lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Joka paikan jengi

23.9.2010 12:31

milla von konow

No Philosophy eli Iiris Herttua (vas.), Yasmin Dursun, Emilia Tapprest, Jere Vilo ja Rosa Suviranta.

No Philosophy eli Iiris Herttua (vas.), Yasmin Dursun, Emilia Tapprest, Jere Vilo ja Rosa Suviranta.

Kaikki alkoi vuoden 2009 keväällä Emilia Tapprestin Helsingin kuvataidekouluun tekemästä päättötyöstä. 16-vuotias Tapprest tarttui aiheeseen, josta ei tiennyt mitään, mutta joka häntä kiinnosti eniten: graafiseen suunnitteluun.

Hän haastatteli ihailemiaan graafikoita CTRL-vaatemerkin suunnittelija Freemanista vaatesuunnittelija Daniel Palilloon.

"Puoli vuotta etsin tietoa, sitten alkoi sähellys", Tapprest selittää.

Tapprest päätti tehdä oman T-paitamalliston. Sähellyksen lopputulema oli yllättävän selkeä, tyylikäs ja muodikas mallisto, joka sai nimekseen No Philosophy.

"Ei mitään turhaa filosofiaa, vaan keskitytään olennaisimpaan, joka on aina se kaikkein vaikein asia. 2000-luku on niin sirpaleista. Kaikki uutiset tulevat pieninä osina, eikä mitään asiaa ymmärrä lopulta kunnolla. Siksi haluan panostaa taustatyöhön ja perehtyä proggiksissa yhteen asiaan kerrallaan", Tapprest selittää.

Pian No Philosophyssa oli mukana joukko Tapprestin kavereita. T-paidoista alkoi kasvaa kollektiivi. "Levitettiin tarroja, otettiin valokuvia, juoksenneltiin ympäriinsä, inspiroiduttiin kaikesta ja oltiin uteliaita", Tapprest nauraa ja viuhtoo käsiään.

Syntyi ex tempore -valokuvaussessioita ja T-paitojen mallikappalemyynti Sinebrychoffin puistossa.

No Philosophyn puuhilla on taipumus levitä ja paisua kuin pullataikina. Pariisissa bileissä oli yhtäkkiä mukana koko kaupunginosa, paikalliset graffitiartistit tekivät No Philosophy -graffiteja. Istanbulista löytyi kavereiksi teheranilainen bändi, joka nyttemmin esiintyy keikoilla No Philosophyn T-paidoissa.

"Me matkustetaan, ja jengi innostuu meidän tekemisistä", Tapprest selittää.

Kaikki samanhenkiset puuhaajat voivat hypätä joukkoon mukaan. No Philosophy on Tapprestin mukaan enemmän elämäntapa kuin suljettu kollektiivi.

Onneksi samanhenkisiä, "hyviä tyyppejä" on paljon. Kivat tyypit ovat niitä, jotka pistävät tiedot ja vinkit jakoon ja auttavat kokematonta – aivan kuten Tapprestin ihailemat ammattilaisgraafikot tekivät. Facebook-sukupolvi ei panttaa tietojaan.

Tee se itse -asenne määrittää ryhmän tekemistä. Mitä vähemmän No Philosophyt jostain tietävät, sitä varmemmin he syöksyvät suoraan asiaa päin.

"Ytimen tekee se, että ei kysytä, tehdäänkö, vaan tehdään vaan! Jos tiedossa ei ole hyviä bileitä, me järjestetään ne. Kaikki on oppimista. Koko ajan mennään eteenpäin."

Tapprestin puuhakkuus on hengästyttävää. T-paitaprinttien lisäksi hän on suunnitellut nettisivuja, julisteita, levynkansia ja videoita.

Erikoinen sukunimi on perua ranskalaiselta isältä. Lukion jälkeen Tapprest haaveilee pääsevänsä Aalto-yliopistoon ja kouluttautuvansa graafisen alan huipuksi.

Juuri nyt No Philosophyt ovat erityisen levottomia. Painosta on saapunut uusi erä T-paitoja. Niiden printit on suunniteltu yhdessä Helsingissä asuvien tamilien kanssa.

Seuraavaksi on kalenterissa uusien paitojen kuvaus, julkaisujuhlien järjestäminen ja nettikaupan avaaminen.


No Philosophy -julkaisujuhlat Stereotype Helsinki -klubin yhteydessä pe 8. 10. Siltasessa (Hämeentie 13 b) klo 21–2. Ilmainen sisäänpääsy.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

NytTen
nousussa

AMMATTILIITOT uhkaavat järjestää lakkoja, jollei hilloja ala näkyä.

laskussa

THAIMAAN seksituristeille on määrätty pakollinen tulvasana.

hyllytetty

YLE FST:STÄ tuli Yle Fem ja nyt teinit odottavat vesi kielellä, milloin Yle Sex käynnistyy.

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.