Kauheuden takana oli suurempi kauheus

Günter Grass kirjoitti sota-ajan nuorison vaikeasta havahtumisesta saksalaisten rikoksiin

Jos joku pitää Günter Grassia vaikeana kirjailijana – vaikealukuisena siis – hän yllättyy iloisesti. Omaelämäkerralliseksi romaaniksi kaiketi luokiteltava Sipulia kuoriessa etenee letkeästi lapsuuden Gdanskista sodanjälkeisten taideopintojen kautta 1960-luvun alkuun, Peltirummun ilmestymiseen ja ensimmäiseen avioliittoon.

Ja kuitenkin sen ymmärtäminen oli monille niin vaikeaa.

Viikonvaihteessa nähdyssä saksalaisessa dokumenttielokuvassa Grass vertasi kirjansa kohutuimman kohdan syntyä kapseloituneeseen kranaatinsirpaleeseen – sellainen hänellä on olkapäässään – joka äkkiä vain lähti liikkeelle.

Valtava mediakohu syntyi, kun kirjan yksityiskohta irrotettiin kontekstistaan, zoomattiin itse asiaa suuremmaksi ja kytkettiin symboliarvoon, jonka kanssa sillä oli varsin vähän tekemistä.

Mitä Grass itse asiassa kertoi?

Että oli kasvanut ja kasvatettu sotien välisen saksalaisuuden hengessä ja käytännössä, jossa sukupolvet ja yksilöt alkoivat uskoa Saksan ja sen johtajan messiaaniseen tehtävään.

Että näki merkkejä siitä, mitä maassa oli tapahtumassa, mutta ei ymmärtänyt saati yrittänyt ottaa siihen kantaa.

Että ilmatorjunta-apulaisena ja työpalvelussa toimittuaan haki 17-vuotiaana vapaaehtoiseksi sukellusvenelaivastoon, mutta sai käskyn ilmoittautua SS:n alaisiin panssarijoukkoihin (ilman tatuointeja ja pahamaineista SS-koulutusta).

Että tämä kolkonkaikuinen asepalvelus oli katketa alkuunsa puna-armeijan katjuša-keskitykseen ja sitten tuhotusta yksiköstä eksyneenä ja haavoittuneena harhailuun omien teloituspartioita väistellen.

Missä siinä oli se teko, joka kyseenalaistaisi kirjailijan oikeuden toimia moraalisena omanatuntona? Elinkautinen tuomitseminen 17-vuotiaana tehdyistä ajatusrikoksista ei oikein sovellu demokratian periaatteisiin.

Teoksen kokonaisuudessa tuo vaihe näkyy osana vaikeaa prosessia. Sotasukupolven oli opittava käsittämään, että tappion kauheuden takana oli vielä suurempia kauheuksia.

Ja mitä tekemistä sipulilla on sen kaiken kanssa? Peer Gyntistä tuttu vertauskuva ihmisestä etsimässä elämänsä ydintä, välillä kyyneleitä vuodattaen, toimii jälleen kerran.

Sipuli on Grassille luonteva valinta monien aiempien ruokasymbolien jatkoksi.

Hänen isänsä oli – aivan kuten Peltirummun Matzerath – innokas kokki, ja Grass itse innostui ruokaresepteistä maailman epätodennäköisimmässä paikassa, sotavankileirillä, jossa kalorit oli laskettu ihmisen vähimmäistarpeiden rajalle.

Vankien keskenään organisoima kokkikurssi Kaakkois-Euroopan huippuravintoloissa työskennelleen keittiömestarin johdolla on huikea esimerkki fiktion voimasta – kaikki ruuat "valmistettiin" kuvitteellisista aineksista.

Kuvitteellinen sipulikin tuli kuorittua loppuun. Grass vakuutti Gdanskissa, ettei teokseen tule jatkoa.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi