Villa Ensistä näkee koko elämänkaaren

Karin Lehto asuu Eiranrannassa Villa Ensi -palvelutalossa. Parveketerassilta hän katselee merta ja vilkuttelee turisteille.

Puoliympyrän mallisessa olohuoneessa on neljätoista pientä kaari-ikkunaa. Huonetta ympäröi saman mallinen parveketerassi.

"Ihana, kun on aina erilainen näkymä: milloin meri ja purjeveneet, milloin viehättävät Eiran vanhat talot", Karin Lehto, 83, sanoo.

Hän on asunut vuoden helsinkiläisessä Villa Ensi -palvelutalossa, yhdessä kuudestatoista asunnosta.

Keltainen jugendtalo on Merikadulla, korttelin päässä Kaivopuistosta ja lähellä Carusel-kahvilaa. Sen pyöreät parvekkeet, kaari-ikkunat ja kupolitorni erottuvat merenrantaan asti.

Ohikulkijoiden mielenkiinto Villa Ensiä kohtaan ei Lehtoa häiritse.

"Jos istun parvekkeella, vilkuttelen usein sightseeing-busseille. Oloni ei ole niinkään ylpeä, vaan hirveän iloinen ja etuoikeutettu."

Selim A. Lindqvistin suunnittelema talo rakennettiin yksityiseksi synnytyssairaalaksi vuonna 1912. Sen rakennuttivat liikemies Uno Staudinger ja hänen vaimonsa Johanna, jotka nimesivät sairaalan Ensi-tyttärensä mukaan.

"Olohuoneeni oli sairaalan juhlasali. Toisella asukkaalla on ruokapöytä entisen leikkauspöydän paikalla", Lehto sanoo ja nauraa.

Lehto rakastui Villa Ensiin ensisilmäyksellä.

"Sain perintönä pyöreän mallisen sohvan. Se oli kuin tehty tähän olohuoneeseen. Kiinni rakennettuun oviaukkoon sain puolet kirjahyllystäni. Se on millilleen oikean kokoinen. En tiedä kohtalosta, mutta jotakin merkillistä johdatusta on olemassa." 

Villa Ensi ei ole ensimmäinen jugendtalo, jossa Lehto on asunut.

Hän asui perheensä kanssa parikymmentä vuotta 300-neliöisessä Villa Ulrikassa Kaivopuiston kupeessa. Asunnossa pidettiin myös aviomiehen työpaikan edustustilaisuuksia. Lehto kävi Hankenin eli ruotsinkielisen kauppakorkeakoulun, mutta jäi perheen perustettuaan kotiin.

Villa Ulrikasta Lehdot muuttivat Kaivopuistoon Puistokadulle vuonna 1914 rakennettuun taloon.

Aviomiehen kuoleman jälkeen Lehto ei jaksanut ensin ajatella muuttoa omasta kodista. Sitten hän huomasi, ettei yksinäisen vanhan ihmisen ollut viisasta jäädä suureen huoneistoon.

"Söin aina keittiönpöydän ääressä enkä ruokasalissa. Makuuhuoneeseen tarvitsin vain sängyn", Lehto sanoo.

Villa Ensin kaksiossa tutuille tavaroille on juuri sopivasti tilaa.

Nyt Lehto syö joka päivä lounaan yhdessä muiden asukkaiden kanssa. Katetuissa pöydissä on leikkokukkia. Iltapäiväkahvit juodaan puutarhassa, jossa on huvimaja.

Rakennus on jugend-idealle uskollinen, kokonaisvaltainen taideteos.

Ohikulkija voi koskettaa käsin Harald Sörensen-Ringin patsaita Äitiyden ilo (1911) ja Jäähyväiset (1910), jotka reunustavat pääsisäänkäyntiä kadun puolella. Tontin muurien ulkopuolella, sisäpihan kulman syvennyksessä seisoo Tove Janssonin isän, Viktor Janssonin veistos Taistelija/Valmis (1913).

Lehdon mielestä parhaimmillaan jokainen rakennus edustaa paikallista kulttuurihistoriaa.

"Vanhojen talojen julkisivut pitäisi säilyttää. Asunnot voi kunnostaa sisältä, kuten Villa Ensissä."

Naapurikseen Lehto sai lapsuudenaikaisen parhaan ystävättären isosiskon.

"Kaikki ovat täällä tuntevat toisensa ja ovat sinut toistensa kanssa. Ei tarvitse ajatella titteliä tai sukunimeä. Olemme pieni tiivis yhteisö, jossa kukaan ei marise."

Oven voi silti sulkea omalla avaimella, jos ei kaipaa vieraita.

Öisin voi olla huoletta. Palvelutalon 2 000–2 500 euron kuukausivuokraan sisältyy turvallisuusjärjestelmä. Henkilökunta ei asu Villa Ensissä, mutta turvaranneke hälyttää tarvittaessa turvapalveluihin ja hoitajan paikalle.

Vaikka Lehto asuu muiden vanhusten kanssa, ympäristössä näkyy ja kuuluu ihmisen koko elämänkaari.

"Nuoret äidit lykkäävät vaunuissa vauvojaan, vanhukset käyvät kävelyllä ja lapset pelaavat jalkapalloa viereisellä kentällä. Se on mukavaa."

Palvelutalon huoneita vapautuu periaatteessa vain, jos asukas kuolee tai joutuu hoitokotiin.

"Toivottavasti pysyn Villa Ensissä viimeiseen hengenvetoon saakka", Lehto sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi