Sukupolvi vanheni Proustia odotellessa

Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin ilmestymisen mittaan Vanhan valtaajat ehtivät eläkeikään

Pariisissa lensivät katukivet. Prahan kevät murskattiin. Afrikassa sadattuhannet kuolivat nälkään ja Helsingissä maalattiin Temppeliaukion kirkkotyömaan kallioperustaan syyttävä sana Biafra. Marraskuussa vallattiin Vanha ylioppilastalo.

Samana syksynä 1968 ilmestyi Pirkko Peltosen ja Helvi Nurmisen suomentama Combray, ensimmäinen osa Marcel Proustin (1871–1922) romaanisarjaa Kadonnutta aikaa etsimässä.

Jatkoa saatiin odottaa yhdeksän vuotta. Suomentaja oli nyt Inkeri Tuomikoski (1935–2004), jonka viimeiseksi käännökseksi sitten jäi romaanin yhdeksäs osa (2003). Suomen oloissa poikkeuksellinen käännösprojekti valmistui, kun Annikki Sunin suomentama 400-sivuinen päätösosa Jälleenlöydetty aika kuluvalla viikolla ilmestyi.

Combrayn ilmestyessä Suomi oli savupiipputeollisuudesta ja idänkaupasta elävä, monin tavoin säännelty ja suljettu yhteiskunta – keskioluen myyntikin vapautui Alkosta vasta vuoden 1969 alusta.

Seitsemännen osan ilmestyessä 1989 Eurooppaa mullisti kommunismin romahdus. Kahdeksas osa julkaistiin 1994, jolloin Suomi päätti liittymisestä Euroopan Unioniin.

Viimeistä edellinen osa ilmestyi 2003, ensimmäinen, joka maksettiin euroilla. Savupiipputeollisuus yski, ja yhteiskunnan skenaarioissa tähdennettiin nyt tietoa, innovaatioita, avoimuutta ja palveluja.

Ja kun romaanisarjan ensimmäisen osan ilmestyessä palstantäyttäjien huolenaiheena oli nuoriso, sarjan päättyessä ongelmasukupolveksi leimattiin eläkeikään tulevat kuusikymppiset. Kummassakin tapauksessa samat tyypit.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi