kotona tapahtuu."

Perheenjäsenet mahtuvat tekemään omia juttujaan myös olohuoneessa. Jos joku haluaa katsoa televisiota, se ei häiritse muita.

Televisio lymyää piilossa verhon takana silloin, kun sitä ei katsota.

"Emme halua, että se dominoi koko huonetta."

Kodin sisustus henkii samaa 50–60-lukua kuin asuntokin. Katseen vangitsee kuitenkin valtava kattokruunu.

"Edellinen asukas kysyi, onko täällä jotakin, jonka haluaisitte. On kiva ajatus, että asunnossa on jotakin alkuperäistä."

Tällä viikolla Rantaman ja Kellerin perheessä on juhlittu kattokruunun alla urakalla. Kakkua on maisteltu sekä äidin että kuopuksen synttäreillä.

Siksi pojat eivät kanna äidille kakkukahveja sänkyyn tänään, äitienpäivän aamuna. Sen sijaan perhe ajaa sukuloimaan Lahteen, jossa vietetään juhlapäivää neljän sukupolven kesken.

"Menemme äitienpäivälounaalle äitini ja isäni äidin kanssa."

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi