lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
KRITIIKIN KLASSIKOT

Pentti Haanpää: Kenttä ja kasarmi. Kertomuksia tasavallan armeijasta

15.11.2006 15:47

Pentti Haanpää: Kenttä ja kasarmi. Kertomuksia tasavallan armeijasta. – Kansanvalta 1928.


”Psykologinen ahtaus, joka toistaiseksi vaivaa Haanpään naturalistista käsitystä, on tämmöisessä välityössä kostautunut hänelle pahasti.”

Lauri Viljanen. Helsingin Sanomat 20.6.1928

Pentti Haanpäältä on alettu odottaa paljon, ehkä liikojakin. Vastuu, joka on pantu nuoren kirjailijan hartioille, on ilmeisesti herättänyt hänessä jonkinlaisen vastavaikutuksen. Vakuuttaakseen ehkä ennen kaikkea itselleen, että hänellä on vielä nuoruuden vapaus tehdä kokeiluja, etsiä ja erehtyäkin, Haanpää on antanut taiteilijaminälleen vapaat ohjat ja vetänyt haikailematta viimeiset johtopäätökset siitä hiukan raa’an naturalistisesta kuvaustavasta, joka alunperin on ollut hänen laatumerkkinsä. Kun nuoren kirjailijan vielä rajoitettu elämyspiiri on pakottanut hänet tekemään tämän semmoisella alueella kuin puolustuslaitos, on hänen uudesta kirjastaan tullut pahennuksen aihe. Toisaalla on katsottu hänen tekevän repivää ja hajoittavaa työtä. Vasemmistolehdissä on näitä "paljastuksia" tietenkin tervehditty riemulla, onpa pakinapalstoilla jo yritetty kosiskella nuorta tekijää puoluekarsinaan, jossa tähän mennessä on ollut puute ensiluokan kirjailijoista. Kuten jo edellä olen viitannut, Haanpään kirja ei ole tendenssikirja siinä mielessä, että kirjailijalla olisi ollut jokin varmaksi ajateltu vakaumus, jonka pohjalta hän olisi lähtenyt arvostelemaan näkemäänsä ja kuulemaansa. Mutta se on tendenssikirja sen verran, kuin jokainen vahvoin värein tehty todellisuuskuvaus voi sitä olla. 

Kirjan paljastusluontoisuudesta merkittäköön vain, ettei tekijä maalaile räikeästi mitään aineellisia epäkohtia, vaan sitä sielullista ilmapiiriä, joka hänen käsityksensä mukaan armeijassa vallitsee. Haanpää tahtoo antaa sen käsityksen, että miehistön suhde alipäällystöön ja upseeristoon on luonnostaan vihamielinen. Edellinen koettaa päästä palvelusajastaan niin vähällä kuin mahdollista, jälkimmäisiä kalvaa jonkinlainen katkera tympeytyminen, joka ajaa heitä käyttämään valtaansa niin häikäilemättä kuin suinkin. 

Kirjallisuuspalstalla ei ole paikallaan pohtia sitä, onko kirjoittajalla ollut aihetta kuvata kasarmielämää siinä sävyssä, kuin hän on tehnyt. Haanpää koettaa antaa objektiivisuutta tuolle puolittain itsetiedottomalle tendenssilleen vetoamalla suomalaisen miehen piintyneeseen, kesyttämättömään vapaudenhaluun. Näissä havainnoissa on epäilemättä totuuden siemen. Hänen kuvaustaan ei kuitenkaan voi yleistää kovin rohkeasti, koska nuoren tekijän näkökulma on ilmeisen rajoitettu. Kirjailijalaatunsa mukaisesti hän tuntee suurinta myötätuntoa semmoisia yksilöitä kohtaan, joille kaikkeen yhteiskunnalliseen kuriin tottuminen on maailman vaikein asia. Sitä paitsi hän on semmoisella innolla rientänyt panemaan paperille ”alokkaan” elämyksiä, että lukijalle jää hyvin epäselväksi, mikä on se kokonaisvaikutus, jonka palvelusaika jättää armeijassa olleeseen. Se hätäisyys ja tilapäisyys, jolla Haanpää ilmeisestikin on koetellut kykyään uudessa aihepiirissä, käy selvimmin ilmi kirjan taiteellisesta puolesta. Psykologinen ahtaus, joka toistaiseksi vaivaa Haanpään naturalistista käsitystä, on tämmöisessä välityössä kostautunut hänelle pahasti. Hän on luullut, että kuluneimmilla sotilassutkauksilla annettu ”paikallisväri” on ilman muuta taidetta. Puhumattakaan törkeästä mauttomuudesta se todistaa tekijässä taiteellista naivisuutta, jota Haanpäältä ei olisi osannut enää odottaa. Kaikkein vähimmin voi Haanpäälle olla iloa siitä, että hänen kokeilunsa, jossa pelkkä artistinen karkeismaalaus peittää sekä persoonallisen myötätunnon että satiirin idut, otetaan poliittisena tendenssikirjana.   L[auri]. V:[ilja]nen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.