31.1.2010 3:00
Kati Tuominen-Niittylän ja Kristina Riskan Arabialle suunnittelemassa KoKo-astiastossa on paljon värejä. Kymmensenttistä pikkulautasta voi käyttää moneen tarkoitukseen.
Astiaostoksilla suositaan taas värikkäitä ja koristeellisia astioita. Pitkään jatkunut kattauksen valkoinen kausi on siis trendinä selvästi ohi. Se on saanut valmistajat uusille linjoille.
Arabian Paratiisi, 40-vuotias ikisuosikki, on saanut paljon kaltaisiaan seuraajia: astian pinta on kauttaaltaan koristeltu.
Taiteilija Birger Kaipiaisen (1915–1988) suunnittelema astiasto sai uudet kuviot, kun Arabia viime keväänä toi markkinoille Runon. Sen koristeet on suunnitellut taiteilija Heini Riitahuhta.
Neljästä vuodenajasta muistuttavat astiat ovat nimiltään Kesäsäde, Syyshehku, Talvitähti ja Kevätkello.
Runonkin muodot ovat siis vuodelta 1969. Paratiisin alkuperäiset ovaalit ruokalautaset ovat kustannusten säästämiseksi aikoinaan vaihtuneet pyöreiksi, mutta nyt Arabia lupailee ovaaleja takaisin, koska asiakkaat ovat niitä kiihkeästi toivoneet.
Uusia, nykyajan vaatimia – espressokupin ja kahvimukin tapaisia – astiaston lisäosia Runoon muotoilee professori Heikki Orvola, joka viimeksi täydensi sarjaa kolmen litran tarjoilukulholla. Se tuli kauppoihin tammikuussa.
Monissa väreissä hehkuvan Arabian KoKo-astiaston osille on suunniteltu useita käyttötarkoituksia. Esimerkiksi halkaisijaltaan kymmensettinen lautanen käy niin mukin tai lasin aluseksi kuin kanneksikin.
Kotimaista suunnittelua edustaa myös Arabian emoyhtiön Iittalan Satumetsä, jonka kuviot on suunnitellut graafikko Klaus Haapaniemi. Satumetsäkin tuli kauppoihin viime vuonna.
Astioiden muoto on sama kuin Haapaniemen Taika-sarjan vuodelta 2007. Niidenkin muotojen takaa löytyy Heikki Orvola, jonka 2006 suunnittelemiin Aika-astioihin Haapaniemen koristeet kiinnitetään.
Taika ja Satumetsä eivät Iittala-merkistään huolimatta ole suomalaista tekoa. Molemmat astiasarjat tehdään siirtokuviaan myöten Thaimaassa.
Se myös näkyy harmittavasti astioiden laadussa. Haapaniemen pienikuvioiset ja yksityiskohtaiset koristeet ovat painojäljeltään paljon tuhruisempia kuin Riitahuhdan Runon kuviot, jotka ovat Arabian oman tehtaan jälkeä.
Myös Marimekko on pitkän tauon jälkeen tuonut markkinoille muitakin astioita kuin mukeja, peltiastioita ja tarjottimia.
Oiva-astiasarjan on muotoillut keraamikko Sami Ruotsalainen, ja sen ensimmäiset kuviot ovat Marimekon kankaista tutun taiteilija Maija Louekarin käsialaa.
Viime vuonna kauppoihin tulleet Siirtolapuutarha- ja Räsymatto-kuviot ovat osoittautuneet suosituiksi.
Nämäkin astiat ovat suunnittelua lukuun ottamatta kokonaan Thaimaassa valmistettuja.
Ruotsissakin on innostuttu kuvioista ja väreistä. Rörstrandin astiasarjoista räväkin on viime vuonna myyntiin tullut Kulinaria, jossa kesäniityn heleät värit yhdistyvät puutarhasta ja metsästä poimittuihin kuvioihin.
Kulinariassakin koristeet peittävät valkoisen astian koko pintaa. Muodoiltaan sarjan astiat muistuttavat kovasti Arabian 1950-luvun Kiltaa.
Kulinarian on suunnitellut nuori ruotsalainen graafikko Hanna Werning, joka Klaus Haapaniemen tavoin on hakenut vaikutteensa Lontoosta. Werningin edellinen, vuonna 2008 mallistoon tullut Hanna-astiasto muistutti kuvioiltaan 1960-lukua.
Kulinariasta tuli edeltäjäänsäkin nostalgisempi; se on kuin suoraan 1950-luvulta.
Werning on suunnitellut luonnosta poimittua värikyyttä myös tapetteihin ja kankaisiin. Niistä tulevat mieleen arkkitehti Josef Frankin (1883–1967) Svensk Tennille suunnittelemat, rehevästi kukkivat klassikot.
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi