Kauneuden etsijä

Korkeakoulujen professorit ovat yleensä kypsään ikään ehtineitä tieteenharjoittajia, mutta akatemiatutkija Tuomas Hytösestä, 29, on tulossa professori kolmekymppisenä.

"Tuomas kuuluu nuoriin huippuihimme", kehuu matematiikan akatemiaprofessori Kari Astala. "Hän on herättänyt paljon huomiota alalla, ja todennäköisesti hänestä tulee professori hyvin pian."

Hytönen on edennyt nopeasti: hän kävi matematiikkalukion kahdessa vuodessa ja valmistui diplomi-insinööriksi päivää vaille 20-vuotiaana TKK:n teknillisen fysiikan laitokselta pääaineenaan matematiikka.

Väitöskirja samasta laitoksesta valmistui vajaa kuukausi ennen 22-vuotissyntymäpäivää.

"Millään tavalla se ei ollut helppo juttu", Hytönen kertoo opiskeluajoistaan. Korkeakoulututkinnon puristaminen kahteen vuoteen oli kunnianhimoiselle nuorukaiselle "äärimmäinen ponnistus ja ehkä vähän pakkomielle."

Teekkaririentoihin hän osallistui vain juuri sen verran kuin vaadittiin, jotta sai ensimmäisenä vappuna käyttöönsä tupsulakin.

Leikinlaskua ei ollut myöskään väitöskirjan teko.

"Minulle ei ollut mitenkään selvää, että tulisin pärjäämään jatko-opinnoissa yhtä hyvin", Hytönen sanoo. "Diplomi-insinöörin tutkinto on jatkoa tavalliselle koululle: omaksutaan tietoa, joka on jo olemassa. Tutkijan täytyy itse luoda tietoa. Siinä oli iso periaatteellinen ero. Ei tuntunut aluksi yhtään selvältä, mistä se uusi tieto tulee."

Tietoa alkoi kuitenkin kerääntyä kiitettävällä tahdilla, kun nuori tutkija pääsi kunnolla perehtymään tutkimusongelmaansa. Työskentelyn luonne muuttui oleellisesti.

"Kursseja opiskeli vaikka kuinka väsyneenä, mutta tutkimuksen tekemisestä ei tule mitään, jos ei ole riittävässä vireystilassa. Tutkimuksessa ei myöskään riitä pelkkä mekaaninen työnteko. Yksittäiset oivallukset vievät eniten eteenpäin, ja ne voivat tulla missä tahansa."

Hytönen ei tarkoita, että matemaatikko vain passiivisena odottaisi yliluonnollista inspiraation iskua.

"Oivalluksien taustalla on puhdasta työtä, asian taustoittamista. Ja paraskin idea vaatii yleensä jatkotyöstämistä."

Hytösen tutkimusala edustaa harmonista analyysiä, jota hyödynnetään esimerkiksi radio- ja matkapuhelintekniikassa. Hänen oma, rajatumpi tutkimusongelmansa ei kuitenkaan tarjoa välittömiä sovelluksia – ainakaan vielä.

"On tietysti mahdollista, että tästäkin on joskus hyötyä. On paljon matematiikkaa, joka nyt liittyy johonkin arkipäiväiseen sovellukseen, mutta jonka sovellusmahdollisuuksista ei tiedetty mitään silloin kun se kehitettiin."

Hytöselle tärkeintä matematiikassa ei olekaan sen niin sanottu hyödyllisyys.

"Minulle matematiikka on ennen kaikkea taide. Ongelmat ovat mielenkiintoisia siksi, että niissä on jotain kaunista", tutkija tähdentää. "Paitsi kauneutta, matematiikassa tavoitellaan myös totuutta. Siksi se on potentiaalisesti joskus hyödyllistä myös konkreettisesti."

Mutta osaako Hytönen selittää maallikolle, miten matematiikka voi olla kaunista?

"Ensin on vain sekalaisia havaintoja, ja sitten löytyy tekijä, joka selittää sen kaiken. Irralliset asiat muodostavatkin kuvan, kokonaisuuden. Toisin sanoen löytyy sopiva tarkkuus tarkastella jotakin asiaa, jolloin se näyttäytyy kirkkaana."

Tuomas Hytönen, 29, on Suomen Akatemian tutkija. Viisivuotisesta pestistä on jäljellä kolme ja puoli vuotta.
Hytönen on julkaissut artikkeleita matematiikan alan kansainvälisesti merkittävissä tieteellisissä julkaisuissa.
Tutkimusaihe harmonisen analyysin singulaariset integraalit.
Hytönen on naimisissa matemaatikon kanssa ja harrastaa maastohiihtoa ja suunnistusta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi