29.9.2011 9:00
Ville Merisalo suunnittelee huomaamattomasti.
"Tämä on todella konkreettista suunnittelutyötä. Itselleni on aina ollut helpompaa hahmottaa maailmaa tällä lailla — todellisella tavalla", Ville Merisalo, 27, analysoi.
Kaksi vuotta pakkausmuotoilua Lahden muotoiluinstituutissa opiskellut Merisalo on kasvavalla alalla. Kulutusyhteiskunnassa pakkauksia riittää.
Suomessa alan opiskelumahdollisuudet ovat kuitenkin vähissä. Monelle pakkaussuunnittelu on vieras käsite. Merisalo on tästä hyvä esimerkki:
"En ollut kuullutkaan linjasta. Ystäväni aloitti Lahdessa huonekalumuotoilijana ja vinkkasi, että tämä voisi olla minulle se juttu."
Aiemmin graafisen suunnittelijan töitä tehnyt Merisalo ei ole sittemmin katsellut taakseen.
Merisalo sijoittui kuluneena keväänä kansainvälisessä Starpack-kilpailussa sarjansa toiseksi texmex-tuotteiden esittelypakkauksella. Kotimaisessa, aaltopahvin 100-vuotisjuhlakilpailussa sijoitus oli niin ikään toinen. Se tuli pahvisella akustiikkapaneelilla; eräänlainen pakkaus sekin.
Tuotteet kertovat alan monipuolisuudesta. Nykyään kaikki pakataan.
"Tykkään mallien tekemisestä, enkä ole hirveän ahkera luonnostelija. Se taas näkyy pitkiksi venyvissä päivissä. Uskon, että tällä keinolla oppii enemmän ja ainakin sitä tuntee oman mallinsa läpikotaisin."
Merisalon metodi on ongelmanratkaisu. Ongelmatonta tuotetta ei ole, ja kaiken voi aina suunnitella paremmin, vaikka pyörää ei olisi mahdollista keksiä uudestaan. Pahvilaatikko on kuitenkin kohtalaisen vanha keksintö.
"Kaupassa käydessäni huomaan tutkivani uusia pakkausvaihtoehtoja. Opiskelun myötä olen alkanut kiinnittää huomiota mitä kummallisimpiin asioihin."
Ympäristöystävällisyys ja uusiokäyttö kulminoituvat pakkausmuotoiluun. Lähtökohta on kuitenkin, että suunnitellaan jätettä, joka palaa kiertoon nopeasti.
"Ihmiset ihmettelevät, että suunnitellaanko me pahvilaatikoita? Pakkaukset ovat niin olennainen osa elämää, ettei tulla ajatelleeksi, että nekin ovat aina jonkun suunnittelemia."
Anonyymeiksi jäävät suunnittelijat tietävät, ettei paketeilla pääse aikakauslehtien sivuille taikka valokuvamallien pöksyihin, mutta ilman heidän työtään eivät pääsisi muotoilumaailman tähdetkään. Kukaan ei halua ostaa rikkoutuneita tuotteita, oli suunnittelijoina sitten Philip Starck taikka Tom Dixon.
Pakkausrakenteen lisäksi suunnittelussa keskitytään brändeihin ja erottuvuuteen. Vaikka Merisalolla on mielipiteensä henkilökeskeisestä designer-kulttuurista, on selvä, että työ tehdään tilaajan ehdoilla.
"Haluan vain tehdä duunini ja haluan, että se on mahdollisimman hyvää. Se, että tuote oikeuttaa olemassaolonsa vain suunnittelijan nimen takia, on typerää."
Tuleeko nimi Ville Merisalo sitten jonain päivänä tunnetuksi? Ehkä ei, mutta se ei tarkoita, ettei hän voisi olla joskus jopa paras alallaan. Tänä vuonna on edessä vielä ainakin yksi kilpailu, Euroopan pahvi- ja kartongintuottajien yhdistyksen järjestämä Pro Carton awards.
Merisalo tuumii hetken: "Ei taida tosiaan olla mikään ihme, että meitä pidetään tällaisina pahvipäinä."
Ville Merisalo, 27, on Helsingissä asuva opiskelija ja perheenisä.
Opiskelee kolmatta vuotta pakkausmuotoilua Lahden muotoiluinstituutissa.
Sijoittui tuotteillaan kahdesti toiseksi kotimaisessa Aaltopahvi 100 vuotta -kisassa ja kansainvälisessä Starpack-kilpailussa.
Musiikin harrastaja, toimittaa Luotiradio-nimistä nettiradio-ohjelmaa.
be.net/villemerisalo
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
AMMATTILIITOT uhkaavat järjestää lakkoja, jollei hilloja ala näkyä.
THAIMAAN seksituristeille on määrätty pakollinen tulvasana.
YLE FST:STÄ tuli Yle Fem ja nyt teinit odottavat vesi kielellä, milloin Yle Sex käynnistyy.
HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.
Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.