Ylipuutarhuri asuu töidensä keskellä

Kun kasvitieteellisen puutarhan portti illalla sulkeutuu, ylipuutarhuri Marko Pesun koti rauhoittuu. Päivisin omalta pihalta voi löytyä piknik-porukoita.

Olohuoneen ikkunalaudalla on kaktus ja muutama agave.

"Mahdollisimman helppohoitoisia kasveja", Marko Pesu toteaa.

Helsingin yliopiston kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri ei halua tuoda töitä kotiinsa – ne kun ovat ulkona koko ajan käden ulottuvilla.

Kaisaniemessä puutarhan keskellä, pienellä mäennyppylällä kohoaa vaaleankeltainen puutalo. Pihalla lojuu lasten punainen muovimopo, ja kivituhka rutisee jalkojen alla.

Aamuisin Marko Pesu herää työn ääniin yhdessä talon viidestä asunnosta. Makuuhuoneen seinän toisella puolella on yliopiston toimistotiloja. Oven paukahduksen kovuudesta ja askelten töminästä Pesu tunnistaa, kuka alaisista kulloinkin saapuu töihin.

"Työaika on liukuva, mutta meillä käytetään näköjään paljon liukuman aikaisuutta. Itse en ole aamuihmisiä", hän naurahtaa.

Työmaa avautuu heti ikkunoiden takana. Takapihalla riippaonnenpensaan nuput avautuvat ja keltakotakuusaman oksat kurottavat vihertävän nurmen ylle.

Pesulla ei ole todellista vapaa-aikaa. Matka lähikauppaan Stockmannillekin katkeaa, kun puutarhan poikki kävellessä tulee mietittyä, mitä kasveille pitää seuraavaksi tehdä.

"Tavallaan teen työtä koko ajan, kun liikun ulkona."

Mutta Pesu ei valita. Hänhän asuu puutalossa meren rannalla keskellä Helsinkiä.

Ylipuutarhurin perhe on asunut täällä viitisen vuotta. Asunnon katonraja siintää lähes neljässä metrissä vaaleiden puulattioiden yllä, tilaa on hieman alle 70 neliötä.

"Tämä on kaupunkiasumista, jota voin sietää. Vaikka tuolta puutarhan viereisestä kerrostalosta on tänne komeat näkymät, en suostuisi asumaan siellä."

Koti on keskellä kaupunkia. Muuten tunnelma muistuttaa pikemminkin maaseutua.

"Lapset ovat saaneet kummallisen kuvan Helsingistä. He ovat oppineet, että kun talvella sataa lunta ja pitää päästä ulos leikkimään, haetaan tallista traktori ja tehdään lumityöt."

Talon vieressä piharakennuksessa on iso puusauna, jonne voi hipsiä pihan poikki kylpytakki päällä.

"Kun ulkopuutarhan portit menevät kiinni, tämä on kaikkien täällä asuvien kotipiha, oma yksityinen pientilamme", Pesu sanoo.

Muulloin piha on kaikkien helsinkiläisten olohuone.

"Puutarhaan saa tulla piknikille, ja kyllä, korissa saa olla vaikka pullo punaviiniä. Täällä saa pelata palloa ja telmiä, kunhan siivoaa roskansa pois. Toki joku tulee nappaamaan niskasta kiinni, jos meinaa laittaa kasvit rusetille."

Tuska-festivaalin aikaan puutarhan tuntumassa vaeltaa laumoittain sympaattisia, synkkiin pukeutuneita hevareita.

"Kun istun tuossa portailla, pihan poikki kävelevistä ihmisistä monet ovat hirveän vaivaantuneita, mutta aivan suotta. Ei se minua vaivaa."

Puutarha on ollut paikoillaan jo yli 180 vuotta. Pesun kotitalo valmistui ylipuutarhurin virkataloksi vuonna 1831, kaksi vuotta sen jälkeen kun puutarha oli siirretty Turun palon jäljiltä Helsinkiin.

Alun perin talo oli nykyisen kasvimuseon paikalla. Sen tieltä ylipuutarhurin koti purettiin palasiksi ja rakennettiin uudelleen nykyiselle paikalleen vuonna 1903.

Talo on ehtinyt nähdä paljon. 1930-luvulla sen keskelle paloi reikä, kun seinähirret syttyivät tuleen katon kunnostuksen yhteydessä.

"Yhdessä kohdassa vintillä näkee vieläkin hiiltyneet hirrenpäät", Pesu kertoo.

Kun puutarhaa vuonna 1944 pommitettiin, kasvihuonelasit rikkoutuivat. Vain jättilumme selviytyi – se, joka vieläkin kasvaa lummealtaassa. Ylipuutarhurin talon toinen siipi romahti kokonaan, mutta se rakennettiin uudelleen.

Marko Pesun mielestä kunnostustöissä pitää kunnioittaa vanhan talon henkeä. 1960-luvun remonttien jälkiä hän suree.

"Ikkunat ja ovet tärveltiin. Tilannetta ei voi enää pelastaa menemällä Rakennusapteekkiin ja ostamalla tilalle uutta ikkunaa suunnilleen samalta vuosikymmeneltä. Ei se ole sama asia. Se ikkuna ei ole koskaan kuulunut tähän talon."

Nyt ikkunan takana kesä odottaa vuoroaan.

Ja vaikka Pesu väittää, ettei tuo töitä kotiin, kyllä ne sisälläkin vastaan tulevat.

Olohuoneen harmaalla sohvalla on läjä tyynyjä, joiden kangas on kuvioitu kultaisilla ja vihreillä lehdillä.

Myös verhoissa on lehtiä.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi