Haikaranpesän kaksoset eivät kohdanneet vuosikymmeniin

Siegfried Samson syntyi Danzigissa 80 vuotta sitten – kuin Günter Grass

Gdansk. Gdanskilainen Siegfried Samson täyttää 80 vuotta tänään 16. lokakuuta. Se tarkoittaa, että hän on syntynyt samana päivänä kuin Günter Grass.

"Eikä vain samana päivänä, vaan myös samassa Haikaranpesäksi kutsutussa synnytyssairaalassa. Perheen perimätiedon mukaan samalla kellonlyömälläkin", Samson kertoo.

Haikaranpesä oli Danzigin valtiollinen naistenklinikka Schellmühler Wegillä, nykyisellä Kliniczna-kadulla.

Siitä eteenpäin tarina voisi olla kuin äijäversio Krzysztof Kieslowskin Veronikan kaksoiselämästä. Günter Grassiin Samson tutustui varsinaisesti vasta eläkeiässä.

Lapsuuden ja nuoruuden ympyrät olivat eri puolilla Danzigia, joka maailmansotien välissä oli Kansainliiton valvoma vapaakaupunki niin sanotun Puolan käytävän ja Saksalle kuuluvan Itä-Preussin välissä. Grassit asuivat Langfuhrissa (nykyinen Wrzeszcz), Samsonit keskustassa.

Samanikäiset pojat ehtivät joutua 17-vuotiaina sotaan ja Saksan romahdettua liittoutuneiden sotavangeiksi.

Günter Grass päätyi sudeettialueen Marienbadin sotasairaalan kautta amerikkalaiseen sotavankileiriin Baijeriin ja istui siellä kesällä 1945 avoimen taivaan alla juttelemassa vakavia baijerilaisen ikätoverinsa Josephin kanssa.

Sipulia kuoriessa -kirjassaan Grass kertoo tunnistaneensa tämän sittemmin Joseph Ratzingeriksi, josta huhtikuussa 2005 tuli paavi Benedictus XVI.

Sodan päättyessä Siegfried Samson oli englantilaisten miehitysalueella Pohjois-Saksassa. Vankileiriltä päästyään hän työskenteli jonkin aikaa maatilalla Tanskassa ja alkoi sitten tiedustella Punaisen ristin kautta perhettään.

"Osoittautui, että äitini oli jäänyt Gdanskiin, ja Punaisen ristin avulla onnistuin saamaan matkustusluvan sinne."

Kun Grass vapauduttuaan hankkiutui oppisopimuksella hautakiviveistämöön, pyrkiäkseen vielä suljettuun Düsseldorfin taidekouluun, Samson kävi puolalaistetussa Danzigissa koulunsa loppuun ja meni töihin sittemmin kuuluisalle Gdanskin telakalle. Telakkatyö vaihtui pian ammattikoulun opettajan tehtäviin, ja siitä virasta Siegfried Samson jäi eläkkeellekin. Hän ei siis ollut mukana telakan kansannousuissa.

Hän kuvaa elämäänsä epädramaattiseksi. "Vaikeinta oli puolan kielen oppiminen."

Voittopuolisesti puolalaisessa ympäristössä Samson on säilyttänyt hyvin äidinkielensä. Siinä on osaltaan auttanut Gdanskin saksalaisen vähemmistön yhdistys, jonka tilat sijaitsevat Wrzeszczissä vain parin korttelin päässä Günter Grassin lapsuudenkodista.

Suuri osa alueen saksalaisista pakeni puna-armeijan lähestyessä alkutalvesta 1945, ja jäljelle jääneitä saksalaisia pakkosiirrettiin Puolan uuden länsirajan taakse 1945–47.

"Gdanskiin kuitenkin jäi saksalaisia, jotka olivat esimerkiksi naimisissa puolalaisen kanssa. Myös telakka ja muu raskas teollisuus tarvitsi saksalaista ammattiväkeä", yhdistyksen kulttuurisihteeri Margret Kutschke kertoo.

Gdanskin, Sopotin ja Gdynian muodostaman miljoonan asukkaan kolmoiskaupungin alueella ja Pommerissa asuu joitakin tuhansia saksalaista alkuperää olevia – yhdistyksen jäsenmäärä on viisituhatta, mutta Kutschke arvelee, että niiden lisäksi on monia, jotka eivät halua tuoda esiin aikoinaan epätoivottua etnistä alkuperäänsä. Saksalaisen vähemmistön yhdistyksen perustaminen kävi mahdolliseksi vasta 1990 Puolan siirtyessä demokratiaan.

Siitä lähtien Samsonkin on käynyt tiiviisti yhdistyksen tilaisuuksissa ja toimii myös saksalaisturistien oppaana. Aktiivisena jäsenenä hän on vihdoin tutustunut kuuluisaan ikätoveriinsa Danzigin naistenklinikalta.

Nyt Samson lupautuu yhdistyksen kahvitilaisuuteen lukemaan otteita Peltirummusta Grassin Gdanskin-vierailun ja lähestyvän syntymäpäivän kunniaksi. Ja samalla tietysti omankin syntymäpäivänsä.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi