lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Atominainen

4.11.2010 13:43

terhi korhonen

Carolina Björkas kuvattiin Kumpulan kampuksella.

Carolina Björkas kuvattiin Kumpulan kampuksella.

"Fysiikassa on kaikki. Jos katson esinettä, tiedän, millainen rakenne siinä on sekä mistä sen ominaisuudet ja väri tulevat."

Näin puhuu 27-vuotias fysiikan tohtori Carolina Björkas. Hän on erikoistunut materiaalifysiikkaan ja tutkii eri aineiden säteilyvau-rioita Helsingin yliopistossa.

Björkas valmistui maisteriksi 23-vuotiaana ja tohtoriksi viime vuonna, eli 26-vuotiaana. Väitöskirja käsitteli fuusioreaktorimateriaalien mallintamista.

Tutkimus palkittiin kahdesti. Ensin tuli Helsingin yliopiston väitöskirjapalkinto, joka oli 4 200 euroa. Sitä seurasi 7 000 euron palkinto Ruth ja Nils-Erik Stenbäckin säätiöltä.

Tuore tohtori kulutti rahat käytännöllisesti: syyshäihin ja asuntolainaan.

Björkas varttui Vaasassa.

"Vanhemmat veivät minua tanssitunneille, pianotunneille ja kannustivat piirtämään. Kyllä sen tietää, jos jokin ei vain ole oma juttu."

Oman juttunsa Björkas löysi lukion fysiikanopettajansa avulla.

Björkas päätti hakea Helsingin yliopiston fysiikan laitokseen opiskelemaan.

"Ymmärsin, että fysiikka on minua varten heti, kun muutin Helsinkiin. Opiskelijakaverit tuntuivat samanlaisilta kuin minä."

Materiaalifysiikka ei sano tavalliselle talliaiselle mitään. Björkaksen mielestä aiheesta kannattaisi kuitenkin olla kiinnostunut.

Esimerkiksi fuusioreaktoreilla, joita Björkas tutkii, voidaan tuottaa tulevaisuudessa energiaa luontoystävällisemmin kuin nykyisellä ydinvoimalla.

Nykyisessä ydinvoimassa energia syntyy, kun raskaita aineita jaetaan pienemmäksi. Fuusioenergiassa puolestaan yhdistetään kevyitä aineita. Menetelmässä syntyy energian ohella heliumia, mutta ei ydinjätettä.

"Tähän mennessä kehitetyt pienet fuusioreaktorit ovat kuluttaneet enemmän energiaa kuin tuottaneet. Mutta tulevaisuudessa voidaan rakentaa isompia reaktoreita."

Fuusioenergiaa tutkitaan ympäri maailmaa. Ranskaan rakennetaan ensimmäistä isoa fuusioreaktoria Iteriä. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, on Iter valmis kymmenen vuoden päästä.

On selvää, että materiaalifysiikan tieteenala on kansainvälinen, ja Björkaskin matkustaa työssään melko paljon.

"Aina ei ymmärretä, että tutkimuksen tekeminen on hyvin sosiaalista työtä. Matkustan konferensseissa, joissa kaikki tieto pannaan jakoon."

Ainakin matka Keski-Euroopan konferensseihin lyhenee, kun Björkas muuttaa Saksan Jülichiin ensi keväänä aviomiehensä kanssa. Kaupungissa on iso tutkimuskeskus, josta löytyi tutkijanpaikka sekä Björkakselle että hänen ilmakehätutkijamiehelleen.

"Asumme Jülichissä ainakin parisen vuotta. Sen jälkeen en tiedä. Suomi on kiva maa. Mutta jos voisin työskennellä Iterin kanssa Ranskassa, tekisin sen."

Björkaksen työssä tarvitaan harkitsevuutta ja tarkkuutta. On kuitenkin olemassa yksi alue, jossa tohtori ei ole aineiden kanssa tarkka. "Kun kokkaan, en koskaan tee mitään reseptien mukaan."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

NytTen
nousussa

AMMATTILIITOT uhkaavat järjestää lakkoja, jollei hilloja ala näkyä.

laskussa

THAIMAAN seksituristeille on määrätty pakollinen tulvasana.

hyllytetty

YLE FST:STÄ tuli Yle Fem ja nyt teinit odottavat vesi kielellä, milloin Yle Sex käynnistyy.

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.